Naisten futsal-cupin otteluraportit 2016-17




2. kierros  8.12.2016:

YIlves - Ilves FS

0 - 4 (0 - 2)



Ylöjärven Ilveksen naisten tie futsal-cupissa katkesi toisen kierroksen kotiotteluun Ilves FS:ää vastaan tappiolukemin 0-4 (0-2). YIlves aloitti pelin korkealla prässillä ja sai hyvän otteen kenttätapahtumista. Ensimmäisten minuuttien aikana Ilves FS:llä oli vaikeuksia päästä hyökkäysalueelleen kontrolloidusti, eikä Helena Unkurilla YIlves-maalissa ollut juurikaan torjuntatöitä. YIlves pääsi sen sijaan useita kertoja laukomaan riistojen jälkeen, mutta Emiilia Syvänen oli hyvässä vireessä ja onnistui torjunnoissaan.

Ottelu eteni YIlveksen hallinnassa aina 10. minuutille asti, jolloin Liisa Kuuloja onnistui murtautumaan laukaisupaikalle nopean seinäsyöttökombinaation päätteeksi. Kuulojan kärkkäri 10 metristä upposi lopulta Helena Unkurin torjunnan kautta maaliin ja Ilves FS siirtyi 0-1 -johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 9:38. Avausmaalin jälkeenkin peliote säilyi YIlveksellä, joka pääsi toistuvasti laukomaan kohti vierasjoukkueen maalia. Laukausten laatu ja tarkkuus jättivät kuitenkin runsaasti toivomisen varaa, joten Ilves FS:n niukka johto kesti.

Tamperelaiset kasvattivat johtoaan viitisen minuuttia myöhemmin. YIlveksen terävän hyökkäyksen päättänyt laukaus päätyi suoraan Emiilia Syväselle, joka avasi lyhyellä Liisa Kuulojalle. Kuulojan pitkä syöttö tavoitti YIlveksen selustaan hiipineen Satu Pesosen, joka ehti palloon kaarella niukasti ennen Helena Unkuria ohjaten 0-2 ajassa 14:06. Pian vieraiden toisen osuman jälkeen YIlvekselle avautui loistotilaisuus kavennusmaaliin, kun Rosa Sirén pääsi tykittämään aivan maalin edustalta. Kova laukaus suuntautui kuitenkin suoraan Emiilia Syväsen kasvoihin ja ottelu jouduttiin hetkeksi keskeyttämään. Kun avausjaksolla ei lisämaaleja nähty, siirryttiin tauolle tilanteessa 0-2.

Ilves FS aloitti toisen puoliajan vauhdilla ja sai aluksi painetta kotijoukkueen maalille. Anni Karelehto kilautti pallon kulmapotkutilanteessa kertaalleen ylärimaan, mutta muuten Helena Unkuri selvitti tilanteet. Hetkeä myöhemmin YIlvekselle tarjottiin jälleen tilaisuutta kavennukseen, kun Mia Pajunen pääsi laukomaan 2v1 -ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Emiilia Syvänen tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja peitti laukauksen, eikä toiseen aaltoon ehtinyt Ida Lohtanderkaan onnistunut rikkomaan kuparista.

Kotijoukkueen niskaan kaadettiin kylmää vettä jälleen parin minuutin kuluttua, kun Liisa Kuulojan laukaus rajapotkun jälkeen livahti YIlves-maalin takakulmaan 0-3 ajassa 23:52. Maalin jälkeen peli oli hieman avoimempaa ja tilanteita syntyi molempiin kenttäpäätyihin. YIlves laukoi läheltä ja kaukaa, mutta ei onnistunut millään ohittamaan Emiilia Syvästä. Sini Sutinen ampui puolittaisen läpiajonsa päätteeksi kertaalleen tolppaan, kun peliä oli käyty runsaat 32 minuuttia ja hetkeä myöhemmin Emiilia Syväsen torjunnan kautta ylärimaan, mutta jatkotilanteestakaan ei palloa saatu maaliin.

Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi ajassa 36:53, kun Liisa Kuulojan pystysyöttö vapautti keskeltä Jenni Häklin, joka hassutti YIlves-puolustuksen ja tarjoili lopuksi Tiina Pöyrylle avopaikan 0-4. YIlves haki kuitenkin maalia ahneesti aina loppusummeriin saakka, mutta ei päässyt Sini Sutisen ylärimalaukausta lähemmäs, joten Ilves FS eteni futsal-cupin 3. kierrokselle kahdeksan parhaan joukkoon tuloksella 0-4 (0-2).





09:38  0 - 1 Liisa Kuuloja (Jenni Häkli)
14:06  0 - 2 Satu Pesonen (Liisa Kuuloja)
23:52  0 - 3 Liisa Kuuloja (Jenni Häkli)
36:53  0 - 4 Tiina Pöyry (Jenni Häkli)

YIlves: Helena Unkuri, Rosa Sirén, Anni Paukkunen, Ida Lohtander, Katariina Nilkku, Elisa Mattila, Sini Sutinen, Saana Järvenpää, Heidi Linjamaa, Mia Pajunen

Ilves FS: Emiilia Syvänen, Tiina Pöyry, Anni Karelehto, Jonna Hyvärinen, Satu Pesonen, Jenni Häkli, Emilia Jokisalo, Matilda Herranen, Maria Mäntylä, Liisa Kuuloja



1. kierros  3.11.2016:

YIlves - FC Nokia

5 - 1 (2 - 1)



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue palasi pitkän tappioputkensa jälkeen voittokantaan kukistamalla naisten futsal-cupin 1. kierroksen kotiottelussaan FC Nokian maalein 5-1 (2-1). YIlves aloitti ottelun vahvasti, mutta vieraat onnistuivat maalinteossa ensimmäisestä paikastaan, kun Marika Ropasen tarkka laukaus rajapotkutilanteessa yllätti maskiin jääneen Iida Koskisen 0-1 ajassa 1:15. YIlves ei takaiskusta häkeltynyt, vaan painoi peliä FC Nokian kenttäpuoliskolle. Muutaman lupaavan aihion jälkeen Anni Paukkunen toi kotijoukkueen tasoihin Ida Lohtanderin vahvasta esityöstä 1-1, kun peliä oli käyty 7:19.

Ensimmäinen puoliaika eteni YIlveksen hallinnassa FC Nokian kärkkyessä teräviä vastahyökkäyksiä. YIlveksen asenne oli kuitenkin kohdallaan ja puolustaminen aiempaa huomattavasti kurinalaisempaa, eikä kovin vaarallisia tilanteita nähty kotijoukkueen päädyssä. Pari minuuttia jakson puolivälin jälkeen Anni Paukkunen haastoi vasemmassa kulmassa ja toimitti pallon FC Nokian maalin edustalle. Poikittaissyöttö ohjautui lopulta hieman onnekkaastikin vierasjoukkueen oman pelaajan kautta maaliin siirtäen YIlveksen 2-1 -johtoon ajassa 12:19. Jakson loppupuolella YIlves haki aktiivisesti lisämaalia, mutta ei päässyt tolppalaukausta lähemmäksi, joten tauolle siirryttiin lukemissa 2-1.

Toisen jakson alussa FC Nokia nosti prässiään ja Maaria Roth pääsikin riistoon 24. minuutilla, mutta kotijoukkueen onneksi laukaus kilahti maalin ristikkoon. FC Nokian korkea prässi avasi YIlvekselle vastahyökkäysmahdollisuuksia ja ajassa 26:46 Ida Lohtanderin tarkka alanurkkalaukaus yllätti Salla Peren 3-1. Vajaa minuutti myöhemmin FC Nokialle avautui erinomainen tilaisuus, kun Senni Viren pääsi ohjaamaan torjunnasta kimmonneen paluupallon kohti maalia. Sini Sutinen onnistui kuitenkin pelastamaan tilanteen, eikä tilastomerkintää syntynyt.

YIlves lisäsi johtoaan ajassa 29:15, kun Anni Paukkunen puski rajapotkun jälkitilanteessa Ida Lohtanderin tarjoilusta jo 4-1. Tämän jälkeen YIlves pääsi lyhyen ajan sisällä muutamaankin kertaan nokikkain Salla Peren kanssa, mutta vasta Saana Järvenpää onnistui toimittamaan pallon verkon perukoille 5-1 ajassa 31:03. Maalin jälkeen YIlves nosti hieman jalkaa kaasulta ja luovutti pelin hallinnan FC Nokialle, joka haki kavennusosumaa viimeisten 4 minuutin aikana lentävällä maalivahdilla. Kotijoukkue puolusti kuitenkin alueellaan tiivisti, eikä lisämaaleja nähty, joten YIlves eteni naisten futsal-cupin 2. kierrokselle maalein 5-1 (2-1).





01:15  0 - 1 Marika Ropanen (Ella Lehtonen)
07:19  1 - 1 Anni Paukkunen (Ida Lohtander)
12:19  2 - 1 OM
26:46  3 - 1 Ida Lohtander (Elisa Mattila)
29:15  4 - 1 Anni Paukkunen (Ida Lohtander)
31:03  5 - 1 Saana Järvenpää

YIlves: Iida Koskinen, Rosa Sirén, Anni Paukkunen, Ida Lohtander, Elisa Mattila, Katariina Nilkku, Sini Sutinen, Elisa Ilottu, Veera Keskitalo, Saana Järvenpää, Heidi Linjamaa, Karoliina Loutesalmi, Mia Pajunen

FC Nokia: Salla Pere, Senni Viren, Marika Ropanen, Lena Ojala, Maaria Roth, Tiia Saviahde, Sini Sulonen, Elli Koivula, Armi Hoppu, Ella Lehtonen, Veera Laihia, Emilia Stenberg





   Naisten futsal-cupin otteluraportit 2015-16




Puolivälierä  14.12.2015:

YIlves - ACE

1 - 3 (0 - 2)



Ylöjärven Ilveksen naisten tie futsal-cupissa katkesi 1-3 (0-2) -tappioon puolivälierässä AC Estudiantesille. Ottelun alku sujui tasaisissa merkeissä ja ensimmäinen hyvä maalintekotilanne syntyi 2 minuutin pelin jälkeen, kun ACE sai epäsuoran vapaapotkun palautuksen seurauksena. Iida Koskinen onnistui kuitenkin peittämään vedon hyvällä vastaantulollaan. ACE:n prässipeli pakotti YIlveksen yrittämään kaukolaukauksilla, mutta Saija Torvisen ja Sini Sutisen kovat pommit eivät yllättäneet Tinja Haikkaa.

ACE siirtyi 0-1 -johtoon, kun Sini Lauermaa prässäsi pallon itselleen keskialueella, eteni keskemmälle ja tarjoili viereen Kreta Karttuselle, jonka sijoitus painui verkkoon ajassa 6:12. Maalin jälkeen peliote siirtyi hienokseltaan vieraille, eikä YIlves päässyt hetkeen hätyyttelemään Tinja Haikan vartioimaa ACE-maalia. Runsaan 16 minuutin pelin jälkeen YIlves rakensi kuitenkin hyvän hyökkäyksen, mutta pallonmenetys syvällä hyökkäysalueella käynnisti ACE:n nopean vastaiskun, jonka päätteeksi Susanna Savijoki onnistui tuikkaamaan pallon maaliin 0-2 pelikellon näyttäessä aikaa 16:29. Avausjakson viimeisillä minuuteilla kummallakin joukkueella oli vielä pari lupaavaa maalintekotilannetta, joista YIlveksen Sini Sutisen tolppalaukaus ajassa 18:45 oli lähimpänä tuottaa tulosta. Tauolle siirryttiin kuitenkin ACE:n johtaessa maalein 0-2.

YIlves tuli tauon jälkeen vahvasti ja Sini Sutinen toi kotijoukkueen peliin mukaan tarkalla kaukolaukauksellaan 1-2, kun peliä oli käyty 23:07. Maalin jälkeen YIlves haki aktiivisesti tasoitusta, mutta ACE:n kurinalainen prässi- ja puolustuspelaaminen piti kotijoukkueen poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. Lähimpänä tasoitusta oli Eve Reponen, jonka kovan maannuoliaisen Tinja Haikka onnistui torjumaan jalallaan, kun peliä oli käyty runsaat 29 minuuttia. Hetkeä myöhemmin ACE sai pelattua pallon aivan YIlves-maalin edustalle, mutta Sini Sutinen ja Iida Koskinen selvittivät tilanteen. Ajassa 36:15 sai YIlves epäsuoran vapaapotkun aivan kaaren ulkopuolelta. Sini Sutisen kova veto viuhui kuitenkin reilusti ohi.

Kolmisen minuuttia ennen loppua YIlves turvautui vielä lentävään maalivahtiin, mutta ei saanut ylivoimapeliään kunnolla pyörimään. ACE sen sijaan rankaisi tasakentällisillä rajapotkun pehmeästi puolustetusta jälkitilanteesta, kun Sanna Koskinen pääsi tuikkaamaan lähietäisyydeltä loppunumeroiksi 1-3 ajassa 37:42. Vaikka YIlves tiivisti vielä peluuttamistaan, ei lisämaaleja nähty ja ACE eteni futsal-cupin lopputurnaukseen maalein 1-3 (0-2).



06:12  0 - 1 Kreta Karttunen (Sini Lauermaa)
14:14  0 - 2 Susanna Savijoki (Sanna Koskinen)
23:07  1 - 2 Sini Sutinen (Tintti Kurtti)
37:42  1 - 3 Sanna Koskinen

YIlves: Iida Koskinen, Rosa Sirén, Saija Torvinen, Anni Paukkunen, Iina Haapanen, Elisa Mattila, Eveliina Reponen, Sini Sutinen, Tintti Kurtti, Veera Keskitalo, Saana Järvenpää, Heidi Linjamaa

ACE: Tinja Haikka, Kreta Karttunen, Sanna Koskinen, sini Lauermaa, Jonna Hyvärinen, Emmi Välimäki, Ulla Kytölä, Venla Kuusinen, Tuuli Jauhola, Susanna Savijoki, Maria Pullinen, Janika Perttala, Anniina Myötyri

Parhaat pelaajat: ACE: Sini Lauermaa / YIlves: Sini Sutinen



1. kierros  8.11.2015:

Liikunnan Riemu - YIlves

Rp 1 - 2, Jo. 5 - 5, 4 - 4 (2 - 0)



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue eteni 8 parhaan joukkoon Naisten Futsal-Cupissa kukistettuaan vierasottelussaan Liikunnan Riemun dramaattisten vaiheiden jälkeen rangaistuspotkukilpailussa. Terävästi liikkunut ja fyysinen kotijoukkue aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja pyrki iskemään nopeilla vastahyökkäyksillä sekä vahvalla 1v1-pelillä. Kumpikin joukkue rakenteli ensimmäisen 10-minuuttisen aikana tukun maalipaikkoja, mutta viimeistelytarkkuus jätti vielä toivomisen varaa.

Liikunnan Riemu siirtyi johtoon ajassa 11:43, kun Anna Lindfors prässäsi pallon itselleen ja lähetti Iiris Kolunsaran karkumatkalle. Tarkka laukaus vasempaan yläkulmaan ohitti YIlves-maalia vartioineen Fanniina Passilan 1-0. Peli aaltoili päädystä toiseen ja YIlveksellä oli muutama hyvä tilaisuus tasoitukseen, mutta vieraiden niskaan tuli kylmää vettä muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Anni Väisäsen kova ja matala keskitys sivurajalta ohjautui YIlves-puolustuksesta omaan maaliin 2-0. Avausjakson loppupuolella YIlves haki aktiivisesti kavennusta, mutta Riemun uhrautuva ja kurinalainen puolustus piti vieraat pois vaarallisimmilta maalintekopaikoilta ja tauolle mentiin kotijoukkueen 2-0 -johdossa.

Riemu aloitti toisen puoliajan terävästi ja oli lisätä johtoaan heti ensimmäisellä minuutilla. Fanniina Passila piti kuitenkin maalinsa koskemattomana. Tilanteita syntyi molempiin päätyihin, mutta lisämaaleja saatiin odottaa aina jakson puoliväliin, jolloin alkoi tapahtua. Ensin Anni Paukkunen toi Karoliina Loutesalmen esityöstä vierasjoukkueen maalin päähän 2-1 ajassa 29:13, sitten Riemu kuittasi vastahyökkäyksestään runsaat 15 sekuntia myöhemmin Anna Lindforsin toimesta tilanteeksi 3-1 ja vajaat puoli minuuttia myöhemmin YIlves kavensi edelleen 3-2:een Katariina Nilkun laukauksen ohjauduttua kotijoukkueen pelaajasta omaan maaliin ajassa 29:59.

Toisen jakson loppua kohden YIlves sai parempaa otetta pelistä, mutta viimeistely ei ollut terävimmillään ja kotijoukkue karkasikin harhasyötön seurauksena jo ratkaisevan tuntuiseen 4-2 -johtoon Leena Airaksisen kaukovedolla, kun pelikello näytti 35:04. YIlves sinnitteli itsensä kuitenkin takaisin peliin vielä kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun pallo vietiin Riemun virhetilin täyttymisen johdosta 10 metrin pilkulle. Koska varoituksen arvoinen rike tapahtui vain hieman kaaren ulkopuolella, pääsi Suvi Sutinen iskemään pallon maaliin noin 7 metristä 4-3 ajassa 36:45. YIlves haki viimeisten minuuttien aikana tasoitusta vimmalla, kun taas Riemu pyrki rikkomaan ja jäädyttämään peliä.

Tiia Etelämäki Riemun viimeisenä lukkona teki tyhjäksi useamman YIlveksen erinomaisen maalipaikan ja jatkopaikka näytti jo karkaavan kotijoukkueelle. Pelaaja-valmentaja Sini Sutisen tulo kentälle käänsi ottelun kulun ja hetkeä myöhemmin palloa jo kaivettiin kotijoukkueen verkosta 4-4 -tasoitusosuman johdosta, kun kellossa oli 38:14. Riemu oli vielä siirtyä uudelleen johtoon puolisen minuuttia myöhemmin, kun kaukoveto kimmahti YIlves-maalin ylärimasta takaisin kentän puolelle. Varsinaisella peliajalla ei lisämaaleja kuitenkaan nähty, joten ottelun ratkaisu siiryi 2x5 -minuutin jatko-otteluun.

Jatko-ottelua oli käyty vajaat 3 minuuttia, kun pallo kimmahti jälleen YIlveksen ylärimasta kentälle. Kumpikaan joukkue ei saanut palloa maaliin ensimmäisen 5-minuuttisen aikana, joten tauolle mentiin edelleen tasatilanteessa 4-4. Myös toinen jatko-ottelun puoliaika eteni yli puolivälin maalittomana, kun Riemun väkivahva target Ilona Mikkelä voitti pallon ja tarjoili taakse Leena Airaksiselle, joka sijoitti pelivälineen kylmästi vierasjoukkueen maaliin 5-4. Futsal-cupin jatkopaikka näytti jälleen lipuvan vääjäämättä Jyväskylään, kun Rosa Sirén räjäytti pankin Suvi Sutisen tarjoilusta vain 9 sekuntia ennen päätössummeria tasoittaen tilanteeksi 5-5.

Kun jatko-ottelukin päättyi tasatulokseen, ratkaistiin voittaja lopulta rangaistuspotkukilpailulla. Ensimmäisten vetäjien jälkeen tilanne oli 0-0, mutta toisella kierroksella Riemu siirtyi johtoon 1-0. Kolmannella ja ratkaisevalla kierroksella YIlveksen Saija Torvinen osui ja kun Riemun kolmas yritys livahti ohi, oli tilanne kolmen kierroksen jälkeen edelleen tasan 1-1. Neljännen kierroksen aluksi YIlveksen Elisa Mattilan kärkkäri yllätti Tiia Etelämäen ja kun Fanniina Passila onnistui omassa torjunnassaan, siirtyi YIlves ottelussa ensimmäistä ja viimeistä kertaa johtoon edeten huikean thrillerin päätteeksi lopulta Naisten Futsal-cupin seuraavalle kierrokselle tuloksella rp 1-2. Jo. 5-5, 4-4 (2-0).



11:43  1 - 0 Iiris Kolunsarka (Anna Lindfors)
14:14  2 - 0 OM
29:13  2 - 1 Anni Paukkunen
29:31  3 - 1 Anna Lindfors (Iiris Kolunsarka)
29:59  3 - 2 OM
35:04  4 - 2 Leena Airaksinen
36:45  4 - 3 Suvi Sutinen 10m
38:14  4 - 4 Sini Sutinen (Suvi Sutinen)
47:45  5 - 4 Leena Airaksinen (Ilona Mikkelä)
49:51  5 - 5 Rosa Sirén (Suvi Sutinen)

Liikunnan Riemu: Tiia Etelämäki, Noora Mikola, Karoliina Kröger, Anni Väisänen, Leena Airaksinen, Anna Lindfors, Iiris Kolunsarka, Ella Haunia, Ilona Mikkelä, Ida Tuina, Paula Niemi, Leena Linjama

YIlves: Fanniina Passila, Emilia Lindberg, Katariina Nilkku, Rosa Sirén, Saija Torvinen, Anni Paukkunen, Iina Haapanen, Elisa Mattila, Karoliina Loutesalmi, Eveliina Reponen, Sini Sutinen, Suvi Sutinen, Iida Koskinen





   Naisten futsal-cupin otteluraportit 2013-14




Välierä  15.2.2014:

YIlves - GFT/Prinsessat

2 - 4   ( 1 - 0 )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue haastoi hallitsevan liigamestarin GFT/Prinsessat erinomaisesti futsal-cupin lopputurnauksen välieräottelussaan, mutta joutui lopulta taipumaan maalein 2-4. Tiukalla ja tiivillä puolustustaktiikalla lähes koko ottelun pelannut kotijoukkue pyrki avausjaksolla pitämään GFT:n poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta ja iskemään terävillä vastaiskuilla. Tahmeapintainen Adidaksen ottelupallo tuotti alkuun selviä vaikeuksia usealle pelaajalle, mutta siitä huolimatta YIlveksen taktiikka onnistui mainiosti ja 9. peliminuutilla Elisa Mattila räjäytti pankin sooloilemalla pallon kanssa koko kentän läpi ja tykittämällä kuljetuksen päätteeksi pelivälineen 10 metristä aivan maalin oikeaan alakulmaan 1-0. YIlveksen johto kesti aina tauolle saakka ja olipa muutama lisämaalikin lähellä, joten joukkue onnistui nappaamaan historiansa ensimmäisen erävoiton GFT/Prinsessoilta.

GFT:n tasoitusmaali näki päivänvalon 23. peliminuutilla, kun Tjederit pelasivat pallon seinäsyötöllä YIlveksen kaarelle, josta Jannica Tjeder onnistui runnomaan pelivälineen YIlves-maaliin. Hetkeä myöhemmin YIlves oli vähällä siirtyä uudelleen johtoon, kun Liisa Kuulojan diagonaalisyöttö tavoitti takatolpalta Jenni Häklin, mutta Jennin ohjaus sujahti hieman vasemmalta ohi. Ottelun lopullinen taitekohta koettiin 26. minuutilla, kun ensin Veera Allosen kova pommi vapaapotkun jälkitilanteesta kilahti GFT-maalin tolppan eikä mennyt sisään ja minuuttia myöhemmin Jannica Tjeder sijoitti pallon tarkasti YIlveksen maaliin aivan tolpan vierestä 1-2. Ottelun loppua kohden YIlveksen puolustuspaketti alkoi vähitellen rakoilla sen verran, että Tjederit iskivät vielä kaksi lisämaalia parin minuutin sisään. Viimeisillä hetkillä YIlves haki vielä kavennusta nostamalla prässiään ja onnistuikin kaunistelemaan loppulukemiksi 2-4 vain viisi sekuntia ennen päätössummeria, kun Jenni Häkli iski Liisa Kuulojan tarjoilusta pallon vielä kertaalleen GFT:n verkkoon. Tuloksella 2-4 GFT/Prinsessat etenivät futsal-cupin finaaliin Ilves FS:ää vastaan.



08:54  1 - 0 Elisa Mattila
22:14  1 - 1 Jannica Tjeder
27:24  1 - 2 Daniela Tjeder (Jannica Tjeder)
34:28  1 - 3 Jannica Tjeder (Daniela Tjeder)
36:38  1 - 4 Daniela Tjeder
39:55  2 - 4 Jenni Häkli (Liisa Kuuloja)

YIlves: Saara Viitanen, Sini Sutinen, Tintti Kurtti, Liisa Kuuloja, Essi Vilonen, Elisa Mattila, Jenni Häkli, Eveliina Reponen, Veera Allonen

GFT/Prinsessat: Petra Häkkinen, Tiina Saario, Anna Helenius, Taru Penttilä, Daniela Tjeder, Jannica Tjeder, Anna Laurila



2. kierros  1.2.2014:

YIlves - FTK

5 - 0   ( luov. )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue selviytyi kautta aikain ensimmäistä kertaa futsal-cupin 2013-14 lopputurnaukseen, kun toisen kierroksen vastustajaksi arvottu FTK yllättäen luovutti ottelunsa pelaajapulan takia 14.1.2014.

1. kierros  17.11.2013:

Lluja - YIlves

3 - 14   ( 2 - 6 )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti futsal-cupin 2013-14 voitokkaasti kaatamalla vierasottelussaan Lauttakylän Lujan maalein 3-14 (2-6). Fyysisesti ja terävällä liikkeellä pelannut kotijoukkue haastoi vauhdikkaassa ottelussa YIlveksen ennakkoluulottomasti ja jaksoi taistella väsymättä läpi ottelun. YIlves aloitti maalitehtailun runsaan 7 minuutin pelin jälkeen, mutta minuuttia myöhemmin Luja onnistui tasoittamaan ja siirtyi hetkeksi jo 2-1 -johtoonkin. Avausjakson puolivälissä Jenni Häkli iski kuitenkin neljästi runsaan kolmen minuutin sisään ja pohjusti vielä viidennenkin maalin, joten tauolle siirryttiin lopulta vierasjoukkueen selkeässä 2-6 -johtoasemassa. Toisella puoliajalla YIlves maalasi Tintti Kurtin ja Jenni Häklin toimesta vielä viidesti ennen kuin Lauttakylän Lujan Josefiina Järä onnistui kaventamaan lukemiksi 3-11. Viimeisellä kymmenminuuttisella Tintti Kurtti osui vielä kahdesti ja Jenni Häkli kerran, joten Ylöjärven Ilves eteni naisten futsal-cupin toiselle kierrokselle selvän 3-14 -voiton turvin.



07:40  0 - 1 Jenni Häkli (Piia Peiponen)
08:50  1 - 1 Säde Kuusisto
09:30  2 - 1 Anne Riekki (Tiina Matintalo)
10:13  2 - 2 Jenni Häkli
11:40  2 - 3 Jenni Häkli
13:14  2 - 4 Jenni Häkli (Veera Allonen)
13:26  2 - 5 Jenni Häkli (Liisa Kuuloja)
13:54  2 - 6 OM
20:26  2 - 7 Jenni Häkli (Tintti Kurtti)
22:56  2 - 8 Jenni Häkli (Veera Allonen)
25:07  2 - 9 Tintti Kurtti (Eve Reponen)
25:33  2 - 10 Tintti Kurtti (Jenni Häkli)
25:58  2 - 11 Jenni Häkli (Fanniina Passila)
30:01  3 - 11 Josefiina Järä
30:18  3 - 12 Tintti Kurtti (Eve Reponen)
36:00  3 - 13 Jenni Häkli (Veera Allonen)
36:30  3 - 14 Tintti Kurtti (10m)

YIlves: Fanniina Passila, Veera Allonen, Piia Peiponen, Essi Vilonen, Liisa Kuuloja, Tintti Kurtti, Jenni Häkli, Saara Viitanen

Lauttakylän Luja: Tiina Matintalo, Annemari Mäenpää, Säde Kuusisto, Tiina Ojala, Sanna Höylänen, Marjukka Lehto, Josefiina Järä, Eveliina Järä, Anne Riekki, Heidi Sampolahti





   Naisten Suomen Cupin otteluraportit 2013




3. kierros  30.5.2013:

YIlves - VIFK

1 - 5   ( 0 - 2 )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue taisteli hienosti naisten Suomen cupin 3. kierroksen ottelussaan VIFK:ta vastaan, mutta joutui lopulta antautumaan loppunumeroin 1-5 (0-2). VIFK pääsi livahtamaan 0-1 -johtoon YIlveksen puolustuksen pienen haparoinnin seurauksena aivan ottelun ensiminuuteilla. Avausmaalin jälkeen kotijoukkueen pakka pysyi tiiviinä eivätkä vieraat juuri päässeet hätyyttelemään YIlves-maalia. Pieni nukahdus ennen taukoa johti kuitenkin harmillisesti vieraiden 0-2 -osumaan. Toisen puoliajan alussa YIlveksellä oli etsikkoaikansa pelin kääntämiseen, kun kotijoukkue otti tauon jälkeen pelin hallintaansa ja kavensi ansaitusti Eve Reposen upealla takanurkkalaukauksella tilanteeksi jo 1-2. Tasoitusmaalia hakiessaan YIlves joutui avaamaan peliään mikä kuitenkin kostautui kahtena nopeana takaiskumaalina. Loppulukemat 1-5 viimeisteli hattutempun iskenyt ja joukkueensa parhaana pelaajana palkittu Ria Öling 10 minuuttia ennen loppuvihellystä.

Raportti

3'  0 - 1 Sanna Keromaa
38'  0 - 2 Ria Öling
53'  1 - 2 Eveliina Reponen
56'  1 - 3 Sanna Keromaa
59'  1 - 4 Ria Öling
80'  1 - 5 Ria Öling

YIlves: Saara Viitanen, Suvi Sutinen, Sini Sutinen, Veera Allonen, Mari Rantanen, Eveliina Pakkanen (46' Elisa Mattila), Liisa Kuuloja, Anni Alatalo, Tintti Kurtti (46' Essi Nikkilä), Anni Paukkunen (83' Iina Ruhanen), Eveliina Reponen (83' Veera Keskitalo)

VIFK: Karoliina Muurimäki, Jenna Påfs, Maarit Vitikka, Sofia Näs, Niina Kiviniemi, Emilia Grönholm (75' Katariina Tuovinen), Jenni Alatalo, Emma Lappalainen, Sanna Keromaa (69' Jenni Blomberg), Tiialeena Hakala, Ria Öling





2. kierros  9.5.2013:

YIlves - FC Hertta

3 - 1   ( 1 - 1 )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue selviytyi ennätyksellisesti Suomen cupin kolmannelle kierrokselle ja samalla 16 parhaan joukkoon voittamalla FC Hertan maalein 3-1 (1-1). Kotijoukkue aloitti lähes optimaalisissa olosuhteissa pelatun ottelun erittäin vahvasti, mutta FC Hertan 15. peliminuutilla kulmapotkutilanteesta ehkä hieman yllättäen tekemän avausmaalin jälkeen voimasuhteet kentällä tasoittuivat. Anni Alatalo toi kuitenkin YIlveksen peliin takaisin iskemällä tasoitusosuman noin puolen tunnin kohdalla. Hyvin taistelleet joensuulaiset pitivät kuitenkin kotijoukkuetta tiukoilla ja vasta Eve Reposen toisen puoliajan alussa tekemä 2-1 -johtomaali palautti YIlveksen pelin tutumpiin uomiinsa. Anni Paukkunen kaunisteli vielä loppunumeroiksi 3-1 puoli tuntia ennen loppuvihellystä ja kun kotijoukkueen puolustus piti loppuun saakka, tehtiin ylöjärveläistä naisten Suomen cupin historiaa.

Ottelu alkaa puolin ja toisin varovaisen tunnustelun merkeissä ja parin ensimmäisen minuutin aikana pallo käy kummassakin päässä kenttää. 3. minuutilla FC Hertan Sanni Pitkänen loukkaantuu sivurajan tuntumassa pallontavoittelutilanteessa ja joutuu lopulta jättämään kentän. Parin minuutin pelikatkon jälkeen YIlves ottaa erittäin vahvan otteen kenttätapahtumista ja painaa pelin FC Hertan puolustusalueelle. Vierasjoukkueella on hetkittäin pahoja vaikeuksia päästä omalta kenttäpuoliskoltaan pois. Kentällä on kuitenkin ahdasta eikä palloa saada lihamuurin läpi maalintekosektorille ennen kuin 7. minuutilla, jolloin Eve Reponen murtautuu Tintti Kurtin pystysyötöstä ensimmäisen kerran joensuulaisten boksiin. Maalivahti Minja Pietarinen onnistuu kuitenkin purkamaan sivurajasta yli.

10. minuutilla FC Hertan syömähammas Tiia Tarsa onnistuu puolittain murtautumaan oikealta YIlveksen selustaan ja Veera Allonen joutuu rikkomaan. FC Hertta saa vapaapotkun erinomaisesta paikasta noin 10 metriä päätyrajalta aivan rangaistusalueen ulkopuolelta. Johanna Hämäläisen vapari kiertää vitosen boksiin, mutta YIlves-puolustus purkaa tilanteen. Peli jatkuu YIlveksen hallinnassa, mutta 14. minuutilla FC Hertta prässää oikeassa laidassa ja pallo ohjautuu YIlveksen pelaajasta päätyrajan yli. Tiia Tarsa antaa ottelun ensimmäinen kulmapotkun oikealta ja pallo kaartaa vapaasti YIlveksen maalin takatolpalle, josta Veera Nuolioja pääsee puskemaan FC Hertan johto-osuman 0-1.

Avausmaali muuttaa ottelun luonteen ja FC Hertta nostaa prässin ylös vaikeuttaen YIlveksen pelin avaamista. Silti 16. minuutilla Eve Reponen on päästä pahantekoon murtautumalla Anni Alatalon läpisyötöstä vierasjoukkueen boksiin. FC Hertan puolustus ehtii kuitenkin häiritsemään ja tilanne kuivuu kokoon. YIlves hallitsee palloa ja FC Hertta pyrkii iskemään terävästi oikean laidan kautta. 24. minuutilla Liisa Kuuloja murtautuu FC Hertan selustaan ja vetää kohti vasenta alakulmaa. Minja Pietarinen heittäytyy, mutta pallo jää vielä pelattavaksi. Anni Paukkunen on vähällä tuikata tasoituksen, mutta jälleen kerran FC Hertan puolustus ehtii peittää. Tuloksena on YIlveksen ensimmäinen kulmapotku. Suvi Sutisen tarjoilu leijailee yli pelaajamassan eikä erikoistilannetta onnistuta hyödyntämään.

YIlveksen hyvä paine jatkuu kuitenkin ja heti perään kotijoukkue saa toisen kulmapotkunsa, jonka Mari Rantanen antaa oikealta. Jälkitilanteesta saadaan aikaan pienimuotoinen hässäkkä maalin edustalle, mutta viimeistely-yritys menee oikealta ohi. FC Hertta puolustaa tiiviisti johtoaan ja YIlves yrittää löytää tilaa murtautua maalintekoon. 31. minuutilla Mari Rantasen ristipallo putoaa maalin edustalle, jossa Anni Paukkunen päästää sen edelleen läpi Anni Alatalolle, joka viimeistelee vuorenvarmasti tasoituksen 1-1.

Tasoitusmaali rauhoittaa kotijoukkueen peliä ehkä liiaksikin ja pari minuuttia myöhemmin Tiia Tarsa on jälleen murtautumassa YIlveksen selustaan ja onnistuu hankkimaan FC Hertalle vapaapotkun vasemmalta noin 20 metriä päätyrajasta. Vapaapotku kiertää vaarallisesti kohti etutolppaa, mutta Saara Viitanen ehtii palloon ensimmäisenä. 35. minuutilla Tintti Kurtti syöttää Eve Reposen läpi FC Hertan boksiin, mutta joensuulaisten puolustus selvittää lopulta tämänkin tilanteen. Heti seuraavasta tilanteesta FC Hertta voittaa pallon keskialueella ja pääsee ylivoimahyökkäykseen oikealta. Veto menee kuitenkin selvästi kotijoukkueen maalin ohi. 46. minuutilla FC Hertta saa vielä vapaapotkun sivurajan tuntumasta, mutta mitään vaarallisempaa ei synny ja tauolle mennään tasatilanteessa 1-1.

YIlves aloittaa toisen puoliajan sähäkästi ja jo 48. minuutilla Eve Reponen leikkaa Anni Alatalon ristipalloon FC Hertan selustassa ja ohjaa hallitusti vasempaan alanurkkaan 2-1. Johtomaalin myötä YIlves saa hieman paremman otteen pelistä ja 52. minuutilla Mari Rantanen nostaa boksiin kaaripallon, jota tavoittelevat Eve Reponen ja Minja Pietarinen. FC Hertan maalivahti voittaa tämän tilanteen. Ottelun lopullinen niitti syntyy 59. minuutilla, kun YIlves kierrättää pallon nopeasti keskialueella vasempaan laitaan ja edelleen pystyyn Anni Paukkuselle. Anni karkaa puolittaiseen läpiajoon ja vetää 20 metristä tarkasti oikeaan takakulmaan 3-1.

Parhaiden Suomen cupin perinteiden mukaan FC Hertta jatkaa vielä taistelua ja 60. minuutilla Tiia Tarsa on jälleen murtautumassa YIlveksen linjan taakse. Saara Viitanen nappaa kuitenkin vedon. Vierasjoukkue vaihtaa vielä tuoreita jalkoja kentälle ja hakee kavennusta. 65. minuutilla Anni Paukkunen hakee pitkän pistopallon FC Hertan päätyrajalta, kaventaa boksiin ja vetää, mutta Minja Pietarinen torjuu etutolpalta. 70. minuutilla Anni Alataloa rikotaan ja YIlves saa vapaapotkun keskialueelta noin 35 metristä. Suvi Sutisen vapari suuntautuu aivan maalin vasempaan laitaan, mutta Minja Pietarinen ehtii kuin ehtiikin pallon tielle.

72. minuutilla Liisa Kuulojaa rikotaan aivan rangaistusalueen rajan tuntumassa. Suvi Sutinen pääsee yrittämään mielipaikaltaan noin 20 metristä, mutta veto nousee hiuksenhienosti maalin yli. Viimeisen 10-minuuttisen aikana FC Hertta yksinkertaistaa ja suoraviivaistaa peliään ja heittelee pitkiä avauksia kohti YIlves-päätyä. 83. minuutilla Eve Reponen hakee pallon FC Hertan päätyrajalta, etenee boksiin ja hassuttaa pari puolustajaa, mutta tilanne päättyy YIlveksen kulmapotkuun. Sini Sutinen pääsee kulman jälkitilanteesta yrittämään, mutta pallo pysähtyy lihamuuriin. 85. minuutilla YIlves vaihtaa tuoreita jalkoja kärkeen ja Veera Keskitalo prässää viimeiset minuutit tehokkaasti ylhäältä. Näin vierasjoukkueen pelinrakentelu vaikeutuu ja YIlveksen 3-1 -johto jää ottelun lopputulokseksi.

14'  0 - 1 Veera Nuolioja
32'  1 - 1 Anni Alatalo
48'  2 - 1 Eveliina Reponen
59'  3 - 1 Anni Paukkunen

YIlves: Saara Viitanen, Suvi Sutinen, Sini Sutinen, Veera Allonen, Mari Rantanen, Elisa Mattila, Liisa Kuuloja, Anni Alatalo (88'Karoliina Loutesalmi), Eveliina Reponen, Tintti Kurtti, Anni Paukkunen (85' Veera Keskitalo)

FC Hertta: Minja Pietarinen, Päivi Ihalainen, Tiina Kettunen, Sohvi Honkanen (46' Kiia Laine), Ringa Remes, Salla Rask, Riikka Koponen, Johanna Hämäläinen (63' Katja Kurki), Iina Sundvall, Tiia Tarsa, Sanni Pitkänen (8'Veera Nuolioja (74' Sara Kauppinen))





1. kierros  14.4.2013:

YIlves - ÅIFK

3 - 0   ( 1 - 0 )



Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue selvitti tiensä Suomen cupin toiselle kierrokselle voittamalla Åbo IFK:n maalein 3-0 (1-0). Naantaliin siirretty kotiottelu saatiin pelata erinomaisissa olosuhteissa aurinkoisen kevätsään vallitessa. Pelituntuman puute ja osittain uusitut pelipaikat näkyivät YIlveksen otteissa etenkin avausjaksolla ja niinpä avausmaalia saatiin hyvistä tilanteista huolimatta odottaa aina 40. minuutille saakka. Turkulaisten tiivis puolustuspeli ja terävät vastaiskuyritykset jatkuivat kuitenkin pitkälle toisen puoliajan puolelle ennen YIlveksen kahta ottelun lopullisesti ratkaissutta maalia. Toisessa päässä kenttää TJK-laina Emiilia Syvänen hoiteli harvat lähitilanteet eleettömästi ja hyvin ajoitetuilla ulostuloillaan katkoi useamman pitkän pistopallon.

Ottelun ensimmäiset minuutit ovat varsin sekavaa ja rikkonaista pelailua YIlveksen totutellessa nopeaan pelialustaan. Vähitellen peliote alkaa kuitenkin siirtyä kotijoukkueelle ja pallo saadaan jo muutaman kerran turkulaisten boksiin. Tulosta ei kuitenkaan synny. Vierasjoukkueellekin tarjoutuu hyvä tilaisuus, kun keskitys oikealta pomppaa YIlveksen topparin käteen aivan rangaistusalueen rajalta. ÅIFK pelaa vaparin pienellä syötöllä eteenpäin, jolloin YIlveksen muuri ehtii vastaan ja blokkaa laukauksen.

Pelin painopiste siirtyy vahvasti ÄIFK:n kenttäpuoliskolle, jossa turkulaiset puolustavat tiiviisti ja YIlves yrittää murtautua maalipaikoille. Viimeiset ratkaisut ovat kuitenkin huolimattomia ja pallo päätyy turhan usein keltapaidoille, jotka avaavat nopeasti ja suoraviivaisesti kohti keskiviivaa. 20 ensimmäisen minuutin aikana YIlves saa neljä kulmapotkua, mutta niidenkin laatu on vielä hakusessa. Ottelun avausmaali on kuitenkin lähellä 21. minuutilla, kun Anni Paukkunen niittaa Eve Reposen tarjoilusta pallon kertaalleen ylärimaan.

Avausjakson puolivälin paikkeilla YIlves onnistuu pelaamaan pallon useampaankin kertaan ÅIFK:n linjan taakse, mutta keskityksille ei löydy jatkajaa. 25. minuutilla Eve Reponen kaadetaan ja YIlves saa vapaapotkun hieman rankkarin kaaren ulkopuolelta. Sini Sutisen pommi viuhuu niukasti yläriman yli, eikä kuparista saada vieläkään rikki. 30. minuutilla ÅIFK:n prässi pääsee kiinni YIlveksen puolustuslinjaan, mutta Emiilia Syvänen hoitaa riistosta syntyneen tilanteenpoikasen. Hetkeä myöhemmin Anni Paukkunen murtautuu turkulaispäätyyn ja tarjoilee namupassin vitosen boksin kulmalle Tintti Kurtille. ÅIFK:n maalivahti Hanna Järvenpää ehtii kuitenkin peittämään.

34. minuutilla Eve Reposta rikotaan jälleen ja YIlves saa vapaapotkun noin 20 metristä. Tällä kertaa pallon taakse asettuu Jenni Häkli, jonka veto menee hieman vasemman yläkulman ohi. Seuraava maalintekotilaisuus koittaa 37. minuutilla, kun Jenni Häkli murtautuu päätyyn ja syöttää Tintti Kurtille takaviistoon. Tintin veto vitosen boksista suuntautuu kuitenkin yli maalin, eikä tilastomerkintää vieläkään synny. Ote on kuitenkin vahvasti kotijoukkueella eikä ÅIFK pääse juurikaan hätyyttelemään YIlves-maalia. 38. minuutilla Jenni Häkli vetää 20 metristä hieman oikean ylänurkan ohi.

Vapauttava 1-0 -osuma näkee päivänvalon 40. minuutilla, kun Tintti Kurtti vuorostaan murtautuu oikeaan päätyyn ja tarjoilee etutolpalle Anni Paukkuselle. Hanna Järvenpää liimaa Annin vedon, mutta pudottaa pallon eteensä, jolloin Eve Reponen iskee terävästi ja survoo pelivälineen verkon perukoille. Jatkoa on seurata hetken päästä, kun Tintti Kurtti nostaa kaaripallon ÅIFK:n boksiin, jossa Anni Paukkunen ja Hanna Järvenpää ottavat mittaa toisistaan. ÅIFK-veskari vetää kuitenkin tilanteessa pitemmän korren. Elisa Mattila hassuttaa vielä ÅIFK-puolustusta boksin rajalla, tarjoilee sitten viereen lyhyen Jenni Häklille, jonka veto menee hieman yli. Tauolle mennään YIlveksen niukassa 1-0 -johdossa.

Tauon jälkeen 47. minuutilla Eve Reponen kaadetaan aivan rangaistusalueen rajalla ja YIlvekselle avautuu mainio tilaisuus kasvattaa johtoaan. Vapaapotku annetaan kuitenkin lyhyenä ja ÅIFK-puolustus ehtii blokkaamaan jatkotilanteen. ÅIFK terävöittää vähitellen prässipeliään, liikuttaa palloa yhdellä kosketuksella ja pääsee noin tunnin kohdalla hetkellisesti paremmin osalliseksi kenttätapahtumista. Mitään kovin vaarallista ei kuitenkaan synny, mutta peli pyörii nyt enemmän keskialueella. ÅIFK:n linjan taakse syntyy enemmän tilaa ja 74. minuutilla Liisa Kuuloja vapauttaa Anni Paukkusen keskeltä puolittaiseen läpiajoon. Topparin ahdisteluista huolimatta Anni sijoittaa pallon vuorenvarmasti maalin vasempaan reunaan ja YIlves siirtyy jo ratkaisevan tuntuiseen 2-0 -johtoon.

Heti perään Jenni Häklin ristipallo vapauttaa Eve Reposen läpiajoon oikealta, mutta Even veto painuu harmillisesti sivuverkkoon. 77. minuutilla Jenni Häkli ajaa boksin sisään ja vetää kohti yläkulmaa, mutta Hanna Järvenpää onnistuu nyrkkeilemään pallon yli päätyrajasta. Tilanteesta seuraava Jenni Häklin kulmapotku kiertää yläriman kautta kentälle ja Emilia Lindberg pääsee yrittämään ratkaisua lähietäisyydeltä, mutta veto nousee maalin yli. Ottelun lopullinen niitti syntyy 80. minuutilla, kun Anni Paukkunen jatkaa Jenni Häklin kulmapotkun vitosen viivalta turkulaismaaliin 3-0. Kolmas maali katkaisee vierasjoukkueen selkärangan ja viimeisillä minuuteilla YIlves vyöryttää vielä useamman terävän hyökkäyksen kohti ÅIFK:n päätyä. Lisämaaleja ei kuitenkaan saada aikaan, joten ottelu päättyy YIlveksen 3-0 -voittoon.

40'  1 - 0 Eveliina Reponen
74'  2 - 0 Anni Paukkunen
80'  3 - 0 Anni Paukkunen

YIlves: Emiilia Syvänen (TJK), Suvi Sutinen, Sini Sutinen, Veera Allonen, Emilia Lindberg (85' Sonja Alanen), Elisa Mattila (78' Mari Rantanen), Liisa Kuuloja, Eveliina Reponen, Jenni Häkli, Tintti Kurtti (83' Karoliina Loutesalmi), Anni Paukkunen (85' Veera Keskitalo)

ÅIFK: Hanna Järvenpää, Isabella Mannström, Cecilia Erlund, Sara Myntti, Iida Uotila, Emilia Backman, Emma Mäkinen (64' Gabriella Raittila), Sara Joas (46' Lotta Saharinen), Maiju Salmela (44' Marja Hosseini), Paula Vuori (76' Aada Kauranen), Iida Qorri





   Naisten Suomen Cupin otteluraportit 2012




2. kierros  28.4.2012:

PePo - YIlves

4 - 0   ( 1 - 0 )


Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kohtasi naisten Suomen Cupin 2. kierroksella Lappeenrannassa paikallisen PePon. Jo etukäteen oli selvää, että ottelusta tulisi lukuisten esteiden ja sairastumisten takia vähintäänkin haastava eikä pelipäivän aamuna saatu jobinposti vielä yhden pelaajan poisjäännistä varsinaisesti parantanut tilannetta. Harmitusta lisäsi vielä tieto edellispäivänä suoritetusta 3. kierroksen arvonnasta, jonka lopputuloksena ottelun voittaja saisi seuraavaksi tilaisuuden kohdata joko HJK tai PK-35.

PePo:n vahvat esitykset naisten Kakkosen A-lohkossa antoivat odottaa tasokasta ja taitavaa ryhmää, eikä odotuksissa tarvinnut pettyä. Silti vain 12 pelaajan voimin paikalle saapunut vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti ja onnistui luomaan heti ensiminuuteilla pari erinomaista maalintekopaikkaa mihin olikin käytännön pakosta satsattu. YIlveksen pelisuunnnitelma menee kuitenkin uusiksi, kun 10 minuutin kohdalla Veera Allonen sukitetaan ja kaadetaan puolessa kentässä eikä erotuomari vihellä selvää rikettä. Pallo pelataan riiston jälkeen nopeasti vasempaan laitaan Sanni Ryhäselle, joka pääsee nokikkain YIlveksen maalivahdin Saara Viitasen kanssa. Saara peittää ensimmäisen laukauksen hienosti, mutta Ryhänen onnistuu siirtämään paluupallon verkkoon hiuksenhienosti ohi tilanteeseen ehtineen Laura Toivaisen 1-0.

Aikainen takaa-ajoasema pakottaa YIlveksen nostamaan peliään minkä kotijoukkue hyödyntää pelaamalla pitkiä palloja YIlveksen selustaan. Kerran pallo löytää jo tiensä maaliinkin, mutta tilannetta edeltää käsivirhe. Myös YIlveksellä on etsikkoaikansa tasoittaa peli. Ensin 20. minuutilla Tintti Kurtin nosto menee hieman takatolpan ohi, sitten 35. minuutilla Jenni Häklin veto vasemmalta menee niinikään takatolpan ohi ja vielä 40. minuutilla Eve Reponen tarjoilee Tintti Kurtille mainion syötön boksin kulmalle, mutta tällä kertaa veto menee hieman yli PePo-maalin. Tauolle mennään siten kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

YIlves aloittaa toisen puoliajan vahvasti ja hakee tasoitusmaalia. 47. minuutilla Eve Reponen keskittää oikealta, mutta Tintti Kurtin suora jatko boksista menee hieman etutolpan ohi. 48. minuutilla Eve Reposta rikotaan ja YIlves saa vapaapotkun aivan PePo:n rangaistusalueen kulmasta. Erikoistilanne kuivuu kuitenkin kokoon. 49. minuutilla YIlves rakentaa nopean hyökkäyksen keskeltä ja Tintti Kurtti vapauttaa Jenni Häklin puolittaiseen läpiajoon. Jenni kaadetaan takaapäin rangaistusalueen sisällä, mutta jälleen selvä rike jää viheltämättä. 51. minuutilla YIlves saa vapaapotkun puolen kentän kohdalta. Laura Toivaisen pitkä kaaripallo putoaa vitosen boksin tienoille, mutta PePon maalivahti Tanja Röyskö tulee oikea-aikaisesti vastaan ja nappaa pallon. Kesken YIlveksen painostuksen pääsee PePo riistoon keskialueella ja pallo pelataan niukasti paitsio välttäen vasenta laitaa kirmaavalle pelaajalle. Tämä kuljettaa pallon YIlveksen rangaistusalueen sisälle ja syöttää poikittain Emmi Torvelle, joka sijoittaa pallon varmasti maaliin 2-0 ajassa 52'.

YIlves ei kuitenkaan vielä luovuta, vaikka jalka alkaakin hieman painaa. Peli pyörii enimmäkseen keskialueella ja kotijoukkueen otteet kovenevat entisestään. Ottelua alusta asti leimannut jaloille potkiminen, käsien käyttö ja paidasta repiminen noteerataan varoituksen arvoisesti kuitenkin vasta kun YIlveksen pelaaja saa kyynärpäästä kasvoihin 64. minuutilla. Riskin otto kavennusmaalia hakiessa on kostautua pariinkin otteeseen, kun PePo pääsee yrittämään lisämaaleja lähietäisyydeltä. 68. minuutilla on YIlveksen kavennusmaali jälleen lähellä, kun Jessica Vallin pudottaa näppärän syötön taaksepäin Jenni Häklille, joka vetää voimalla suoraan kohti maalia. Tanja Röyskö venyy kuitenkin torjuntaan eikä YIlves-kärki aivan ulotu paluupalloon.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähdään 70. minuutilla, kun YIlveksen puolustuksen purkupallo putoaa suoraan PePon Sanni Ryhäselle, joka vetää 16 metristä aivan riman alle 3-0. Ryhänen täydentää hattutemppunsa vielä 76. minuutilla karkaamalla omalta kenttäpuoliskoltaan läpiajoon YIlveksen nostettua ryhmityksensä ylös. Tarkka nosto 16 metristä toistamiseen riman alle sinetöi loppulukemiksi 4-0.

10'  1 - 0 Sanni Ryhänen
52'  2 - 0 Emmi Torvi
70'  3 - 0 Sanni Ryhänen
77'  4 - 0 Sanni Ryhänen

PePo: Tanja Röyskö (C), Sanni Ryhänen, Niina Kantonen, Emmi Torvi (77' Iida-Maria Tiitinen), Elina Kousa, Ella Kettunen, Saara Oravuo (72' Heidi Kankaanranta), Susanna Kiuru, Miia Kantonen, Laura Turunen (55' Eveliina Summanen), Mikaela Urpalainen

YIlves: Saara Viitanen, Tintti Kurtti, Jessica Vallin, Laura Toivainen, Jenni Häkli, Veera Allonen (70' Karoliina Loutesalmi), Mari Rantanen, Elina Lehtinen, Anni Alatalo, Eveliina Reponen (C), Elina Lehtonen



1. kierros  30.3.2012:

FC Nokia - YIlves

0 - 1   ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti kilpailukautensa 2012 voitokkaasti Suomen Cupin 1. kierroksen ottelussa FC Nokiaa vastaan ja eteni 2. kierrokselle tuloksella 0-1 (0-0). Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti YIlveksen kotikentällä, jossa lumisade muutti olosuhteet loppua kohti haastaviksi. Ensimmäinen puoliaika sujui YIlveksen pallonhallinnan merkeissä, mutta FC Nokian kurinalainen puolustus onnistui pitämään vierasjoukkueen maalipaikat vähissä.

Ratkaisu nähtiin vasta toisen puoliajan puolivälissä, kun Jenni Häkli murtautui rangaistusalueen rajalle ja laukoi kohti maalin vasenta reunaa, jolloin lumisateen liukastama pallo luiskahti maalivahdin torjunnasta verkon perille. Maali sytytti ottelun uudestaan eloon ja FC Nokia aloitti päättäväisen takaa-ajon saaden heti vapaapotkun läheltä rangaistusalueen rajaa. Tämän lisäksi nokialaiskärki pääsi pariin kertaan puolittaiseen läpiajoon, mutta Saara Viitanen piti YIlveksen maalin koskemattomana.

Loppua kohden YIlves sai peliin paremmin otetta ja viimeinen 10 minuuttia pelattiin enimmäkseen FC Nokian kenttäpuoliskolla. Vierasjoukkue sai vielä muutaman maukkaan maalipaikankin, mutta lisämaaleja ei nähty. Niinpä YIlves otti historiansa ensimmäisen voiton Suomen Cupin ottelussa ja myöskin kautta aikain ensimmäisen, joskin niukan voittonsa naapuriseuran naisten edustusjoukkueesta. Mukavasta alusta huolimatta työtä riittää vielä ennen toukokuun alun sarja-avausta, sillä muut B-lohkon joukkueet vahvistunevat vielä farmisopimusten ja pelaajasiirtojen kautta.

72'  0 - 1 Jenni Häkli

FC Nokia: Laura Räsänen (mv) (60' Salla Pere) , Sini Lahti (45' Anne Riekki), Sini Lauermaa, Maria Härkönen, Emmy Tuuva (58' Milla Jokinen), Merja Jalasto (c), Mari Kärkkäinen, Erika Lahtinen, Sonja Alanen (50' Iina Tanninen), Marika Ropanen, Milla Vähälä.

YIlves: Saara Viitanen (mv), Elina Lehtonen (63' Suvi Sutinen), Sini Sutinen (c), Laura Toivainen (50' Emilia Lindberg), Mari Rantanen, Anni Alatalo, Jenni Häkli, Eveliina Reponen (82' Oona Koski), Liisa Kuuloja (70' Essi Nikkilä), Veera Allonen (63'Jessica Vallin), Tintti Kurtti (70' Elisa Mattila).



<< Edellinen

YIlveksen naisten vauhdissa mukana: