Naisten Futsal-liigan otteluraportit 2022-2023




 30.4.2023

Pronssiottelu  YIlves - GFT

9 - 7 jo. 5 - 5 ( 1 - 2 )


Ylöjärven Ilves otti liigahistoriansa ensimmäisen mitalisijan kaatamalla kotisalissaan GFT:n pronssiottelussa jatko-ottelun jälkeen lukemin 9-7 jo. 5-5 (1-2). Pahasti puolikuntoisena kauden päätösotteluun joutunut YIlves sai kylmää vettä niskaansa heti ensimmäisessä vaihdossa, kun Emilia Jokisalon kova ja matala laukaus noin 10 metristä sujahti tarkasti alakulmaan 0-1, kun kellossa oli vasta 0:51. Aggressiivisella koko kentän prässillä aloittanut GFT otti kotijoukkueelta tilaa ja aikaa pois ja hallitsi peliä terävällä liikkeellään vahvasti alusta asti luoden kovaa painetta Emiilia Syväsen vartiomalle maalille. GFT:n alkurynnistys tuotti tulosta uudemman kerran ajassa 2:12, kun Oosa Fjäder laukoi Sani Isokivijärven pudotuksesta tarkasti yläkulmaan tilanteeksi jo 0-2.

Toisen maalin jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat vähitellen ja YIlveskin pääsi hieman paremmin mukaan peliin. GFT puolusti aluettaan tiiviisti ja YIlveksen ensimmäinen vaarallisempi erikoistilanne avautui 4. minuutilla, kun Senni Virenin vapaapotku puolen kentän tienoilta löysi tiensä läpi pelaajamassan, mutta Teresa Delia onnistui torjunnassaan. YIlves sai uuden tilaisuuden samoilta kohdin 7. peliminuutilla, mutta tälläkin kertaa Teresa Delia onnistui torjunnassaan ja lukemat pysyivät ennallaan. GFT vetäytyi puolustamaan johtoaan YIlveksen yrittäessä löytää tiloja espoolaisten muodon sisältä.

YIlveksen kavennusosuma oli lähellä vielä ennen jakson puoliväliä, kun Heidi Linjamaa iski prässin GFT:n peliavaukseen ja pallo kimposi Ella Lehtoselle, joka pääsi vapaasti laukomaan kaarelta. Lehtosen tukijalka petti kuitenkin ratkaisevalla hetkellä ja pallo suuntautui hieman ohi maalin. YIlves otti hetkeä myöhemmin aikalisän pyrkien lepuuttamaan puolikuntoista ryhmää ja löytääkseen uusia kuvioita GFT:n tiukan puolustuspaketin läpäisyyn. Aikalisä tuotti tulosta sen verran, että YIlves sai jatkossa palloja paremmin pivoteille ja pääsi useammin laukomaan kohti maalia. 13. minuutilla Heidi Linjamaa pudotti pallon viereen Mia Pajuselle, jonka laukauksen Teresa Delia onnistui torjumaan. Seuranneesta kulmapotkusta Helena Unkurin volley suuntautui kohti maalia, mutta veto kilpistyi pelaajamassaan ja lukemat pysyivät sitkeästi ennallaan.

GFT:n kolmas osuma oli lähellä hetkeä myöhemmin, kun Sani Isokivijärvi pelattiin seinäsyötöllä avopaikkaan kaarelle ja vain Emiilia Syväsen oikea-aikainen vastaantulo esti vieraiden lisämaalin. GFT:n vahva jakso jatkui ja 14. minuutilla Heta Huhtaniskan ohjaus kulmapotkutilanteessa sujahti vain niukasti takatolpan ja sinne liikkuneen Sandra Lindin ohi. Emilia Jokisalon pitkä diagonaalisyöttö 15. minuutilla oli tavoittaa takatolpalta Heta Huhtaniskan, jonka kurotus ei kuitenkaan aivan riittänyt ja YIlves-maali varjeltui jälleen. GFT otti aikalisän 16. minuutilla pyrkien saamaan pelin paremmin kontrolliin. Emilia Jokisalo laukoi jakson viimeisellä minuutilla voimalla etutolppaan, mutta lukemat säilyivät ennallaan.

YIlveksen virhetili täyttyi seuraavassa hetkessä ja pallo vietiin vielä 10 metrin pisteelle. Emiilia Syvänen onnistui torjunnassaan ja piti maalinsa koskemattomana myös Sandra Lindin jatkoyrityksessä. Kotijoukkue avasi lopulta maalitilinsä vielä ennen taukoa, kun Heidi Linjamaa puski Emiilia Syväsen pitkän heittoavauksen ohi Teresa Delian 1-2 ajassa 19:25. YIlveksen tasoitus oli erittäin lähellä vielä aivan jakson viimeisillä sekunneilla, kun Senni Virenin oman alueen rajapotku tavoitti espoolaisten maalin edustalta Heidi Linjamaan, jonka pusku kimposi takatolpasta maaliviivalle ja edelleen Teresa Delian haltuun. Kun lisämaaleja ei nähty, lähdettiin tauolle GFT:n niukassa johdossa 1-2.

YIlves aloitti toisen jakson terävästi hakien aktiivisesti tasoitusta. GFT puolusti kuitenkin johtoaan kurinalaisesti, eikä Teresa Delia ollut yllätettävissä. YIlveksen huolimattomuus pelin avaamisessa sen sijaan kostautui, kun YIlves-puolustus joutui rikkomaan ja GFT sai hyväkseen vapaapotkun noin 10 metristä. Nopeasti pelatun kuvion päätteeksi Heta Huhtaniska sijoitti YIlves-puolustuksen keskeltä lukemiksi jo 1-3, kun peliä oli käyty 22:36. YIlves jatkoi sinnikästä takaa-ajoaan pitäen palloa GFT:n alueella. Jenni Häkli pääsi kertaalleen laukomaan volleysta, mutta GFT-puolustus ehti häiritsemään sen verran, että laukaus jäi voimattomaksi. YIlveksen kavennus oli jo lähellä 25. minuutilla, kun Sini Sutinen pääsi Teresa Delian torjunnasta pudonneeseen irtopalloon aivan maalin edustalla. Delia onnistui kuitenkin GFT-puolustuksen avustuksella blokkaamaan yrityksen, eikä tilastomerkintää syntynyt.

Emilia Jokisalon kova ja matala laukaus kohti alakulmaa pakotti Emiilia Syväsen venyttämään tärkeän jalkatorjunnan 26. minuutilla. Jenni Häklin kääntölaukaus kaarelta oli seuraavassa hetkessä yllättää Teresa Delian, mutta Delia sai viime hetkellä kätensä väliin. YIlveksen aktiivisuus palkittiin lopulta ajassa 27:14, kun Senni Viren iski GFT:n pelinavaukseen ja Heidi Linjamaa laukoi irtopallon kaarelta sisään kaventaen tilanteeksi 2-3. YIlves sai kavennuksesta uutta virtaa ja kotijoukkueen tasoitus oli lähellä 29. minuutilla Helena Unkurin ja Jenni Häklin päästyä ensin yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä ja Ella Lehtosen laukauksen kilahdettua poikkirautaan. YIlveksen hyvistä tilanteista huolimatta maalinteossa onnistui seuraavaksi GFT, joka iski YIlveksen pelinavaukseen 30. minuutilla. Oosa Fjäderin syöttö vapautti Sandra Lindin maalintekoon kaarelta ja GFT karkasi jälleen kahden maalin johtoon 2-4 ajassa 29:53.

YIlveksen kuittaus oli lähellä 31. minuutilla, kun Heidi Linjamaa oli vähällä ohjata Rosa Sirénin diagonaalisyötön sisään. Kotijoukkueen kavennusosuma näki päivänvalon ajassa 31:09 Mia Pajusen ohjatessa Jenni Häklin laukauksen takatolpalta sisään 3-4. GFT:n kuittaus tuli välittömästi, kun Emilia Jokisalo pääsi palloon vasemmassa kulmassa ja onnistui tuikkaamaan pienestä kulmasta ohi ulkona maaliltaan olleen Emiilia Syväsen siirtäen GFT:n jälleen kahden maalin karkumatkalle 3-5 ajassa 31:21. Jokisalo oli vähällä osua uudelleen hetkeä myöhemmin, kun ensin matala kaukolaukaus kimposi etutolpasta taka-alueelle ja hetkeä myöhemmin keskialueen kaukoveto putosi ylärimasta maalin edustalle.

YIlves sai pitkästä aikaa painetta GFT:n maalille, kun Jenni Häklin sijoitus pienestä kulmasta ohjautui vain hieman ohi takatolpasta. YIlves otti aikalisän viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa pyrkien löytämään uusia keinoja takaa-ajoon. Kotijoukkue terävöitti prässiään ja saikin parempaa otetta pelistä. Sini Sutisen kaukolaukaus Rosa Sirénin kulmapotkutarjoilusta löysi lopulta tiensä tarkasti riman alle 4-5, kun peliä oli käyty 36:18. YIlves sai maalin jälkeen hyvän paineen GFT:n alueelle ja haki jälleen aktiivisesti tasoitusta. YIlveksen sitkeys sai palkintonsa ajassa 37:31, kun Senni Virenin pommi Rosa Sirénin rajapotkutarjoilusta yllätti Teresa Delian ja kotijoukkue pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa tasoihin 5-5. GFT otti maalin jälkeen aikalisän pyrkien saamaan pelin uudelleen kontrolliinsa. Tasoitusmaali käänsi kuitenkin pelin momentumin YIlvekselle, joka haki viimeisillä minuuteilla voitto-osumaa pienellä riskilläkin. Muutamasta lupaavasta aihiosta huolimatta ei lisämaaleja nähty, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan 2x5 minuutin jatko-ottelusta tasatilanteessa 5-5.

Jatko-ottelun ensimmäinen maalipaikka avautui GFT:lle, joka sai hyväkseen vapaapotkun noin 10 metristä. Emiilia Syvänen oli kuitenkin hyvin sijoittunut ja onnistui torjumaan suoran laukauksen. YIlves rakensi pitkän hyökkäyksen alhaalta saakka ja pelasi pallon nopealla syöttökombinaatiolla laidasta Ella Lehtosen kautta etukulmaan Jenni Häklille, joka sijoitti pienestä kulmasta tilanteeksi 6-5 ajassa 40:57 siirtäen kotijoukkueen ottelussa ensimmäistä kertaa johtoasemaan. Vierasjoukkueen niskaan kaadettiin lisää kylmää vettä vain 46 sekuntia myöhemmin, kun Senni Virenin laukaus kimposi Teresa Delian torjunnasta kaarelle, josta Mia Pajunen toimitti sen kohti maalia Heidi Linjamaan ulottuville. Linjamaa täydensi hattutemppunsa sijoittamalla lähietäisyydeltä 7-5 ajassa 41:43. GFT turvautui lentävään maalivahtiin ja lähti hakemaan kavennusta ylivoimalla. YIlves puolusti aluettaan tiiviisti ja Emiilia Syväsen avauspotku kohti espoolaisten tyhjää maalia leijaili vain aavistuksen yli. GFT:n ylivoimapeli jäi lyhytaikaiseksi ja YIlves pystyi kontrolloimaan peliä ja pitämään palloa tasakentällisillä. Kun lisämaaleja ei nähty, lähdettiin jatko-ottelun toiselle puoliajalle tilanteesta 7-5.

GFT aloitti jatko-ottelun toisen puoliajan lentävällä maalivahdilla ja tällä kertaa vieraiden ylivoimapeli tuotti tulosta nopeasti. Heta Huhtaniskan matala laukaus vasemmalta yllätti osittain maskin taakse jääneen Emiilia Syväsen 7-6, kun peliä oli käyty 45:41. YIlveksen kuittaus oli lähellä heti perään, kun Jenni Häkli ohjasi Emiilia Syväsen pitkän avauspotkun suoraan ilmasta vain hieman ohi maalin. GFT turvautui lentävään maalivahtiin aina tilanteen salliessa ja pyöritti hetkittäin ylivoimaa YIlveksen alueella. Rosa Sirén katkaisi GFT:n diagonaalisyötön ja Senni Viren laukoi irtopallon tyhjään maaliin 8-6, kun kellossa oli 47:12. YIlves kasvatti johtoaan 15 sekuntia myöhemmin, kun Jenni Häkli prässäsi pallon itselleen ja laukoi tyhjiin tilanteeksi jo 9-6 ajassa 47:27. Tällä kertaa GFT:n kuittaus tuli välittömästi Sani Isokivijärven laukauksen painuessa etukulmasta sisään 9-7 heti aloituksen jälkeen vain 8 sekuntia edellisestä.

GFT jatkoi kavennuksen hakemista lentävällä maalivahdilla YIlveksen puolustaessa kahden maalin johtoaan. Emiilia Syväselle avautui pariin otteeseen tilaisuus ratkaista ottelu tyhjään maaliin, mutta avauspotkut suuntautuivat tällä kertaa hieman ohi maalin. GFT sai viimeisellä minuutilla vielä hyväkseen vapaapotkun noin 10 metristä, mutta päätti suoran laukauksen sijaan jatkaa ylivoimapelin pyöritystä. YIlves puolusti aluettaan uhrautuvasti ja kurinalaisesti, eikä antanut enää GFT:lle tilaisuutta maalintekoon. Niinpä Ylöjärven Ilves vei pronssiottelun nimiinsä ja kuittasi liigahistoriansa ensimmäiset mitalit lopulta tuloksella 9-7 jo. 5-5 (1-2).



00:51  0 - 1 Emilia Jokisalo (Sandra Lind)
02:12  0 - 2 Oosa Fjäder (Sani Isokivijärvi)
19:25  1 - 2 Heidi Linjamaa (Emiilia Syvänen)
22:36  1 - 3 Heta Huhtaniska (Teresa Delia)
27:14  2 - 3 Heidi Linjamaa (Senni Viren)
29:53  2 - 4 Sandra Lind (Oosa Fjäder)
31:09  3 - 4 Mia Pajunen (Jenni Häkli)
31:21  3 - 5 Emilia Jokisalo (Heta Huhtaniska)
36:18  4 - 5 Sini Sutinen (Rosa Sirén)
37:31  5 - 5 Senni Viren (Rosa Sirén)
40:57  6 - 5 Jenni Häkli (Ella Lehtonen)
41:43  7 - 5 Heidi Linjamaa (Mia Pajunen)
45:46  7 - 6 Heta Huhtaniska (Emilia Jokisalo)
47:12  8 - 6 Senni Viren (Rosa Sirén)
47:27  9 - 6 Jenni Häkli
47:35  9 - 7 Sani Isokivijärvi (Emilia Jokisalo)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Helena Unkuri, Rosa Sirén, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

GFT: Teresa Delia, Emilia Jokisalo, Sandra Lind, Heta Huhtaniska, Maria Mäntylä / Jenni Talvela, Sani Isokivijärvi, Oosa Fjäder, Hanna Posa, Tiia Elonsalo, Jenni Niemelä

Parhaat pelaajat: YIlves: Heidi Linjamaa / GFT: Emilia Jokisalo


 26.4.2023

Välierä #5  YIlves - HIFK FS

2 - 4   ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilves joutui taipumaan viidennessä ja ratkaisevassa välieräottelussa HIFK FS:lle lukemin 2-4 (1-1). Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti kummankin joukkueen hakiessa aktiivisesti avausmaalia. Tiia Savolainen pääsi testaamaan Emiilia Syväsen torjuntavirettä tempokuljetuksensa päätteeksi heti ensimmäisellä minuutilla. Toisessa päässä kenttää Tytti Mikkola joutui torjuntatöihin hetkeä myöhemmin Senni Virenin kova kaukolaukauksen johdosta. Peli aaltoili päädystä päätyyn ja molemmat joukkueet puolustivat aluettaan uhrautuvasti.

YIlveksen avausmali oli lähellä 6. minuutilla, kun Ella Lehtonen pääsi keskialueen riistonsa jälkeen avopaikkaan kaarelle. Tytti Mikkola sai kätensä väliin, joten lukemat pysyivät ennallaan. HIFK FS:n ensimmäinen vaarallisempi tilanne avautui 9. minuutilla, kun Tiia Savolainen pelattiin vasemmalta läpi. Emiilia Syvänen onnistui vastaantulollaan peittämään ja YIlves-puolustus luuti vielä pallon takatolpalta aivan Karoliina Krögerin edestä. HIFK FS nosti prässiään pakottaen YIlveksen turvautumaan useammin pitkiin heittoavauksiin. YIlveksen avausosuma oli jälleen lähellä hieman ennen jakson puoliväliä, kun Sini Sutinen voitti pallon keskellä ja vapautti Jenni Häklin avopaikkaan kaarella. Tytti Mikkola onnistui kuitenkin tälläkin kertaa estämään aikeet, eikä tulostaululle tullut asiaa.

YIlves otti aikalisän ja sommitteli kuviota hyökkäyspään rajapotkutilanteeseen. Pallo pelattiin suoraviivaisesti maalin edustalle, josta Sini Sutisen ohjaus suuntautui kuitenkin ohi maalin. 16. minuutilla YIlves rakensi tilanteen HIFK:n maalin edustalle nopealla syöttökombinaatiolla, mutta Tytti Mikkola ennätti katkaisemaan viimeisen poikittaissyötön ennen YIlves-pelaajaa. Ottelun avausmaali syntyi seuraavasta tilanteesta, kun Tiia Savolainen pääsi nostamaan palloa oikealta laidalta ja laukoi pallon kaukaa pelaajamassan läpi takatolpan kautta sisään 0-1 ajassa 15:13. Johto-osuma antoi lisää virtaa vierasjoukkueelle, joka sai hetkeksi paremman otteen pelistä ja erikoistilanteiden muodossa enemmän painetta YIlveksen alueelle. Emiilia Syvänen otti kuitenkin tukun tärkeitä koppeja ja piti YIlvestä pelissä mukana.

Senni Virenin kohti yläkulmaa suuntautunut kaukolaukaus oli yllättää Tytti Mikkolan 18. minuutilla, mutta Mikkola sai kätensä väliin ja ohjasi pallon päätyrajasta yli. Seuranneesta kulmapotkusta Heidi Linjamaa pääsi ohjaamaan Sini Sutisen poikkittaissyöttöä aivan maalin edustalta, mutta Tytti Mikkola oli jälleen ohittamaton. YIlves sai lopulta kuparisensa rikki ajassa 19:40, kun Jenni Häkli otti Emiilia Syväsen pitkän avauksen alas ja tarjoili viereen Mia Pajuselle, joka laukoi ohi Tytti Mikkolan 1-1. Lisämaaleja ei nähty, joten 1-1 jäi myös taukotilanteeksi.

HIFK FS aloitti toisen jakson terävsti ja Hanna Halosella oli erinomainen tilaisuus lisäosumaan kulmapotkutilanteessa heti jakson ensi hetkillä. Laukaus suuntautui kuitenkin reilusti ohi ja yli maalin. HIFK FS sai hyväkseen hyökkäysalueen vapaapotkun aivan sivurajan tuntumasta. Dali Mellerin kova ja matala kaukolaukaus suoraan syötöstä yllätti Emiilia Syväsen ja HIFK siirtyi jälleen johtoon lukemin 1-2, kun peliä oli käyty 23:12. Hetkeä myöhemmin YIlves sai puolestaan vapaapotkun aivan HIFK:n kaaren tuntumasta, mutta Senni Virenin kaukolaukaus viuhui hieman ohi yläkulmasta. YIlves nosti prässiään pyrkien vaikeuttamaan HIFK:n pelin avaamista ja sai hyvää painetta vierasjoukkueen päätyyn. HIFK FS puolusti kuitenkin tarkasti ja kurinalaisesti tukkien erityisesti keskialuetta.

YIlveksen yritteliäisyys palkittiin lopulta ajassa 29:32, kun Heidi Linjamaa pudotti Senni Virenin poikittaissyötön alaspäin Ella Lehtoselle, jonka tarkka laukaus kaarelta riman alle tasoitti tilanteeksi 2-2. HIFK:n vastaus oli tulla lähes välittömästi, kun joukkue rakensi mylläkän YIlves-maalille ja Emiilia Syvänen joutui venyttämään useamman paraatitorjunnan pitääkseen lukemat ennallaan. HIFK onnistui maalinteossa parisen minuuttia myöhemmin, kun Tiia Savolaisen laukaus noin 10 metristä otti osumaa YIlves-puolustukseen ja yläkierteinen pallo yllätti Emiilia Syväsen 2-3 ajassa 31:29. YIlves nosti takaa-ajoasemassa peliään ja hyödynsi Emiilia Syväsen nousuja pelin rakentelussa. Hanna Halonen pääsi keskialueella YIlveksen avausyöttöön ja vapautti oikealta Tiia Savolaisen, jonka laukaus kaaren ulkopuolelta painui sisään 2-4 ajassa 32:04.

YIlves haki kavennusta aktiivisesti pienellä riskilläkin ja Rosa Sirén oli päästä ohjaamaan Sini Sutisen diagonaalisyöttöä takatolpalta, muttei osunut kunnolla palloon. Kotijoukkueen kavennus oli lähellä 35. minuutilla, kun Rosa Sirén sijoitti Senni Virenin antaman vapaapotkun jälkitilanteessa pallon takavasaralla maalinedusmylläkästä ohi Tytti Mikkolan. Pallo ylitti jo maaliviivan, mutta ei aivan kokonaan ja HIFK-puolustus onnistui Sirénin estelyistäkin huolimatta viime hetkellä pelastamaan tilanteen. YIlves otti aikalisän ja lähti hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa. HIFK FS puolusti kuitenkin aluettaan tiiviisti, eikä lisämaaleja nähty enää kummassakaan päässä kenttää, joten HIFK FS kuittasi välieräsarjan viimeisen ottelun nimiinsä lopulta tuloksella 2-4 (1-1) ja eteni MuSaFutsalin pariksi finaalisarjaan otteluvoitoin 3-2. Ylöjärven Ilveksen kausi päättyy pronssiotteluun GFT:tä vastaan.



15:13  0 - 1 Tiia Savolainen (Tytti Mikkola)
19:40  1 - 1 Mia Pajunen (Jenni Häkli)
23:12  1 - 2 Dali Meller (Tiia Savolainen)
29:32  2 - 2 Ella Lehtonen (Heidi Linjamaa)
31:29  3 - 2 Tiia Savolainen (Tytti Mikkola)
32:04  4 - 2 Tiia Savolainen (Hanna Halonen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Siiri Kurppa, Rosa Sirén, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Saara Viitanen

HIFK FS: Tytti Mikkola, Hanna Halonen, Karoliina Kröger, Jenni Huttunen, Dali Meller / Hanna Putaala, Tuula Siren, Anniina Ponkkonen, Tiia Savolainen, Selja Laine, Annette Korin, Selma Rantala, Iina Ahola, Sara Järvinen

Parhaat pelaajat: YIlves: Ella Lehtonen / HIFK FS: Tiia Savolainen


 23.4.2023

Välierä #4  HIFK FS - YIlves

2 - 5   ( 2 - 3 )


Ylöjärven Ilves palasi voittokantaan välieräsarjan neljännessä ottelussa HIFK FS:ää vastaan vieraskentällä lukemin 2-5 (2-3). YIlves sai otteluun unelma-alun, kun HIFK nosti maalivahti Tytti Mikkolan mukaan hyökkäykseen ja pallo päätyi Emiilia Syväselle, joka toimitti sen tarkalla avauspotkullaan suoraan tyhjään HIFK-maaliin 0-1, kun peliä oli käyty vain 44 sekuntia. YIlveksen prässipelaaminen oli terävämpää ja vieraat saivat peliä aiempaa paremmin kontrolliin. HIFK:n ensimmäinen tilanne syntyi 3. minuutilla, kun Jenni Huttunen puski pallon laidalta keskelle Hanna Haloselle, jonka laukaus kaaren ulkopuolelta viuhui kuitenkin yli maalin. YIlves kasvatti johtoaan hetkeä myöhemmin, kun Jenni Häkli ja Senni Viren kontrasivat riiston jälkeen nopeasti vastaan. Virenin tarkka sijoitus vasempaan alakulmaan siirsi YIlveksen jo 0-2 -johtoon, kun kellossa oli 2:48. HIFK FS otti aikaisen aikalisän pyrkien saamaan parempaa otetta pelistä.

Aikalisä tuottikin tulosta ajassa 5:00, kun YIlveksen selustaan merkkaamatta jäänyt Hanna Halonen puski Tytti Mikkolan pitkän avauspotkun aivan Emiilia Syväsen edestä maaliin kaventaen tilanteeksi 1-2. Kotijoukkueen tasoitus oli lähellä hetkeä myöhemmin, kun Tytti Mikkolan pitkä avaus lipasahti keskikentän läpi vasempaan laitaan Dali Mellerille, joka pääsi nokikkain Emiilia Syväsen kanssa. Syvänen onnistui kuitenkin nappaamaan pallon itselleen ja lukemat säilyivät ennallaan. Seuraavassa hetkessä Jenni Häkli pääsi kääntymään ja laukomaan kaarelta, mutta HIFK-puolustus onnistui blokkaamaan yritystä riittävästi. Peli aaltoili päästä päähän melko suoraviivaisena kummankin joukkueen turvautuessa usein pitkiin avauksiin pivoteille tai selustaan.

HIFK-puolustuksen haparointi oli johtaa YIlveksen kolmanteen maaliin vielä ennen jakson puoliväliä, kun Tytti Mikkola epäonnistui syötön vastaanotossa ja pallo vieri vain hieman ohi maalista. Seuraavasta tilanteesta oli HIFK FS puolestaan lähellä tasoitusta Tiia Savolaisen taidokkaan kääntölaukauksen kilahtaessa YIlves-maalin poikkirautaan. Savolainen pääsi vielä laukomaan rajapotkun jälkitilanteessa kaarelta, mutta veto suuntautui ohi maalista. YIlveksen nukahdus oli kostautua, kun Hanna Halonen sai HIFK:n oman alueen epäsuoran vapaapotkun suoraan juoksulinjalleen selustaan ja pääsi Karoliina Krögerin kanssa 2v1 -hyökkäykseen. YIlves-puolustus selvitti kuitenkin tilanteen. Helsinkiläisten vahva ote jatkui ja Jenni Huttunen pääsi 11. minuutilla laukomaan vapaasti taka-alueelta Hanna Halosen poikittaissyöttöön, mutta Emiilia Syvänen onnistui torjunnassaan. YIlves otti aikalisän tavoitteenaan päästä jälleen paremmin mukaan peliin.

Kenttätapahtumat tasoittuivatkin aikalisän jälkeen ja YIlves sai pitkästä aikaa rakennettua maukkaita tilanteita HIFK-maalille. Lopulta Sini Sutinen pelattiin nopealla syöttökombinaatiolla vetopaikkaan kaarelle ja Sutisen tarkka laukaus etuyläkulmaan siirsi vieraat jo 1-3 -johtoon ajassa 13:51. HIFK:n kuittaus tuli kuitenkin nopeasti, kun Selja Laine pääsi laukomaan Tiia Savolaisen rajapotkutarjoilusta tilanteeksi 2-3, kun kellossa oli 14:54. 18. minuutilla Emiilia Syväsen pitkä heittoavaus tavoitti Jenni Häklin, jonka myöhässä tilanteeseen syöksynyt Tytti Mikkola kaatoi alueella. Rangaistuspotkun sijaan tilanteesta tuomittiin kuitenkin kotijoukkueen vapaapotku. YIlves sai hieman myöhemmin hyväkseen vapaapotkun keskiympyrästä ja Tytti Mikkola sai kätensä viime hetkellä Sini Sutisen laukauksen eteen. HIFK:n Iina Ahola laukoi jakson viimeisillä sekunneilla vielä vaarallisesti kaarelta, mutta kun kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maalinteossa, siirryttiin tauolle tilanteessa 2-3.

YIlves aloitti toisen jakson pirteästi ja Ella Lehtosen kaukolaukaus kimmahti 23. minuutilla takatolpasta takaisin kentälle. Tämän jälkeen jakso eteni kuitenkin pitkälle ilman vaarallisempia tilanteita kummankin joukkueen puolustaessa tarkasti ja uhrautuvasti. Jenni Huttunen sai 28. minuutilla pystysyötön juoksuunsa oikealla laidalla ja pääsi sijoittamaan pienestä kulmasta. YIlveksen onneksi pallo sujahti takatolpan ohi ja lukemat pysyivät ennallaan. Takaa-ajoasemassa HIFK FS nosti prässiään ja 30. minuutilla Iina Ahola voitti pallon keskialueella ja pääsi yrittämään ratkaisua kaarelta nousunsa päätteeksi. Emiilia Syvänen oli kuitenkin hyvin sijoittuneena ja Aholan laukaus kilahti etutolppaan. YIlves sai purettua painetta ja rakensi jakson puolivälissä pitkän hyökkäyksen, jonka päätteeksi pivot Mia Pajunen pudotti pallon Sini Sutiselle, joka laukoi kaarelta voimalla riman alle 2-4 ajassa 30:05.

HIFK FS nosti peliään ja kasvatti riskitasojaan hakien aktiivisesti kavennusta. Annette Korin pelattiin 32. minuutilla hyvään vetopaikkaan kaarelle, mutta sijoitus lipsahti takatolpan ohi. YIlves otti aikalisän pystyäkseen paremmin vastaamaan HIFK:n loppurynnistykseen ja nosti aikalisän jälkeen prässiään. Senni Viren iski HIFK:n avaussyöttön oikeassa laidassa, minkä jälkeen Heidi Linjamaa toimitti kaarelle kimmonneen irtopallon ohi Tytti Mikkolan 2-5 ajassa 32:37. HIFK FS turvautui lentävään maalivahtiin ja lähti hakemaan kavennusta ylivoimalla seitsemisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Kotijoukkue pyöritti ylivoimapeliään pitkät tovit, mutta YIlves puolusti johtoaan uhrautuvasti ja oli pariin otteeseen osua vielä tyhjään maaliinkin. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty, joten YIlves kuittasi neljännen välieräottelun nimiinsä tuloksella 2-5 (2-3) ja tasoitti välieräsarjan tilanteeksi 2-2 siirtäen välierän ratkaisun viidenteen peliin Ylöjärvelle.



00:44  0 - 1 Emiilia Syvänen
02:48  0 - 2 Senni Viren (Jenni Häkli)
05:00  1 - 1 Hanna Halonen (Tytti Mikkola)
13:51  1 - 3 Sini Sutinen (Jenni Häkli)
14:58  2 - 3 Selja Laine (Tiia Savolainen)
30:05  2 - 4 Sini Sutinen (Mia Pajunen)
32:37  2 - 5 Heidi Linjamaa

HIFK FS: Tytti Mikkola, Hanna Halonen, Karoliina Kröger, Jenni Huttunen, Dali Meller / Hanna Putaala, Tuula Siren, Anniina Ponkkonen, Tiia Savolainen, Selja Laine, Annette Korin, Selma Rantala, Iina Ahola, Sara Järvinen

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Siiri Kurppa, Rosa Sirén, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: HIFK FS: Tiia Savolainen / YIlves: Sini Sutinen


 22.4.2023

Välierä #3  HIFK FS - YIlves

4 - 1   ( 1 - 0 )


Ylöjärven Ilves kärsi selvän 4-1 (1-0) -tappion HIFK FS:lle välieräsarjan kolmannessa ottelussaan vieraskentällä. HIFK FS aloitti ottelun terävästi ja Karoliina Kröger oli vähällä ohjata Hanna Halosen poikittaissyötön sisään heti ensimmäisellä peliminuutilla. YIlveksen avausosuma oli puolestaan lähellä 4. minuutilla, kun Mia Pajunen katkaisi kauaksi maaliltaan nousseen Tytti Mikkolan pystysyötön ja Senni Viren pääsi yrittämään ratkaisua tyhjään maaliin. Laukaus suuntautui kuitenkin ohi maalista. Peli aaltoili päästä päähän ja HIFK:n maali oli lähellä 6. minuutilla, kun Hanna Halonen prässäsi pallon itselleen ja murtautui nokikkain Emiilia Syväsen kanssa. YIlves-puolustus ehti kuitenkin hätiin ja Syvänen onnistui pitämään maalinsa koskemattomana myös jatkotilanteessa.

Vähitellen pallonhallinta siirtyi kotijoukkueelle, joka pyöritti peliä YIlveksen alueella. Iina Ahola pääsi yrittämään ratkaisua kaaren ulkopuolelta 8. minuutilla, mutta laukoi ohi takatolpan. YIlves oli vähällä osua vielä ennen jakson puoliväliä, kun Tytti Mikkola pudotti Siiri Kurpan kaukolaukauksen paluupallon aivan maalin edustalle Sini Sutiselle, joka ei kuitenkaan onnistunut survomaan palloa sisään. HIFK:n 1v1-haastot tuottivat YIlvekselle jatkuvaa päänvaivaa ja Selja Laine tarjoili haastonsa jälkeen poikittaissyöttöä Iina Aholalle 14. minuutilla, mutta YIlves-puolustus selvitti vielä tilanteen. Hetkeä myöhemmin Ella Lehtonen pääsi katkoon ja kontrasi Heidi Linjamaan kanssa nopeasti vastaan. Tytti Mikkola onnistui kuitenkin peittämään tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan.

Senni Vireniä rikottiin ja YIlves sai 16. minuutilla hyväkseen vapaapotkun noin 10 metristä. Virenin kova ja matala laukaus kohti takakulmaa pysähtyi kuitenkin HIFK-puolustukseen, eikä tulostaululle tullut vieläkään asiaa. Jatkotilanteessa Heidi Linjamaata rikottiin ja YIlves sai jälleen erikoistilanteen vastaavalta paikalta. Tällä kertaa Tytti Mikkola sai kätensä väliin Senni Virenin yläriman alle suuntautuneeseen laukaukseen ja lukemat pysyivät sitkeästi ennallaan. Ottelun avausmaali syntyi lopulta ajassa 16:17, jolloin Karoliina Kröger onnistui YIlves-puolustuksen estelyistä huolimatta ohjaamaan Hanna Halosen poikittaissyötön etutolpalta ohi Emiilia Syväsen 1-0. Kotijoukkue oli vähällä kasvattaa johtoaan hetkeä myöhemmin, kun Tiia Savolainen voitti YIlveksen pitkän avauspotkun keskialueella, eteni pystyyn ja laukoi pallon etutolpan kautta takaisin kentälle. Avausjaksolla ei kuitenkaan nähty lisämaaleja, joten tauolle siirryttiin HIFK FS:n johtaessa lukemin 1-0.

HIFK tuli myös toiselle jaksolle hyvällä ja terävällä liikeellä ja Hanna Halosen tempokuljetus koko kentän läpi oli vähällä johtaa HIFK:n toiseen osumaan, kun Karoliina Kröger pääsi jatkamaan poikittaissyöttöä aivan maalin edustalta. YIlveksen onneksi pallo nousi selvästi yli maalin. HIFK sai ensimmäisten minuuttien aikana painetta YIlves-maalille ja pallo pyöri maalin edustalla useampaan otteeseen. YIlveksen tasoitus oli kuitenkin lähellä 25. minuutilla, kun Heidi Linjamaa pelattiin pystysyötöllä keskeltä läpiajoon. Linjamaa laukoi voimalla noin 10 metristä, mutta Tytti Mikkola sai kätensä väliin. Takaa-ajoasemassa YIlves joutui nostamaan peliään mikä avasi HIFK:lle enemmän tilaa selustaan. Kotijoukkue kasvattikin johtoaan ajassa 25:55, kun Jenni Huttunen leikkasi pallon kanssa oikealta laidalta keskemmälle ja laukoi tarkasti etukulmasta sisään 2-0.

YIlveksen kuittaus oli lähellä puolisen minuuttia myöhemmin, kun Ella Lehtonen pelattiin vasemmalta avopaikkaan kaarelle. Lehtosen laukaus sujahti kuitenkin takatolpan ohi ja kotijoukkueen maali varjeltui. Emiilia Syvänen joutui tositoimiin 28. minuutilla, kun Tiia Savolainen pääsi laukomaan kaarelta pivot Selja Laineen pudotuksesta. YIlves haki kavennusta aktiivisesti ja Heidi Linjamaa pelattiin vetopaikkaan kaarelle, mutta Tytti Mikkola onnistui vastaantulollaan peittämään, eikä palloa saatu sisään jatkotilanteestakaan. YIlves nosti Emiilia Syvästä mukaan hyökkäyksiin saadakseen parempaa otetta pelistä. Ylivoimapeli ei kuitenkaan ollut riittävän huolellista, jotta palloa olisi saatu HIFK:n muodon sisään. Oman pelinavaamisen huolimattomuus kostautui ajassa 31:51, kun Jenni Huttunen nappasi YIlveksen oman alueen pahan harhasyötön ja tarjoli avopaikan viereen Hanna Haloselle, joka sijoitti varmasti 3-0.

YIlves otti aikalisän ja lähti pyörittämään ylivoimapeliä lentävällä maalivahdilla. Vierasjoukkueen huolellisuus ei edelleenkään riittänyt rakentamaan kunnollisia maalitilanteita. YIlves sai kuitenkin kuparisensa rikki tasakentällisillä ajassa 33:33, kun Heidi Linjamaa voitti keskialueelta kimmonneen pallon, kääntyi ja laukoi kaarelta ohi Tytti Mikkolan 3-1. YIlves jatkoi ylivoimapeliään, mutta ratkaisut olivat hätäisiä ja huolimattomuus johti ennenaikaisiin pallonmenetyksiin. YIlveksen varomattomuus kostautui ajassa 35:32, kun Hanna Halonen prässäsi pallon itselleen ja ohitti Emiilia Syväsen 4-1. YIlves jatkoi lentävän maalivahdin käyttöä ja Senni Virenin kova kaukolaukaus oli kimpoilla vielä tolpan ja Tytti Mikkolan kautta sisään 38. minuutilla. Hetkeä myöhemmin Jenni Häklin poikittaissyöttö oli ohjautua HIFK:n omasta pelaajasta sisään, mutta lukemat pysyivät ennallaan. Kun lisämaaleja ei nähty, vei HIFK FS välieräsarjan kolmannen ottelun nimiinsä lopulta tuloksella 4-1 (1-0) ja otti vahvan kiinnityksen finaalipaikkaan otteluvoitoin 2-1.



16:17  1 - 0 Karoliina Kröger (Hanna Halonen)
25:55  2 - 0 Jenni Huttunen (Hanna Halonen)
31:51  3 - 0 Hanna Halonen (Jenni Huttunen)
33:33  3 - 1 Heidi Linjamaa (Mia Pajunen)
35:32  4 - 1 Hanna Halonen

HIFK FS: Tytti Mikkola, Hanna Halonen, Karoliina Kröger, Jenni Huttunen, Dali Meller / Hanna Putaala, Tuula Siren, Anniina Ponkkonen, Tiia Savolainen, Selja Laine, Annette Korin, Selma Rantala, Iina Ahola, Sara Järvinen

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Siiri Kurppa, Rosa Sirén, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: HIFK FS: Hanna Halonen / YIlves: Senni Viren


 16.4.2023

Välierä #2  YIlves - HIFK FS

4-4, rp. (4-2), jo. 4-4, 3-3 (2-0)


Ylöjärven Ilves otti välieräsarjan ensimmäisen voittonsa kaatamalla kotisalissaan HIFK FS:n eeppisen taistelun jälkeen rangaistuspotkukilpailun kautta lukemin 4-4 rp. (4-2), jo. 4-4, 3-3 (2-0). Ottelun ensimmäiset minuutit olivat pääosin tiukkaa keskialueen vääntöä kummankin joukkueen prässätessä aktiivisesti. YIlves rakensi ensimmäisen vaarallisemman tilanteensa 4. minuutilla, kun Ella Lehtonen tavoitteli poikittaissyötöllään keskeltä Mia Pajusta, mutta Tytti Mikkola onnistui katkaisemaan syötön. Seuranneesta rajapotkusta Jenni Häkli ohjasi Senni Virenin kovan laukauksen etutolppaan, joten lukemat pysyivät vielä ennallaan. HIFK:n Jenni Huttunen pääsi hetkeä myöhemmin keskialueella irtopalloon ja laukoi pallon kaukaa tolppaan.

Vähitellen pallonhallinta siirtyi hienokseltaan vieraille YIlveksen pyrkiessä tukkimaan keskialuetta. Tytti Mikkola osallistui HIFK:n pelin rakenteluun aktiivisesti nostamalla palloa hyökkäysalueelle. Kumpikin joukkue puolusti aluettaan tarkasti, eikä kummassakaan päässä kenttää nähty ennen jakson puoliväliä juurikaan vaarallisia tilanteita. Tuula Siren pääsi laukomaan HIFK:n vastahyökkäyksen päätteeksi vasemmalta, mutta Emiilia Syväsen oikea-aikainen vastaantulo peitti yrityksen ja YIlves-puolustus selvitti myös jatkotilanteen. YIlves sai 13. minuutilla hyväkseen vapaapotkun noin 15 metristä. Sini Sutisen kova laukaus viuhui kuitenkin yli ja ohi maalin. Iina Ahola pelattiin seuraavassa tilanteessa nokikkain Emiilia Syväsen kanssa, mutta Syvänen veti tilanteessa pitemmän korren. Tulostaululle tuli lopulta asiaa ajassa 13:21, kun YIlves pelasi pitkän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Elina Korsumäen pystysyöttö tavoitti kaarelta Ella Lehtosen, jonka kääntölaukaus yllätti Tytti Mikkolan 1-0.

HIFK:n tasoitus oli lähellä puolisen minuuttia myöhemmin, kun Tuula Sirenin laukaus kaaren ulkopuolelta kilahti Emiilia Syväsen sormien kautta ylärimaan. Jakson loppua kohden peliä käytiin lähinnä keskialueella ja molemmat joukkueet joutuivat turvautumaan pääosin kaukolaukauksiin. Sini Sutisen kova pommi 17. minuutilla kohti yläkulmaa pakotti Tytti Mikkolan venyttämään tärkeän torjunnan, eikä tilastomerkintää syntynyt. HIFK rakensi alhaalta asti nopean harppuunahyökkäyksen vapauttaen Iina Aholan läpiajoon, mutta Emiilia Syvänen onnistui vastaantulollaan peittämään. 18. minuutilla HIFK FS sai vapaapotkun oikealta hieman kaaren ulkopuolelta ja otti aikalisän erikoistilanteen hyödyntämiseksi. YIlves-puolustus luki kuitenkin tilanteen hyvin ja katkoi diagonaalisyötön takatolpalle.

HIFK-puolustus joutui katkaisemaan YIlveksen vastahyökkäyksen sääntöjen vastaisesti ja kotijoukkue sai vapaapotkun noin 10 metristä. Erikoistilanne pelattiin kuitenkin huolimattomasti ja pallo päätyi sivurajasta yli. Hetkeä myöhemmin Senni Vireniä rikottiin vapaapotkun arvoisesti keskiympyrässä. Mia Pajusen matala laukaus puolen kentän takaa yllätti Tytti Mikkolan ja YIlves kasvatti johtoaan 2-0:aan ajassa 17:47. Jakson viimeisillä minuuteilla ei muutamasta lupaavasta aihiosta huolimatta nähty lisämaaleja, joten tauolle siirryttiin YIlveksen johtaessa lukemin 2-0.

YIlves aloitti toisen jakson vahvasti ja otti pelin hallintaansa. Elina Korsumäki pääsi kääntymään ja laukomaan kaarelta 22. minuutilla, mutta menetti ratkaisevalla hetkellä tasapainonsa ja veto suuntautui ohi maalin. Peliä käytiin aluksi lähinnä HIFK:n alueella, mutta vieraat saivat painetta purettua ajoittain. Jenni Huttunen veivasi 25. minuutilla jalkansa auki ja laukoi kaaren ulkopuolelta kohti maalia, mutta Emiilia Syvänen oli sijoittunut hyvin ja onnistui torjunnassaan. Sini Sutinen laukoi kohti alakulmaa ja Tytti Mikkola joutui venyttämään tärkeän jalkatorjunnan. Mikkola joutui uudelleen torjuntatöihin hetkeä myöhemmin, kun pivot Jenni Häkli kääntyi ja laukoi kohti alakulmaa. Peli oli YIlveksen kontrollissa ja kotijoukkue haki aktiivisesti lisäosumaa. YIlveksen hyvästä otteesta huolimatta maalinteossa onnistui seuraavaksi kuitenkin HIFK, kun Hanna Halosen laukaus kimposi Dali Melleristä vasempaan laitaan, josta Jenni Huttusen poikittaissyöttö ohjautui epäonnekkaasti YIlves-puolustuksen kautta maaliin 2-1 ajassa 28:33.

HIFK:n kavennus käänsi pelin momentumin välittömästi ja paine siirtyi YIlveksen alueelle. Tuula Siren pääsi laukomaan kulmapotkutilanteessa taka-alueelta, mutta Emiilia Syvänen ehti peittää. YIlveksellä oli vaikeuksia purkaa painetta HIFK:n hakiessa aktiivisesti tasoitusta. HIFK:n toinen osuma olikin lähellä 31. minuutilla, kun joukkue kontrasi riiston jälkeen 3v1 -vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Annette Korin pelattiin avopaikkaan. Emiilia Syvänen oli kuitenkin hyvässä torjuntavireessä ja piti maalinsa koskemattomana. YIlves oli puolestaan vähällä kasvattaa johtoaan hetkeä myöhemmin, kun Senni Virenin kova ja matala laukaus suuntautui kohti alakulmaa ja vain Tytti Mikkolan paraatitorjunta piti lukemat ennallaan. Toisessa päässä kenttää Emiilia Syvänen joutui myös venyttämään jalkatorjunnan Dali Mellerin matalan laukauksen tielle ja Annette Korin oli vähällä ohjata paluupallon sisään. Seuranneesta kulmapotkusta Korin onnistui puskemaan pallon yli Emiilia Syväsen tasoittaen tilanteeksi 2-2, kun pelikellossa oli 31:58.

Peli sai tasoitusmaalista uutta vauhtia ja tilanteita avautui nopeaan tahtiin molemmille maaleille kummankin joukkueen hakiessa johto-osumaa. Maalivahdit onnistuivat kuitenkin torjunnoissaan. HIFK siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun Hanna Halonen haki Tytti Mikkolan pitkän heittoavauksen vasemmasta kulmasta ja toimitti pallon maalille, josta Annette Korin ohjasi pallon sisään 2-3 ajassa 34:43. Takaa-ajoasemassa YIlves joutui nostamaan peliään mikä avasi HIFK:lle tiloja selustaan. YIlves saikin painetta HIFK:n maalille, mutta vieraat puolustivat johtoaan uhrautuvasti blokaten laukauksia kovalla prosentilla ja kuluttaen aikaa kellosta. YIlves otti aikalisän ja turvautui lentävän maalivahdin käyttöön parisen minuuttia ennen täyttä aikaa. YIlveksen ylivoimapeli pyöri mukavasti, mutta palloa ei saatu HIFK:n muodon sisään.

HIFK otti viimeisellä minuutilla aikalisän pyrkien kontrolloimaan ottelun loppuhetkiä ja varmistamaan johtonsa loppuun saakka. YIlves prässäsi ylhäältä pienellä riskilläkin ja Hanna Halonen murtautui vielä riiston jälkeen keskeltä nokikkain Emiilia Syväsen kanssa. Syvänen onnistui peittämään laukauksen kulmapotkuksi ja piti YIlvestä vielä pelissä mukana. Halonen pelattiin uudestaan avopaikkaan vain 20 sekuntia ennen loppusummeria, mutta nosto yli Emiilia Syväsen ohjautui myös yli maalin. Syväsen pitkä heittoavaus tavoitti HIFK-maalin edustalta Senni Virenin, joka ohjasi pallon päällään ohi Tytti Mikkolan 3-3, kun kellossa oli 39:39. Kumpikaan joukkue ei enää osunut viimeisillä sekunneilla, joten ottelun ratkaisu siirtyi 2x5 minuutin jatko-otteluun.

YIlveksen johto-osuma oli lähellä, kun Heidi Linjamaa pääsi 42. minuutilla vapaasti puskemaan lähietäisyydeltä Ella Lehtosen rajapotkutarjouilusta. Kotiyleisön harmiksi pusku suuntautui kuitenkin hieman yli maalin. Seuraavassa hetkessä HIFK sai vapaapotkun oikealta aivan kaaren tuntumasta. Hanna Halonen pääsi laukomaan vapaasti taka-alueelta, mutta YIlveksen onneksi ohi maalin. HIFK:n maali oli jälleen lähellä hetkeä myöhemmin, kun Tiia Savolainen voitti pallon keskellä ja syötti Tuula Sirenin kaarelle avopaikkaan. Sirenin ohjaus kilahti yläriman kautta kentälle ja lukemat pysyivät ennallaan. 43. minuutilla vieraille tarjottiin jälleen mahdollisuutta johto-osumaan, kun Emiilia Syväsen purkupallo päätyi keskiympyrään Selma Rantalalle, jonka veto 15 metristä kilahti tolppaan. Hyvistä tilanteista huolimatta jatko-ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi edelleen tasatilanteeseen 3-3.

YIlves aloitti jatko-ottelun toisen puoliajan terävästi ja Heidi Linjamaa pääsi heti alkuun pariinkin kertaan yrittämään ratkaisua lähietäisyydeltä, muttei onnistunut ohittamaan Tytti Mikkolaa. HIFK vetäytyi alueelleen ja luovutti pallonhallintaa YIlvekselle, joka saikin painetta vieraiden maalille. Emiilia Syväsen kaukolaukaus oli vähällä yllättää Tytti Mikkolan, joka sai kätensä väliin viime hetkellä. YIlveksen hyvästä peli-ilmeestä huolimatta maalinteossa onnistui HIFK FS, kun Tiia Savolaisen painava laukaus oikealta ohjautui Annette Korinin kautta ohi Emiilia Syväsen täydentäen Korinin hattutempun 4-3 ajassa 46:26.

Uudelleen takaa-ajoasemaan joutunut YIlves suoraviivaisti hyökkäyspeliään jatko-ottelun viimeisille hetkille ja ensin Sini Sutinen ja perään Jenni Häkli pääsivät yrittämään maalintekoa tuloksetta. YIlves nosti Emiilia Syvästä hyökkäyspeliään tukemaan parisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja turvautui lopulta lentävän maalivahdin käyttöön. YIlveksen ylivoima pyöri aiempaa paremmin, mutta viimeiset ratkaisut jättivät vielä toivomisen varaa. YIlves punnersi kuitenkin ottelun tasoihin vain 45 sekuntia ennen loppusummeria, kun Jenni Häkli otti Emiilia Syväsen pitkän heittoavauksen alas, kääntyi ja sijoitti pallon HIFK-puolustuksen keskeltä ohi Tytti Mikkolan 4-4 ajassa 49:15. HIFK haki viimeisillä sekunneilla johto-osumaa raivokkaasti ja YIlveksen varomaton rajapotku oli vielä kostautua, kun Karoliina Kröger puski pallon Hanna Haloselle, joka vapautti Krögerin oikealta avopaikkaan. Krögerin ojaus alueen sisältä kilahti viimeisellä sekunnilla tolppaan, joten jatko-ottelukin päättyi tasatilanteeseen 4-4. Ottelun lopullinen ratkaisu siirtyi siten rangaistuspotkukilpailuun, jossa YIlves osui neljästi HIFK FS:n onnistuessa 2 kertaa. Niinpä Ylöjärven Ilves tasoitti välieräsarjan viemällä toisen ottelun nimiinsä lopulta tuloksella 4-4, rp. (4-2), jo. 4-4, 3-3 (2-0).



13:21  1 - 0 Ella Lehtonen (Elina Korsumäki)
17:47  2 - 0 Mia Pajunen
28:33  2 - 1 OM
31:58  2 - 2 Annette Korin (Jenni Huttunen)
34:43  2 - 3 Annette Korin (Hanna Halonen)
39:39  3 - 3 Senni Viren (Emiilia Syvänen)
46:26  3 - 4 Annette Korin (Tiia Savolainen)
49:15  4 - 4 Jenni Häkli (Emiilia Syvänen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Rosa Sirén, Elina Korsumäki, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

HIFK FS: Tytti Mikkola, Hanna Halonen, Karoliina Kröger, Jenni Huttunen, Dali Meller / Hanna Putaala, Tuula Siren, Anniina Ponkkonen, Tiia Savolainen, Selja Laine, Annette Korin, Selma Rantala, Iina Ahola,

Parhaat pelaajat: YIlves: Senni Viren / HIFK FS: Annette Korin


 15.4.2023

Välierä #1  YIlves - HIFK FS

2 - 6   ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilves joutui taipumaan HIFK FS:lle välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa kotisalissaan lukemin 2-6 (1-1). Ottelu käynnistyi puolin ja toisin hyvällä liikkeellä ja vahvalla asenteella. Senni Viren laukoi voimalla kohti HIFK-maalia heti aloituksen jälkeen ja Tytti Mikkola sai viime hetkessä kätensä pallon tielle. YIlves hallitsi peliä ensimmäisten minuuttien aikana, mutta HIFK:n aggressiivinen ja terävä koko kentän prässi rikkoi kotijoukkueen pelin rakentelua. HIFK FS sai 5. minuutilla hyväkseen vapaapotkun noin 10 metristä. YIlves-puolustus onnistui kuitenkin blokkaamaan yrityksen. YIlveksen avausmaali oli lähellä hetkeä myöhemmin, kun Senni Viren vapautti pystysyötölllään Heidi Linjamaan kaarella avopaikkaan, mutta laukaus suuntautui suoraan kohti peittämään syöksynyttä Tytti Mikkolaa.

HIFK puolusti aluettaan tiiviisti ja pyrki iskemään riistojen jälkeen terävästi vastaan. YIlves-puolustus ehti kuitenkin ajoissa pallon alle ja selvitti tilanteet. 9. minuutilla Dali Meller haastoi vasemmalta ja tarjoili poikittaissyötön YIlves-maalin edustalle. Ella Lehtonen katkaisi syötön, kontrasi nopeasti vastaan ja laukoi kuljetuksensa päätteeksi vasempaan alakulmaan 1-0 ajassa 9:06. Hanna Halonen oli toistaa tempun toisessa päässä kenttää, mutta ei ehtinyt päättämään kuljetustaan laukaukseen ja lukemat pysyivät ennallaan. HIFK nosti prässiään pakottaen YIlveksen turvautumaan pitkiin heittoavauksiin ja sai jakson puolivälin jälkeen paremman otteen pelistä. 12. minuutilla Iina Ahola tarjoili maukkaan diagonaalisyötön YIlves-maalin takatolpalle, josta Selja Laine oli vähällä ohjata tasoituksen, mutta ei osunut palloon.

Pallonhallinta siirtyi vähitellen HIFK:lle, joka pyöritti peliä YIlveksen puolustaessa aluettaan. Tytti Mikkola laukoi 14. minuutilla nousunsa päätteeksi suoraan Emiilia Syväselle, jonka avauspotku suuntautui kotiyleisön harmiksi tällä kertaa hieman ohi maalista. HIFK:n hyvä ote palkittiin ajassa 15:54, kun Hanna Halonen sai kulmapotkun jälkitilanteessa jalkansa auki ja diagonaalisyöttö takatolpalle ohjautui YIlves-puolustuksen ja Emiilia Syväsen kautta maaliviivalle, josta Karoliina Kröger iski pallon sisään tasoittaen tilanteeksi 1-1.

HIFK sai tasoituksesta lisää virtaa ja Hanna Halonen pääsi yrittämään lisäosumaa kaaren tuntumasta 17. minuutilla, mutta kärkkäri jäi voimattomaksi ja Emiilia Syvänen onnistui torjunnassaan. YIlveksen johto-osuma oli lähellä 19. minuutilla, kun Jenni Häkli katkaisi HIFK:n kulmapotkun ja laukoi kaukaa ohi ulkona maaliltaan olleen Tytti Mikkolan. Kotiyleisön harmiksi pallo kimmahti kuitenkin tolpan kautta takaisin kentälle. Avausjaksolla ei lisämaaleja nähty,joten tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

HIFK FS terävöitti selvästi prässipeliään ja rakensi ensimmäisen vaarallisen tilanteensa välittömästi aloituksen jälkeen. Jenni Huttusen laukaus suuntautui kuitenkin karkeasti ohi maalin. HIFK siirtyi ottelussa 1-2 -johtoon, kun Tytti Mikkola nousi pallon kanssa keskeltä, syötti oikeaan laitaan Tiia Savolaiselle, jonka laukaus pienestä kulmasta yllätti maskin taakse jääneen Emiilia Syväsen ajassa 22:30. Maalin jälkeen peli aaltoili hetken päästä päähän ja molemmat maalivahdit joutuivat torjuntatöihin. Vieraat kasvattivat johtoaan ajassa 25:15, kun Karoliina Kröger pelattiin näyttävän syttökombinaation päätteeksi takatolpalle avopaikkaan, josta sijoitti pallon ohi Emiilia Syväsen 1-3.

YIlves oli vähällä onnistua kuittaamaan, kun Rosa Sirén ja Elina Korsumäki rakensivat erinomaisen tilanteen, mutta Tytti Mikkola ehti ajoissa maalilleen ja vangitsi pallon. YIlves haki kavennusta aktiivisesti ja Senni Virenin kova laukaus 28. minuutilla kohti takakulmaa oli yllättää Tytti Mikkolan, joka sai kätensä viime hetkellä väliin. YIlveksen kiri katkesi tylysti, kun Dali Meller iski ehkäpä hieman kyseenalaisella tavalla YIlveksen hyökkäykseen ja kotijoukkue jäi ratkaisevaksi hetkeksi odottamaan rikettä. Kun rikkomusta ei vihelletty, kaivoi Meller pallon itselleen ja tarjoili poikittaisyötön Hanna Haloselle, joka laukoi läheltä ylös 1-4 ajassa 30:13.

YIlves jatkoi takaiskusta huolimatta kavennuksen hakemista ja Jenni Häkli pääsi 32. minuutilla kääntymään ja laukomaan alueelta, mutta veto suuntautui maalin ohi. YIlves otti aikalisän ja otti käyttöön lentävän maalivahdin aikaisessa vaiheessa jo runsaat 7 minuuttia ennen täyttä aikaa. Tuula Siren pääsi katkoon ja yrittämään ratkaisua tyhjään maaliin pian ylivoiman käynnistymisen jälkeen, mutta ei osunut YIlveksen onneksi tolppien väliin. Tilanne korjautui ajassa 33:36, kun Annette Korinin laukaus kaukaa päätyi YIlves-maaliin lentävän maalivahdin estelystä huolimatta 1-5. YIlveksen varomaton ylivoimapyöritys kostautui toisen kerran vajaata minuuttia myöhemmin, kun Jenni Huttunen prässäsi pallon itselleen ja laukoi tyhjiin 1-6 ajassa 34:18.

YIlves osui kuitenkin vielä kertaalleen tasakentällisillä, kun Rosa Sirén iski prässin kaarella ja Jenni Häkli toimitti irtopallon ohi Tytti Mikkolan kaventaen lukemiksi 2-6 ajassa 35:17. Ottelun viimeisillå minuuteilla muutamia tilanteita avautui vielä molempiin päihin kenttää, mutta kun lisämaaleja ei nähty, kuittasi HIFK FS välieräsarjan ensimmäisen ottelun nimiinsä lopulta tuloksella 2-6 (1-1).



09:06  1 - 0 Ella Lehtonen
15:54  1 - 1 Karoliina Kröger (Hanna Halonen)
22:30  1 - 2 Tiia Savolainen (Tytti Mikkola)
25:15  1 - 3 Karoliina Kröger
30:13  1 - 4 Hanna Halonen (Dali Meller)
33:36  1 - 5 Annette Korin (Anniina Ponkkonen)
34:18  1 - 6 Jenni Huttunen
35:17  2 - 6 Jenni Häkli (Rosa Sirén)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Rosa Sirén, Elina Korsumäki, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

HIFK FS: Tytti Mikkola, Hanna Halonen, Karoliina Kröger, Jenni Huttunen, Dalil Meller / Hanna Putaala, Tuula Siren, Anniina Ponkkonen, Tiia Savolainen, Selja Laine, Annette Korin, Selma Rantala, Iina Ahola,

Parhaat pelaajat: YIlves: Senni Viren / HIFK FS: Tiia Savolainen


 8.4.2023

Puolivälierä #2  YIlves - FC Halikko

6 - 1   ( 4 - 0 )


Ylöjärven Ilves selvitti tiensä mitalipeleihin kaatamalla puolivälieräsarjan toisessa ottelussa FC Halikon kotonaan lukemin 6-1 (4-0). Molemmat joukkueet aloittivat ottelun terävästi ja pyrkivät hakemaan nopeaa avausmaalia. YIlves aloittikin maalitehtailun jo ajassa 2:03, kun Mia Pajusen pitkä syöttö tavoitti laidalta Jenni Häklin, joka pyörähti vapaaksi ja laukoi ohi Pilvi Junnilan 1-0. Pallonhallinta siirtyi YIlvekselle, joka pyöritti peliä FC Halikon puolustaessa aluettaan. Senni Viren laukoi pariin otteeseen vihaisesti, mutta Pilvi Junnila onnistui torjunnoissaan. YIlveksen korkea prässi oli myrkkyä vieraille ja Ella Lehtonen pääsi yrittämään maalitekoa kaarelta 4. minuutilla, mutta Pilvi Junnila onnistui jälleen blokkaamaan.

Heidi Linjamaa iski FC Halikon avauspelaamiseen ja Esra Erden pääsi 6. minuutilla laukomaan kaarelta irtopalloon, mutta Pilvi Junnila venytti jalkansa alanurkkalaukauksen eteen ja piti joukkuettaan pelissä mukana. Mia Pajunen pelattiin näyttävällä syöttökombinaatiolla hyvään vetopaikkaan kaarella, mutta FC Halikon puolustus ehti viime hetkellä peittämään. Peliote oli vahvasti YIlveksellä, joka loi jatkuvaa painetta vieraiden maalille. 8. minuutilla Esra Erden pääsi yrittämään ratkaisua kaarelta, mutta Pilvi Junnila ehti peittämään ja lukemat pysyivät ennallaan. FC Halikon ensimmäinen vaarallisempi tilanne avautui hetkeä myöhemmin, kun Katariina Marttila pääsi laukomaan vasemmalta pienestä kulmasta. Emiilia Syvänen ei kuitenkaan ollut yllätettävissä. YIlveksen hyvä ote palkittiin ajassa 8:58, kun Mia Pajunen löysi pystysyötöllään pivot Heidi Linjamaan, jonka kääntölaukaus yllätti Pilvi Junnilan 2-0.

Jenni Häklin matala laukaus pienestä kulmasta kilahti puolisen minuuttia myöhemmin Pilvi Junnilan puolittaisen torjunnan kautta tolppaan. FC Halikko otti aikalisän jakson puolivälissä pyrkien saamaan parempaa otetta pelistä. Ottelu eteni kuitenkin YIlveksen komennossa ja 15. minuutilla Heidi Linjamaa oli vähällä osua etutolpalta kulmapotkutilanteessa, mutta ohjasi pallon hieman ohi maalin. Esra Erden laukoi kuljetuksensa päätteeksi kaarelta hetkeä myöhemmin, mutta Pilvi Junnila tuli oikea-aikaisesti vastaan ja peitti laukauksen. YIlvekselle avautui vielä pari lupaavaa tilannetta ennen kuin Heidi Linjamaa osui Elina Korsumäen vahvasta esityöstä 3-0 ajassa 16:53.

YIlveksen vahva ote jatkui ja Elina Korsumäki pelattiin hyvään maalipaikkaan kaarella. Korsumäen laukaus ohitti jo Pilvi Junnilan, mutta FC Halikon puolustus ehti viime hetkellä estämään pallon päätymisen verkkoon. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa seuraavasta tilanteesta, kun Heidi Linjamaa täydensi hattutemppunsa tarkalla kaukovedollaan Senni Virenin rajapotkutarjoilusta 4-0 ajassa 17:52. Jenni Häkli ja Ella Lehtonen pääsivät vielä yrittämään lisämaalia lähietäisyydeltä, mutta Pilvi Junnila veti jälleen pidemmän korren. Kun kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maalinteossa, siirryttiin tauolle lukemissa 4-0.

FC Halikko aloitti toisen puoliajan lentävällä maalivahdilla ja lähti hakemaan kavennusta riskillä. YIlves onnistui rikkomaan FC Halikon ylivoimapyörityksen ja oli vähällä kasvattaa johtoaan heti jakson alussa. Laura Lehtosen diagonaalisyöttö tavoitti takatolpalta Olivia Haapasen, jonka ohjaus nousi kuitenkin karkeasti yli maalin. FC Halikko pyöritti ylivoimapeliään pitkät tovit, mutta ei löytänyt juurikaan tiloja YIlveksen tiiviin puolustusmuodon sisältä. Niinpä jakso eteni pitkään ilman vaarallisempia tilanteita. 26. minuutilla YIlves sai hyväkseen epäsuoran vapaapotkun kaaren tuntumasta. FC Halikon puolustus luki kuitenkin kuvion hyvin ja onnistui blokkaamaan laukauksen. Peliä käytiin pääosin YIlveksen alueella ja lopulta FC Halikon ylivoima tuotti tulosta, kun Katariina Marttila ohjasi Ronja Salmen nopean poikittaissyötön takatolpalta sisään 4-1 ajassa 29:29.

FC Halikko jatkoi lentävän maalivahdin käyttöä mikä avasi YIlvekselle maukkaita tilaisuuksia lisämaaliin. Muutaman yrityksen jälkeen Emiilia Syvänen toimitti pallon tarkalla avauspotkullaan yläriman kautta tyhjään maaliin 5-1 ajassa 35:07. Syvänen oli toistaa temppunsa 39. minuutilla, mutta tällä kertaa pallo kimposi yläriman kautta yli maalin. Heidi Linjamaa vapautti poikittaissyötöllään Ella Lehtosen avopaikkaan vielä hieman ennen jakson loppua. Pilvi Junnila onnistui jälleen peittämään laukauksen, mutta YIlves prässäsi pallon takaisin itselleen ja Heidi Linjamaa laukoi irtopallon sisään 6-1 ajassa 39:49. Lisämaaleja ei nähty, joten YIlves kuittasi puolivälieräsarjan nimiinsä voitoin 2-0 ja eteni mitalipeleihin neljän parhaan joukkoon tuloksella 6-1 (4-0).



02:03  1 - 0 Jenni Häkli (Mia Pajunen)
08:58  2 - 0 Heidi Linjamaa (Mia Pajunen)
16:53  3 - 0 Heidi Linjamaa (Elina Korsumäki)
17:52  4 - 0 Heidi Linjamaa (Senni Viren)
29:29  4 - 1 Katariina Marttila (Ronja Salmi)
35:07  5 - 1 Emiilia Syvänen
39:49  6 - 1 Heidi Linjamaa (Ella Lehtonen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Helena Unkuri, Elina Korsumäki, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

FC Halikko: Pilvi Junnila, Annika Peippo, Nella Saukkio, Olivia Haapanen, Katariina Marttila / Silja Luukkainen, Ronja Salmi, Laura Lehtonen, Olivia Simula, Emma Rinta-Paavola, Emma Rahko

Parhaat pelaajat: YIlves: Heidi Linjamaa / FC Halikko: Pilvi Junnila


 1.4.2023

Puolivälierä #1  FC Halikko - YIlves

1 - 5   ( 1 - 2 )


Ylöjärven Ilves aloitti pudotuspelisarjansa voitokkaasti kaatamalla puolivälierien ensimmäisessä ottelussa FC Halikon vieraskentällä selvin lukemin 1-5 (1-2). YIlves otti pelin hallinnan itselleen heti alkuvihellyksestä FC Halikon vetäytyessä omalle alueelleen puolustusmuotoon. Peliä käytiinkin ensimmäisten minuuttien aikana pääosin kotijoukkueen päädyssä ja YIlves pääsi muutamalla kaukolaukauksella jo testaamaan Pilvi Junnilan torjuntavirettä. Esra Erdeniä rikottiin 3. minuutilla ja YIlves sai vapaapotkun noin 12 metristä. Sini Sutisen yritys viuhui kuitenkin selvästi yli maalin. YIlves haki kärsivällisesti tiloja FC Halikon muodon sisältä ja rakensi muutaman lupaavan aihion, mutta viimeiset ratkaisut jäivät vielä ponnettomiksi, eikä kuparista saatu rikki.

YIlveksen avausmaali oli lähellä 5. minuutilla, kun Jenni Häkli pudotti Emiilia Syväsen pitkän avausheiton Senni Virenille, jonka laukaus kaarelta suuntautui kuitenkin selvästi ohi maalin. FC Halikko rakensi hetkeä myöhemmin alhaalta asti nopean ja suoraviivaisen hyökkäyksen ja onnistui ensimmäistä kertaa hätyyttelemään Emiilia Syväsen maalia. Syvänen onnistui kuitenkin torjunnassaan ja lukemat pysyivät ennallaan. Tulostaululle tuli asiaa seuraavasta tilanteesta, kun Heidi Linjamaa prässäsi pallon itselleen ja murtautui laukaisupaikkaan kaarella. Ella Lehtonen pääsi yrittämään uutta ratkaisua Pilvi Junnilan torjunnasta kimmonneeseen paluupalloon ja lopulta Esra Erden toimitti Junnilan toisen torjunnan paluupallon yläkulmaan 0-1 ajassa 5:04.

Peli jatkui YIlveksen hallinnassa, mutta FC Halikollekin avautui tilaisuus, kun Emiilia Syvänen joutui puuttumaan peliin Katariina Marttilan kovan kaukolaukauksen myötä. Mia Pajunen pelattiin vapaaseen laukaisupaikkaan YIlveksen nopealla hyökkäysalueen rajapotkulla, mutta veto suuntautui reilusti yli maalin. Hetkeä myöhemmin Senni Viren iski FC Halikon avauspelaamiseen ja pallo kimposi kaarelle Jenni Häklille, jonka laukaus kuitenkin epäonnistui. Vieraiden vahvasta otteesta huolimatta maalinteossa onnistui seuraavaksi FC Halikko, kun pallo lieri kulmapotkutilanteessa YIlves-puolustuksen kautta epäonnekkaasti takatolpan juureen 1-1 ajassa 7:16.

Maalin jålkeen FC Halikko sai pallollisen pelinsä parempaan kuosiin ja rakensi jakson puolivälin tienoilla muutaman lupaavan tilanteen YIlveksen maalille, vaikka ei onnistunutkaan yllättämään Emiilia Syvästä. Toisessa päässä kenttää Jenni Häkli pääsi yrittämään lähieätäisyydeltä pariinkin kertaan, mutta FC Halikon puolustus onnistui blokkaamaan. Elli Laaksosta rikottiin vapaapotkun arvoisesti 13. minuutilla ja FC Halikko sai erikoistilanteen hyvästä paikasta noin 10 metristä. YIlves puolusti kuitenkin tilanteen tarkasti ja lukemat pysyivät ennallaan. Jakson loppupuolella YIlves pyöritti peliä FC Halikon alueella, mutta ei saanut aikaan riittävän laadukkaita laukauksia FC Halikon puolustaessa uhrautuvasti. Kotijoukkue onnistui rakentamaan muutaman nopean harppuuunahyökkäyksen, mutta viimeiset ratkaisut jättivät toivomisen varaa ja jakso eteni sitkeästi 1-1 -tasalukemissa.

Heidi Linjamaa pelattiin nopeilla diagonaalisyötöillä hyvään vetopaikkaan kaarella, mutta Pilvi Junnila onnistui jälleen torjunnassaan. Sini Sutista rikottiin 19. minuutilla ja YIlves sai hyväkseen suoran vapaapotkun noin 10 metristä. YIlves otti aikalisän ja suunnitteli erikoistilanteeseen sopivan kuvion. FC Halikon puolustus luki kuitenkin tilanteen hyvin ja onnistui blokkaamaan yrityksen rajapotkuksi. YIlveksen yritteliäisyys palkittiin seuranneessa erikoistilanteessa, kun Jenni Häkli sai jalkaansa Senni Virenin kovaan ja matalaan laukaukseen ja ohjasi pallon ohi Pilvi Junnilan 1-2 ajassa 18:45. FC Halikko sai vielä rakennettua pienen mylläkän YIlves-maalille, muttei onnistunut yllättämään Emiilia Syvästä. Niinpä tauolle siirryttiin YIlveksen johdolla lukemissa 1-2.

YIlves aloitti toisen jakson vahvasti ja vei pelin painopisteen FC Halikon päätyyn. Tulostaululle tulikin asiaa heti ensimmäisessä vaihdossa, kun YIlves pelasi hyökkäysalueen rajapotkun nopealla syöttökombinaatiolla, jonka päätteeksi Sini Sutinen laukoi pallon ohi Pilvi Junnilan 1-3 ajassa 21:06. Pallonhallinta säilyi YIlveksellä ja Pilvi Junnila joutui ensimmäisten minuuttien aikana torjuntatöihin useampaan otteeseen. Toinen jakso eteni yli puolivälin melko rikkonaisena ja ilman erityisen vaarallisia tilanteita kummassakaan päässä kenttää YIlveksen vältellessä riskejä ja turvatessa johtoasemaansa. 31. minuutilla Senni Virenin diagonaalisyöttö löysi takatolpalta Jenni Häklin, jonka ohjaukseen Pilvi Junnila joutui jälleen venyttämään paraatitorjunnan.

Senni Vireniä rikottiin 34. minuutilla ja YIlves sai hyväkseen vapaapotkun erinomaisesta paikasta hieman kaaren ulkopuolelta. Pilvi Junnila sai jalkansa Sini Sutisen matalan laukauksen tielle ja lukemat pysyivät ennallaan. YIlves kasvatti kuitenkin johtoaan hetkeä myöhemmin, kun Ella Lehtonen laukoi rajapotkun jälkitilanteesta pallon noin 10 metristä tarkasti yläkulmaan 1-4 ajassa 33:05. FC Halikko otti aikalisän ja lähti hakemaan kavennusta aikaisessa vaiheessa lentävällä maalivahdilla. Kotijoukkueen ylivoima pyörikin alkuun tehokkaasti ja Nella Saukkio pääsi yrittämään kavennusta lähietäisyydeltä. Pallo päätyi kuitenkin Emiilia Syväselle, jonka avauspotku kohti tyhjää maalia suuntautui vain hieman ohi.

Ottelu sai dramaattisen käänteen 35. minuutilla, kun Elli Laaksonen rikkoi pallontavoittelutilanteessa Senni Vireniä toisen varoituksen ja kentältäpoiston arvoisesti. Niinpä YIlves pääsi pelaamaan 4v3 -ylivoimaa 2 minuutin ajan. FC Halikon virhetili täyttyi kuitenkin 36. minuutilla ja pallo vietiin 10 metrin pisteelle. Jenni Häkli toimitti pallon tarkasti vasempaan kulmaan 1-5 ajassa 35:12 ja ottelua jatkettiin maalin jälkeen tasakentällisin. FC Halikko otti jälleen käyttöön lentävän maalivahdin ja pyöritti ylivoimaa käytännössä koko ottelun loppuajan. YIlves Emiilia Syvänen viimeisenä lukkonaan puolusti kuitenkin johtoaan tiiviisti, eikä lisämaaleja nähty, joten Ylöjärven Ilves kuittasi puolivälieräsarjan ensimmäisen ottelun nimiinsä lopulta lopulta tuloksella 1-5 (1-2).



05:04  0 - 1 Esra Erden (Ella Lehtonen)
07:16  1 - 1 OM
18:45  1 - 2 Jenni Häkli (Senni Viren)
21:06  1 - 3 Sini Sutinen (Jenni Häkli)
33:05  1 - 4 Ella Lehtonen
35:12  1 - 5 Jenni Häkli (10m)

FC Halikko: Pilvi Junnila, Annika Peippo, Nella Saukkio, Elli Laaksonen, Katariina Marttila / Silja Luukkainen, Ronja Salmi, Olivia Haapanen, Laura Lehtonen, Olivia Simula, Emma Rinta-Paavola, Ella Suomi, Emma Rahko

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Jenni Häkli, Mia Pajunen, Riia Seppälä / Helena Unkuri, Ella Lehtonen, Elina Korsumäki, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: FC Halikko: Olivia Haapanen / YIlves: Jenni Häkli



 25.3.2023

YIlves - FC Halikko

5 - 2   ( 3 - 2 )


Ylöjärven Ilves päätti naisten futsal-liigan 2022-23 runkosarjan voitokkaasti kaatamalla kotisalissaan FC Halikon lukemin 5-2 (3-2). Ottelu lähti liikkeelle vauhdikkaasti ja FC Halikon veräjänvartija Pilvi Junnila joutui venyttämään jalkatorjunnan Jenni Häklin alanurkkalaukauksen tielle heti ensimmäisessä vaihdossa. Junnila toisti temppunsa minuuttia myöhemmin, kun Ella Lehtonen tavoitteli matalalla laukauksellaan vasenta alakulmaa. FC Halikko luovutti pallon hallinnan YIlvekselle ja vetäytyi omalle alueelleen puolustusmuotoon kärkkymään tilaisuuksia riistojen jälkeisiin vastaiskuihin. FC Halikko avasi kuitenkin maalitilinsä ensimmäisen pitemmän hyökkäyksensä päätteeksi, kun Elli Laaksosen nopea kärkkäri noin 15 metristä yllätti Emiilia Syväsen 0-1 ajassa 3:04.

YIlves ei takaiskusta häkeltynyt, vaan toimitti palloa kohti vieraiden maalia useampaan kertaan, mutta ei onnistunut yllättämään hyvässä vireessä olevaa Pilvi Junnilaa. Jenni Häkli pääsi 6. minuutilla FC Halikon kulmapotkuun, karkasi vasemmalta puolittain läpi ja sijoitti pienestä kulmasta ohi Pilvi Junnilan takatolppaan. FC Halikko hyödynsi tilanteesta seuranneen oman alueen rajapotkunsa täydellisesti, kun Laura Lehtosen pitkä diagonaalisyöttö tavoitti YIlveksen selustaan juosseen Olivia Haapasen, joka jatkoi suoraan syötöstä ohi Emiilia Syväsen 0-2 ajassa 5:15.

YIlveksen kuittaus tuli nopeasti, kun Senni Viren voitti Pilvi Junnilan heittoavauksen ja laukoi keskiympyrän yläkaarelta kavennuksen 1-2 vain puolisen minuuttia myöhemmin ajassa 5:41. Lähes välittömästi Junnila joutui kurottamaan kätensä Ella Lehtosen yläkulmalaukauksen tielle ja onnistui pitämään lukemat ennallaan. Paine FC Halikon alueella jatkui ja lopulta Senni Viren tasoitti tilanteeksi 2-2 painavalla laukauksellaan etukulmaan YIlveksen alhaalta asti rakennetun hyökkäyksen päätteeksi ajassa 6:07, vain puolisen minuuttia edellisestä osumasta.

Pivot Heidi Linjamaa pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä pariinkin kertaan, mutta Pilvi Junnila onnistui peittämään laukaukset. FC Halikko sai vähitellen rivinsä paremmin ojennukseen ja Elli Laaksonen pääsi laukomaan keskeltä vaarallisesti, mutta veto suuntautui hieman ohi YIlves-maalin. Heidi Linjamaata rikottiin 8. minuutilla ja YIlves sai suoran vapaapotkun erinomaisesta paikasta vain hieman kaaren ulkopuolelta. Senni Virenin pommi kimmahti ylärimasta takaisin kentälle, eikä tulostaululle tullut asiaa. Esra Erden haistoi hetkeä myöhemmin FC Halikon oman alueen poikkisyötön ja pääsi vapaasti laukomaan kaaren sisäpuolelta. Kotiyleisön harmiksi pallo ohjautui takatolpan väärälle puolelle.

FC Halikko kesti YIlveksen vahvan vyörytyksen ja pääsi vielä ennen jakson puoliväliä pitkästä aikaa kotijoukkueen alueelle saatuaan peräkkäin muutaman erikoistilanteen. Kulmapotkun jälkitilanteessa vieraat saivat pientä mylläkkääkin Emiilia Syväsen nenän eteen, mutta lopulta YIlves-puolustus selvitti tilanteen. Jenni Häklin kääntölaukaus pienestä kulmasta oli yllättää Pilvi Junnilan, mutta pallo päätyi torjunnan kautta päätyrajasta yli. YIlveksen korkea prässi vaikeutti merkittävästi FC Halikon pelin avaamista ja painopiste pysyi vieraiden kenttäpäädyssä. 13 minuutilla Elli Laaksonen ja Annika Peippo pääsivät kuitenkin pitkästä aikaa testaamaan Emiilia Syväsen torjuntavirettä, mutta lukemat pysyivät sitkeästi ennallaan.

YIlves pelasi 15. minuutilla pitkän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Heidi Linjamaa pääsi laukomaan pivot Riia Seppälän pudotukseen, mutta Pilvi Junnila onnistui jälleen torjunnassaan. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa välittömästi, kun Riia Seppälä toimitti pallon Senni Virenin rajapotkutarjoilusta tarkasti etuyläkulmaan siirtäen YIlveksen ensimmäistä kertaa johtoasemaan 3-2 ajassa 14:49. Heti perään Ella Lehtonen kuljetti koko kentän läpi ja laukoi niukasti ohi vasemman yläkulman. FC Halikko sai 18. minuutilla hyväkseen vapaapotkun noin 15 metristä ja otti aikalisän kuvioiden sopimiseksi. Laura Lehtosen kova laukaus suuntautui kuitenkin suoraan päin Emiilia Syvästä, joka onnistui torjunnassaan. Vielä ennen taukoa Jenni Häklin laukaus pienestä kulmasta sujahti hieman ohi takatolpasta, FC Halikon Nella Saukkio pääsi yrittämään tasoitusta Emiilia Syväsen torjunnasta kimmonneeseen paluupalloon ja Elli Laaksosen kaukolaukaus kilahti tolppaan, mutta kun kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa, siirryttiin tauolle YIlveksen johtaessa lukemin 3-2.

YIlves aloitti toisen puoliajan vahvasti ja Pilvi Junnila joutui venyttämään todelisen gamesaver-torjunnan Senni Virenin kovan kaukolaukauksen eteen heti 21. minuutilla. Ella Lehtonen pääsi ohjaamaan Senni Virenin kulmapotkua lähietäisyydeltä, mutta pallo nousi yli poikkiraudan. YIlves pyöritti peliä FC Halikon alueella pyrkien löytämään tiloja vieraiden puolustusmuodon sisältä. Jatkuva paine oli lopulta liikaa, kun Heidi Linjamaan kääntölaukaus kaarelta yllätti Pilvi Junnilan ja YIlves kasvatti johtoaan 4-2:een ajassa 23:04. FC Halikko joutui nostamaan peliään mikä avasi YIlvekselle entistä enemmän tilaa vieraiden selustaan. Jenni Häkli voitti kaksinkamppailun keskialueella ja syötti eteenpäin Senni Virenille, joka täydensi hattutemppunsa ja laukoi kaarelta etuyläkulmaan 5-2, kun kellossa oli 27:17.

Jenni Häkli sai jalkansa vapaaksi ja laukoi noin 10 metristä, mutta Pilvi Junnila onnistui vastaantulollaan peittämään. Toisessa päässä kenttää Emiilia Syvänen joutui venyttämään tärkeän torjunnan Olivia Haapasen kaukolaukaukseen 29. minuutilla. Jakson puolivälin tienoilla peli aaltoili hetkittäin päästä päähän ja aihioita syntyi molemmille maaleille. YIlvekselle tarjoutui 32. minuutilla erinomainen tilaisuus kasvattaa johtoaan, kun joukkue sai hyväkseen epäsuoran vapaapotkun kaarelta. Suoritus oli kuitenkin liian hidas ja Pilvi Junnila ehti syöksyä peittämään laukauksen. Senni Viren ja Heidi Linjamaa kontrasivat 34. minutilla 2v1-vastaiskun, mutta ratkaisusyöttö karkasi hieman liiaksi eteen ja tilanne kuivui kokoon.

FC Halikon kavennus oli puolestaan lähellä hetkeä myöhemmin, kun kentälle tullut Silja Luukkainen pääsi yrittämään ratkaisua irtopalloon aivan YIlves-maalin edustalta. Emiilia Syvänen sai kuitenkin jalkaansa sen verran väliin, että pallo ohjautui ohi takatolpan. Seuranneen kulmapotkun jälkitilanteessa Olivia Haapasen ohjaus suuntautui jo kohti maalin takakulmaa, mutta Ella Lehtonen ehti viime hetkellä hätiin ja kotijoukkueen maali varjeltui. Senni Viren oli vähällä osua neljännen kerran 27. minuutilla, mutta Olivia Haapanen ehti kääntölaukauksen eteen. FC Halikko sai vielä 39. minuutilla vapaapotkun noin 12 metristä ja Annika Peippo pelattiin näppärällä kuviolla avopaikkaan alueen sisälle. Riia Seppälä onnistui kuitenkin torjumaan yrityksen maaliviivalta. Kun lisämaaleja ei nähty, jäivät täydet sarjapisteet Ylöjärvelle lopulta tuloksella 5-2 (3-2).

Voitolla Ylöjärven Ilves saavutti runkosarjassa kaikkien aikojen piste-ennätyksensä 52 pistettä, joka ylitti selvästi 50 sarjapisteen haamurajan. Joukkue päästi runkosarjassa vähiten maaleja ja teki niitä neljänneksi eniten. Pistepotti oikeutti YIlveksen runkosarjan toiseen sijaan, joka on joukkueen liigahistorian korkein. Vastustajakseen puolivälieriin YIlves saa runkosarjan seitsemänneksi sijoittuneen FC Halikon.



03:04  0 - 1 Elli Laaksonen (Annika Peippo)
05:15  0 - 2 Olivia Haapanen (Laura Lehtonen)
05:41  1 - 2 Senni Viren
06:07  2 - 2 Senni Viren (Ella Lehtonen)
14:49  3 - 2 Riia Seppälä (Senni Viren)
23:04  4 - 2 Heidi Linjamaa (Riia Seppälä)
27:17  5 - 2 Senni Viren (Jenni Häkli)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Helena Unkuri, Elina Korsumäki, Esra Erden, Sini Sutinen, Riia Seppälä, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

FC Halikko: Pilvi Junnila, Annika Peippo, Nella Saukkio, Elli Laaksonen, Katariina Marttila / Silja Luukkainen, Ronja Salmi, Olivia Haapanen, Laura Lehtonen, Olivia Simula, Emma Rinta-Paavola, Ella Suomi, Emma Rahko

Parhaat pelaajat: YIlves: Senni Viren / FC Halikko: Pilvi Junnila


 12.3.2023

EBK - YIlves

3 - 1   ( 2 - 1 )


Ylöjärven Ilves kärsi kauden neljännen tappionsa vieraskentällä sarjapaikastaan taistelleelle EBK:lle lukemin 3-1 (2-1). YIlves aloitti ottelun hermostuneesti ja EBK:n keskialueen prässi aiheutti vieraiden pelin rakenteluun jatkuvia haasteita. Ensimmäinen lupaava maalitilanne avautuikin kotijoukkueelle, kun Amanda Pitkänen pääsi laukomaan suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi oikealta. Saara Viitanen onnistui kuitenkin torjunnassaan. EBK vetäytyi alueelleen tiiviiseen puolustusmuotoon ja luovutti pallon hallinnan YIlvekselle. Vieraille avautuikin 5. minuutilla erinomainen 2v1 -vastahyökkäys, jonka viimeinen syöttö karkasi kuitenkin vastaanottajalta, eikä tilastomerkintää syntynyt.

YIlveksen avausosuma oli lähellä minuuttia myöhemmin, kun Jenni Häkli pääsi jatkamaan Esra Erdenin diagonaalisyöttöä taka-alueelta, mutta Iida Peltola sai käsiään väliin ja ohjasi pallon yli maalin. YIlveksen hyökkäysalueen pallonmenetys oli kostautua heti perään Amanda Pitkäsen päästyä laukomaan kuljetuksensa päätteeksi. Saara Viitanen piti kuitenkin maalinsa koskemattomana. EBK avasi maalitilinsä ajassa 6:36, kun Mathilda Carpelan laukoi pallon rajapotkun jälkeen oikealta pienestä kulmasta ohi Saara Viitasen 0-1. YIlves jatkoi pelin pyörittämistä EBK:n pyrkiessä tukkimaan keskialuetta. Elisa Ilottu pääsi kääntymään ja laukomaan kohti alakulmaa 9. minuutilla, mutta Iida Peltola onnistui torjunnassaan.

Jakson puolivälissä pallon hallinta oli vahvasti YIlveksellä, joka laukoi toistuvasti kohti EBK:n maalia. Laukausten laatu ei ollut kuitenkaan riittävä ja Iida Peltola selvisi torjuntatöistään helpolla. YIlveksen yritteliäisyys palkittiin lopulta ajassa 14:26, kun Senni Viren laukoi pivot Jenni Häklin pudotuksesta lähietäisyydeltä lukemiksi 1-1. YIlvekselle avautui 16. minuutilla erinomainen tilaisuus kasvattaa maalitiliään, kun Jenni Häkliä rikottiin vapaapotkun arvoisesti aivan kaaren tuntumasta. Sini Sutisen kova laukaus kilpistyi kuitenkin EBK:n muuriin. EBK:n aikalisän jälkeen peli jatkui YIlveksen komennossa ja Elisa Ilottu pelattiin nopealla kuviolla vetopaikkaan alueen sisälle, mutta Iida Peltola onnistui peittämään maalintekoyrityksen.

YIlves turvautui lentävän maalivahdin käyttöön parisen minuuttia ennen taukoa pyrkien hiomaan ylivoimapeliään tulevia pudotuspelejä varten. Pienen teknisen ongelman jälkeen YIlves sai ylivoimapelinsä pyörimään ja Iida Peltola joutui puuttumaan peliin Ella Lehtosen lauottua kaaren ulkopuolelta. Jakson loppupuoli pelattiin kuitenkin tasakentällisillä ja EBK onnistui vielä maalinteossa kertaalleen ennen taukoa, kun Miia Koppanen pääsi kääntymään pallon kanssa ja laukoi kaaren sisäpuolelta YIlveksen oman pelaajan kautta sisään 2-1 ajassa 19:44. Tämä jäi myös taukotilanteeksi.

YIlves tuli toiselle jaksolle vahvasti ja rakensi heti ensimmäisellä minuutilla pari vaarallista tekopaikkaa, mutta ei onnistunut ohittamaan Iida Peltolaaa. Senni Viren pelattiin 24. minuutilla avopaikkaan maalin edustalla, mutta laukaus suuntautui päin Peltolaa. YIlveksen pallollinen peli oli turhan verkkaista ja EBK onnistui rikkomaan vieraiden pelin rakentelua, jolloin pelin luonne muuttui aiempaa enemmän fyysiseksi kaksinkamppailuksi. EBK sai 26. minuutilla suoran vapaapotkun vasemmalta ja rakensi tilanteesta pienen mylläkän Saara Viitasen maalin edustalle. YIlves-puolustus selvitti kuitenkin tilanteen ja lukemat säilyivät ennallaan. Jenni Häkli pelattiin 28. minuutilla hyvään vetopaikkaan vasemmalla, mutta Iida Peltola sai jälleen kätensä väliin. Sini Sutisen kova ja matala laukaus muutti suuntaan EBK-puolustuksesta ja kilahti ylärimaan noin minuuttia myöhemmin.

Elisa Ilottu iski EBK:n avauspelaamiseen ja pääsi nokikkain Iida Peltolan kanssa jakson puolivälissä, mutta ei myöskään onnistunut maalinteossa. YIlves otti aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta lentävällä maalivahdilla viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Senni Virenin diagonaalisyöttö tavoitti 36. minuutilla takatolpalta Jenni Häklin, joka ei kuitenkaan osunut palloon. EBK osui vielä kertaalleen, kun Iida Peltolan pitkä heittoavaus lipsahti YIlves-puolustuksen selustaan Miia Koppaselle, jonka syötöstä Saana Laine iski pallon takatolpalta sisään 3-1 ajassa 36:46. YIlves jauhoi ylivoimapeliään loppuun saakka, mutta pallon liikuttelu oli edelleenkin liian hidasta ja kun laukauksetkin suuntautuivat lähinnä pääty- ja sivuseinille, ei tulostaululle tullut asiaa. EBK:lla oli vielä muutama tilaisuus toimittaa pallo tyhjään maaliin, mutta kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maalinteossa ja täydet sarjapisteet jäivät siten Espooseen tuloksella 3-1 (2-1).



06:36  0 - 1 Mathilda Carpelan (Marika Eerikäinen)
14:26  1 - 1 Senni Viren (Jenni Häkli)
19:44  2 - 1 Miia Koppanen (Amanda Pitkänen)
36:38  3 - 1 Saana Laine (Miia Koppanen)

EBK: Iida Peltola, Amanda Pitkänen, Sanni Keränen, Miia Koppanen, Saana Laine / Marika Eerikäinen, Emilia Jaatinen, Mathilda Carpelan, Madeleine Carpelan, Anna Rauvanlahti, Anna Vikstedt-Keltanen, Emmi Mäkinen, Linda Lauri, Emilia Rauvanlahti

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Siiri Kurppa, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Riia Seppälä, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: EBK: Iida Peltola / YIlves: Sini Sutinen


 5.3.2023

YIlves - HIFK FS

4 - 2   ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilves palasi voittokantaan tuplavpeliviikonlopun jälkimmäisessä kotiottelussaan HIFK FS:ää vastaan tiukan taistelun jälkeen lukemin 4-2 (1-1). Tuoreilla jaloilla otteluun päässyt HIFK FS aloitti terävällä liikkeellä ja korkealla prässillä pakottaen YIlveksen aluksi puolustuskannalle. Ella Lehtonen murtautui kuitenkin oikealta laidalta vetopaikkaan ja laukoi vain hieman takatolpan ohi. Ottelun avausmaali näki päivänvalon hetkeä myöhemmin, kun Riia Seppälä laukoi Senni Virenin rajapotkutarjoilusta tarkasti takayläkulmaan 1-0 ajassa 2:47.

Mia Pajunen pääsi yrittämään lisäosumaa kaarelta Senni Virenin diagonaalisyötöstä, mutta osuma palloon jätti toivomisen varaa. HIFK:n avausmaali oli puolestaan lähellä 4. minuutilla, kun Jenni Huttunen voitti pallon omalla alueellaan ja kontrasi nopeasti Saana Vestolan kanssa 2v0 -vastahyökkäykseen. YIlveksen onneksi Vestola ei avopaikasta aivan ehtinyt kurottamaan Huttusen poikittaissyöttöön ja lukemat pysyivät ennallaan. Molemmat maalivahdit osallistuivat aktiivisesti pelin rakenteluun ja hyödynsivät tilaisuuden tullen pitkiä heittoavauksia. Sini Sutinen pääsi laukomaan nousunsa päätteeksi oikealta laidalta, mutta Tytti Mikkola sai kätensä takakulmaan suntautuneen vedon eteen. Senni Viren eteni pallon kanssa keskeltä ja tarjoili viereen Jenni Häklille, jonka laukaus kaaren ulkopuolelta kilpistyi kuitenkin HIFK-puolustukseen.

HIFK kontrasi 3v2-vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Hanna Halonen pääsi yrittämään maalintekoa Jenni Huttusen poikkisyötöstä, mutta YIlves-puolustus ehti viime hetkellä häiritsemään ja veto suuntautui maalin ohi. YIlves oli vähällä kasvattaa johtoaan 7. minuutilla, kun Tytti Mikkolan harhasyöttö päätyi Elisa Ilotulle, jonka tarjoilusta Jenni Häklin laukaus kaarelta päätyi Mikkolan torjunnan kautta kulmapotkuksi. Elisa Ilotun kulmapotku oli ohjautua HIFK-puolustuksen kautta omaan maaliin, mutta Tytti Mikkola vangitsi lopulta pelivälineen. YIlveksen korkea prässi vaikeutti jakson alkupuolella helsinkiläisten avauspelaamista ja pelin hallinta siirtyi lievästi kotijoukkueelle.

12, minuutilla Iina Ahola voitti irtopallon keskialueella ja tarjoili takaa nousseelle Tuula Sirenille erinomaisen vetopaikan kaaren ulkopuolelta. Laukaus suuntautui kuitenkin YIlveksen onneksi ohi maalin. YIlveksen nukahdus kostautui hetkeä myöhemmin, kun Karoliina Kröger pelasi rajapotkun nopeasti YIlveksen selustaan täysin vapaaksi unohtuneelle Jenni Huttuselle, joka pääsi nokikkain Emiilia Syväsen kanssa. Lopulta Hanna Halonen laukoi Huttusen pudotuksesta pallon tarkasti tolpan juureen YIlveksen puolustuksen läpi 1-1 ajassa 12:47. Vieraat saivat tasoituksesta lisää virtaa ja loivat aiempaa enemmän painetta Emiilia Syväsen vartioimalle maalille. Elisa Ilottu pääsi laukomaan keskialueelta kohti vasenta alakulmaa, mutta pallo kimmahti tolpan kautta ohi.

HIFK sai hyväkseen vapaaptkun hyvästä paikasta noin 10 metristä ja otti aikalisän kuvioiden sommittelua varten. YIlves-puolustus ja Emiilia Syvänen eivät kuitenkaan olleet yllätettävissä hyvästä aihiosta huolimatta. HIFK rakensi 18. minuutilla suoraviivaisen hyökkäyksen, jonka päätteeksi Jenni Huttunen pääsi yrittämään Emiilia Syväsen ohittamista "takavasaralla". Syvänen onnistui kuitenkin torjunnassaan. HIFK:n johto-osuma oli lähellä vielä ennen taukoa, kun Jenni Huttunen eteni pystyyn pallon kanssa ja pääsi vapaasti laukomaan alueelta Karoliina Krögerin seinäsyötöstä. Senni Viren liukui kuitenkin uhrautuvasti pallon tielle ja kotijoukkue säästyi takaiskulta. YIlves otti vielä aikalisän keskialueen rajapotkutilanteessa vain 9 sekuntia ennen taukosummeria tavoitteenaan hyödyntää jakson viimeinen erikoistilanne. Johto-osuma olikin lähellä, sillä Emiilia Syväsen laukaus kaukaa kilahti HIFK-maalin ylärimaan. Kun avausjaksolla ei nähty enää maaleja, siirryttiin tauolle tasatilanteessa 1-1.

YIlves aloitti toisen jakson terävästi ja Tytti Mikkola joutui venyttämään jalkatorjunnan Jenni Häklin alakulmalaukauksen eteen vain 15 sekunnin kuluttua. Vähitellen painopiste siirtyi kuitenkin kotijoukkueen kenttäpuoliskolle HIFK:n hakiessa johto-osumaa. Iina Ahola pelattiin hyvään vetopaikkaan kaarelle, mutta Emiilia Syvänen piti torjunnoillaan YIlvestä pelissä mukana. YIlves hyödynsi hetkeä myöhemmin hyökkäysalueen rajapotkunsa täydellisesti, kun Mia Pajunen ohjasi alueelta Riia Seppälän kovan ja matalan rajapotkun etutolpan ja Tytti Mikkolan kautta sisään 2-1 ajassa 23:22. HIFK vyörytti maalin jälkeen lyhyessä ajassa useita vaarallisia hyökkäyksiä YIlves-maalin edustalle, mutta ei onnistunut yllättämään Emiilia Syvästä.

YIlves sai purettua pahinta painetta hankkimalla peräkkäin useita hyökkäyspään erikoistilanteita. Tytti Mikkola piti kuitenkin maalinsa koskemattomana. Hanna Halonen pelattiin vapaaseen maalipaikkaan YIlveksen maalin taka-alueelle 28. minuutilla, mutta Emiilia Syväsen jalkatorjunta piti lukemat ennallaan. Jakson puolivälin tienoilla YIlveksen jalka alkoi painaa edellisen päivän pelin rasitusten vaatiessa veroaan, jolloin HIFK löysi yhä enemmän tilaa kotijoukkueen muodon sisältä ja painoi pelin pitkäksi toviksi syvälle YIlveksen alueelle. YIlves otti aikalisän ennen jakson puoliväliä pyrkien saamaan pelin paremmin kontrolliin.

Aikalisä olikin tuottaa tulosta, kun Jenni Häkli löysi keskeltä Senni Virenin, joka pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä pariinkin kertaan. Tytti Mikkola tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja onnistui lopulta vangitsemaan pallon. HIFK:n yritteliäisyys palkittiin lopulta ajassa 31:16, kun Hanna Halonen murtautui pallon kanssa päätyyn ja tarjoili poikittaissyötön takaviistoon Jenni Huttuselle, joka sijoitti varmasti ohi Emiilia Syväsen 2-2. YIlves haki edelleen johto-osumaa ja turvautui aiempaa useammin Emiilia Syväsen pitkiin heittoavauksiin. Riia Seppälän pusku oli yllättää Tytti Mikkolan 33. minuutilla, mutta tilanne päättyi kulmapotkuun. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa hetkeä myöhemmin, kun Jenni Häkli ohjasi Syväsen pitkän heiton suoraan ilmasta "takavasaralla" sisään 3-2 ajassa 32:35.

HIFK hyödynsi parempaa juoksuvoimaansa ja haki loppuminuuttien aikana tasoitusta raivokkaasti. Iina Ahola pääsi laukomaan alueelta 34. minuutilla, mutta veto sujahti etutolpan ohi. YIlves pyrki rikkomaan peliä ja kuluttamaan aikaa kellosta. Helsinkiläiset saivat useamman kerran vaarallista mylläkkää kotijoukkueen maalille, mutta YIlves-puolustus ja Emiilia Syvänen kestivät paineen. HIFK FS otti aikalisän kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja lähti hakemaan tasoitusta lentävällä maalivahdilla. YIlveksen prässipelaaminen vei kuitenkin parasta terää HIFK:n ylivoimapelistä, eivätkä vieraat saaneet muutamaa aihiota lukuunottamatta mitään vaarallisempaa aikaan. Lopulta pallo päätyi Emiilia Syväselle, joka toimitti sen tarkasti tyhjään HIFK-maaliin kasvattaen YIlveksen johdon jo 4-2:een ajassa 39:09. HIFK haki kavennusta aktiivisesti loppuun saakka ja onnistui vielä rakentamaan pari hyvää tilaisuutta, mutta kun lisämaaleja ei nähty, jäivät täydet kolme sarjapistettä Ylöjärvelle lopulta tuloksella 4-2 (1-1).



02:47  1 - 0 Riia seppälä (Senni Viren)
12:47  1 - 1 Hanna Halonen (Jenni Huttunen)
23:22  2 - 1 Mia Pajunen (Riia seppälä)
31:16  2 - 2 Jenni Huttunen (Hanna Halonen)
32:35  3 - 2 Jenni Häkli (Emiilia Syvänen)
39:09  4 - 2 Emiilia Syvänen

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Jenni Häkli, Mia Pajunen, Riia Seppälä / Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Elina Korsumäki, Elisa Ilottu, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen, Helena Unkuri

HIFK FS: Tytti Mikkola, Karoliina Kröger, Saana Vestola, Hanna Halonen, Jenni Huttunen / Anniina Ponkkonen, Iina Ahola, Hanna Putaala, Tuula Siren, Tiia Savolainen, Selma Rantala

Parhaat pelaajat: YIlves: Elisa Ilottu / HIFK FS: Saana Vestola


 4.3.2023

YIlves - MuSaFutsal

3 - 4   ( 2 - 3 )


Ylöjärven Ilves joutui taipumaan kotisalissaan sarjakärki MuSaFutsalille niukasti lukemin 3-4 (2-3). YIlves aloitti ottelun vahvasti ja sai korkealla prässillään painopisteen porilaisten päätyyn ensimmäisten minuuttien ajaksi. Vieraat avasivat kuitenkin maalitilinsä, kun Emiilia Syväsen avauspotku kimposi Iina Heikkilän olkapäästä maaliin 0-1 ajassa 3:48. Kotijoukkueen niskaan kaadettiin lisää kylmää vettä parikymmentä sekuntia myöhemmin, kun Jasmin Ylikraka nousi oikealta laidalta ja tarjoili poikittaissyötön keskelle Anni-Elina Luotoselle, joka jatkoi pallon ohi Emiilia Syväsen 0-2 ajassa 4:09.

YIlves ei nopeista takaiskuista lannistunut, vaan haki kärsivällisesti tiloja MuSaFutsalin muodon sisältä. Vieraat pyrkivät riistojen jälkeisiin teräviin vastaiskuihin ja Jasmin Ylikraka katkaisi 6. minuutilla YIlveksen poikittaissyötön ja pääsi nokikkain Emiilia Syväsen kanssa, mutta ei onnistunut hyödyntämään tilaisuutta. Pelissä oli kova intensiteetti ja kaksinkamppailut olivat ajoittain melko fyysisiä. YIlveksen kavennus oli lähellä 9. minuutilla, kun Rosa Sirénin kaukolaukaus kolahti takatolppaan. YIlveksen vahvat otteet palkittiin lopulta ajassa 11:36, kun Emiilia Syväsen tarkka laukaus omasta päädystä yllätti Siiri Liljan ja pallo livahti torjunnan kautta yläriman alta sisään 1-2. Sini Lauermaa oli vähällä kasvattaa MuSaFutsalin johtoa pari minuuttia myöhemmin, mutta laukaus noin 10 metristä kimposi takatolpasta Emiilia Syväsen ulottuville.

Vieraiden riketili täyttti 14. minuutilla ja YIlves sai vapaapotkun hyökkäysalueeltaan. Senni Virenin kova pommi kilpistyi kuitenkin MuSa-puolustukseen. YIlveksen tasoitus oli lähellä 17. minuutilla, kun Heidi Linjamaa pääsi ohjaamaan Elisa Ilotun poikittaissyöttöä aivan maalin edustalta, mutta Siiri Lilja onnistui torjunnassaan. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa ajassa 17:37, kun Jenni Häkli pääsi irtopalloon kaarella ja laukoi yhdellä kosketuksella ylärimaan. Pallo kimposi Elisa Ilotulle, joka ohjasi vasempaan alakulmaan tasoituksen 2-2. MuSaFutsalin kuittaus tuli välittömästi, kun Anni-Elina Luotonen pääsi Emiilia Syväsen torjunnasta kimmonneeseen paluupalloon ja laukoi 10 metristä lukemiksi 2-3 vain 8 sekuntia myöhemmin ajassa 17:45. Muutamasta tilanteesta huolimatta ei lisämaaleja nähty, joten tauolle siirryttiin tilanteeesa 2-3.

MuSaFutsal tuli kopista terävästi ja rakensi heti alkuun pari vaarallista tilannetta YIlves-maalille. Emiilia Syvänen piti kuitenkin torjunnoillaan lukemat ennallaan. Vähitellen peliote siirtyi hienokseltaan YIlvekselle, joka haki tasoitusta aktiivisesti porilaisten puolustaessa aluettaan tiiviisti. Jakso eteni lähes puoliväliin ilman huippupaikkoja kummassakaan päädyssä, kunnes Senni Virenin kaukolaukaus 30. minuutilla kilahti ylärimaan. Elisa Ilottu pääsi jatkamaan Emiilia Syväsen pitkää avausheittoa kaarelta, mutta ohjaus suuntautui hieman ohi. Paine Siiri Liljan vartioimalla maalilla kasvoi vähitellen ja lopulta Senni Vireniä rikottiin alueella rangaistuspotkun arvoisesti. Viren asettui itse pallon taakse ja laukoi 3-3 -tasoituksen voimalla sisään ajassa 31:39.

YIlves haki aktiivisesti voittomaalia ja oli vähällä onnistua pitkän hyökkäyksen päätteeksi, kun Riia Seppälä pääsi vapaasti laukomaan alueen sisältä irtopalloon. Siiri Liljan jalkatorjunnasta pallo kimposi keskialuetta kohti ja Elisa Ilotun uusi laukaus 10 metristä kimposi Netta Hannulan blokista keskialueelle ja MuSaFutsal pääsi 2v0 -vastahyökkäykseen. Anni-Elina Luotonen täydensi hattutemppunsa ja siirsi vieraat 3-4 -johtoon, kun pelikellossa oli 34:30. YIlves jatkoi takaa-ajoa viimeisiin sekunteihin saakka, mutta ei enää onnistunut maaliteossa. Niinpä täydet sarjapisteet matkasivat Poriin tuloksella 3-4 (2-3).



03:48  0 - 1 Iina Heikkilä
04:09  0 - 2 Anni-Elina Luotonen (Jasmin Ylikraka) 17:37  2 - 2 Elisa Ilottu (Jenni Häkli)
17:45  2 - 3 Anni-Elina Luotonen (Minttu Ylikraka)
31:39  3 - 3 Senni Viren (6m)
34:30  3 - 4 Anni-Elina Luotonen (Iina Heikkilä)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Saara Viitanen, Helena Unkuri

MuSaFutsal: Siiri Lilja, Elina Setälä, Anni-Elina Luotonen, Sini Lauermaa, Iina Heikkilä / Netta Hannula, Minttu Ylikraka, Jasmin Ylikraka, Martta Perälä

Parhaat pelaajat: YIlves: Elisa Ilottu / MuSaFutsal: Anni-Elina Luotonen


 25.2.2023

FC Sport - YIlves

0 - 1   ( 0 - 1 )


Ylöjärven Ilves kasvatti pistepottiaan kaatamalla vieraskentällä FC Sportin niukasti lukemin 0-1 (0-1). FC Sport aloitti ottelun korkealla prässillä pyrkien riistojen jälkeisiin nopeisiin ylivoimahyökkäyksiin. Peli oli ensimmäisten minuuttien aikana melko rikkonaista, eivätkä maalivahdit joutunueet juurikaan torjuntatöihin. YIlves avasi maalitilinsä ajassa 5:39, kun Sini Sutinen ampui pallon suoraan Elisa Ilotun rajapotkutarjoilusta etukulmaan 0-1. FC Sportin kuittaus oli lähellä heti aloituksesta, kun Vilma Rosenström pääsi jatkamaan pystysyöttöä kaaren tuntumasta. Helena Unkuri tuli kuitenkin maaliltaan vastaan ja peitti laukauksen.

YIlvekselle avautui lupaava tilanne 8. minuutilla, kun Esra Erden katkaisi FC Sportin avauksen ja kontrasi Ella Lehtosen kanssa 2v1. Vaasalaisten puolustus pääsi viime hetkellä katkaisemaan poikittaissyötön ja tilanne kuivui kokoon. Hetkeä myöhemmin YIlveksen korkea prässi tuotti tulosta ja Rosa Sirén pääsi yrittämään maalintekoa kaarelta, mutta Lotta Rosenström onnistui torjunnassaan. Jakson puoliväliin mennessä pallon hallinta siirtyi vähitellen YIlvekselle, joka pyöritti peliä FC Sportin alueella hakien tiloja vaasalaisten puolustusmuodon sisältä. Heidi Linjamaa pääsi jatkamaan Helena Unkurin pitkää avausheittoa kaarelta 12. minuutilla, mutta laukaus jäi voimattomaksi ja pallo päätyi Lotta Rosenströmille.

FC Sportin tasoitus oli lähellä hetkeä myöhemmin, kun Tiialeena Hakala pääsi YIlves-puolustuksen estelyistä huolimatta ohjaamaan poikittaissyöttöä kaarelta. Helena Unkuri onnistui kuitenkin peittämään tilanteen. Kotijoukkueen seuraava tilaisuus avautui 14. minuutilla YIlveksen menetettyä pallon syvällä hyökkäysalueellaan. FC Sport kontrasi nopeasti vastaan ja Roosa Ojala pääsi laukomaan kaarelta, mutta Helena Unkuri onnistui torjunnassaan tälläkin kertaa. FC Sportin vahvat otteet jatkuivat ja joukkue sai 15. minuutilla jo pientä mylläkkää YIlves-maalin edustalle rajapotkun jälkitilanteessa, mutta lukemat pysyivät ennallaan. 18. minuutilla YIlves sai hyväkseen epäsuoran vapaapotkun kaarelta FC Sportin palautettua pallon maalivahdille. Lotta Rosenström tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja peitti laukauksen. Muutamasta lupaavasta aihiosta huolimatta lisämaaleja ei nähty, joten tauolle siirryttin YIlveksen niukassa 0-1 -johdossa.

FC Sport aloitti toisen jakson terävästi ja sai heti painetta Helena Unkurin maalille. Maiju Kuivila pääsi laukomaan nopean vastahyökkäyksen päätteeksi kaaren tuntumasta 22. minuutilla, mutta Helena Unkuri peitti laukauksen. Hetkeä myöhemmin Emmi Ilomäki pääsi ohjaamaan poikittaissyöttöä vasemmalta, mutta Helena Unkuri veti jälleen pitemmän korren. Tiialeena Hakala voitti pallon keskiympyrässä ja laukoi nousunsa päätteeksi kohti vasenta alakulmaa, mutta Helena Unkurin jalkatorjunta piti lukemat ennallaan. YIlveksen lisäosuma oli puolestaan lähellä 23. minuutilla, kun pivot Heidi Linjamaa pääsi kääntymään ja laukoi tolppaan. Peli oli puolin ja toisin melko suoraviivaista ja eteni FC Sportin hallinnassa jakson ensimmäisten minuuttien aikana.

Esra Erdeniä rikottiin 26. minuutilla vapaapotkun arvoisesti noin 12 metrissä. Sini Sutisen kova laukaus suuntautui kohti yläkulmaa, mutta Lotta Rosenström sai kätensä väliin. FC Sportin tasoitus oli lähellä 28. minuutilla, kun YIlves menetti pallon hyökkäysalueellaan ja vaasalaiset kontrasivat 3v2 -vastahyökkäykseen. Anni Rintanen pääsi ohjaamaan Helena Unkurin torjunnasta kimmonnutta paluupalloa kaaren sisältä, mutta Rosa Sirén onnistui liukumalla blokkaamaan vedon kulmapotkuksi. Paine YIlveksen alueella kuitenkin jatkui ja Enni Kortesniemi pääsi laukomaan vaarallisesti hieman kaaren ulkopuolelta, mutta YIlves-puolustus onnistui jälleen blokkaamaan. YIlveksen oma pallollinen pelaaminen oli pahasti sekaisin, eivätkä vieraat juurikaan pystyneet rakentamaan kontrolloituja pitempiä hyökkäyksiä.

FC Sport painoikin pelin pitkäksi toviksi YIlveksen alueelle ja sai hyväkseen useita hyökkäyspään erikoistilanteita. YIlveksen pelin avaaminen ja rakentelu oli huolimatonta ja FC Sport pääsi helposti riistoihin ja vastaiskuihin. YIlves otti aikalisän jakson puolivälissä pyrkien saamaan parempaa otetta kenttätapahtumista. Aikalisästä huolimatta vieraiden huolimaton pelaaminen kuitenkin jatkui ja Jessica Karjalainen iski heti YIlveksen pelin avaukseen ja laukoi läheltä yli maalin. YIlves pääsi pitkästä aikaa hätyyttelemään Lotta Rosenströmin vartioimaa maalia 32. minuutilla, kun Ella Lehtosen laukaus kimposi FC Sportin puolustuksesta kaaren sisäpuolelle Sini Sutiselle, jolla oli loistopaikka kasvattaa YIlveksen johtoa. Rosenström venytti kuitenkin paraatipelastuksen ja piti maalinsa koskemattomana.

YIlveksen harhasyöttö pelinavausvaiheessa oli kostautua hetkeä myöhemmin, kun FC Sport pääsi pariinkin otteeseen yrittämään kuparisensa rikkomista. Helena Unkurin onnistuneet torjunnat pitivät kuitenkin lukemat ennallaan. Peli eteni rikkonaisena YIlveksen niukassa johdossa aina viimeiselle minuutille asti, jolloin FC Sport turvautui lentävän maalivahdin käyttöön. YIlves puolusti kuitenkin aluettaan tiiviisti, eikä lisämaaleja nähty kummassakaan päässä kenttää. Niinpä täydet kolme sarjapistettä matkasivat Ylöjärvelle niukin lukemin 0-1 (0-1).



05:39  0 - 1 Sini Sutinen (Elisa Ilottu)

FC Sport: Lotta Rosenström, Niina Kiviniemi, Jessica Karjalainen, Maiju Kuivila, Anni Rintanen / Emmi Ilomäki, Sanni Sillanpää, Enni Kortesniemi, Vilma Rosenström, Tiialeena Hakala, Roosa Ojala

YIlves: Helena Unkuri, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Esra Erden, Riia Seppälä / Senni Viren, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: FC Sport: Jessica Karjalainen / YIlves: Helena Unkuri


 18.2.2023

YIlves - Ilves FS

6 - 0   ( 3 - 0 )


Ylöjärven Ilves jatkoi voittoputkeaan kaatamalla kotisalissaan paikallisottelussa Ilves FS:n lukemin 6-0 (3-0). Peli käynnistyi vauhdikkaasti ja YIlves loi heti alkuun vahvaa painetta Heidi Tahvanaisen vartioimalle maalille. Ilves FS vetäytyi alueelleen puolustusmuotoon ja luovutti pallon hallinnan kotijoukkueelle. Sini Sutiselle avautui ensimmäinen laadukkaampi maalintekotilaisuus 4. minuutilla, mutta laukaus kaarelta sujahti hieman takatolpan ohi. Ilves FS kontrasi hetkeä myöhemmin riiston jälkeen 3v2 -vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Emiilia Syvänen sai jalkansa Matilda Herrasen kovan ja matalan laukauksen eteen.

Jakso eteni YIlveksen hallinnassa pitkälle yli puolivälin Heidi Tahvanaisen pitäessä vieraita pelissä mukana laadukkailla torjunnoillaan. Kotijoukkue laukoi aktiivisesti läheltä ja kaukaa, mutta ei onnistunut rikkomaan kuparista. YIlves sai hyväkseen suoran vapaapotkun kaarelta, kun Tahvanainen otti erotuomarin tulkinnan mukaan Emiilia Syväsen pitkän avausheiton käteensä alueen ulkopuolelta. YIlves otti tilanteessa aikalisän ja sommitteli kuvion, jonka päätteeksi Rosa Sirén toimitti pallon takatolpalta sisään 1-0 ajassa 12:24. Kotijoukkue kasvatti johtoaan hetkeä myöhemmin hyödyntämällä saamansa vapaapotkun noin 10 metristä. Sini Sutisen pommi löysi tiensä pelaajamassan läpi alakulmaan 2-0 ajassa 13:57.

Heidi Linjamaata rikottiin kaaren ulkopuolella vapaapotkun arvoisesti vain puolisen minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa Senni Viren laukoi pallon näppärän kuvion päätteeksi voimalla sisään 3-0, kun peliä oli käyty 14:28. Mia Pajunen pelattiin 17. minuutilla nokikkain Heidi Tahvanaisen kanssa, mutta laukaus jäi hieman voimattomaksi, eikä Tahvanainen ollut yllätettävissä jatkotilanteessakaan. Liisa Kuuloja pääsi hetkeä myöhemmin riistoon ja eteni pallon kanssa kohti YIlves-maalia. Kotijoukkueen puolustus joutui rikkomaan ja Ilves FS sai vapaapotkun noin 8 metristä. Matilda Herrasen kova laukaus kilpistyi kuitenkin YIlveksen pelaajamuuriin ja Ilves FS joutui katkaisemaan seuranneen vastahyökkäyksen sääntöjen vastaisesti. Koska vieraiden riketili oli täynnä, vietiin pallo 10 metrin pisteelle. Senni Virenin pommi kimposi Heidi Tahvanaisen torjunnasta yläriman kautta kentälle ja lukemat säilyivät ennallaan. Muutamasta lupaavasta aihiosta huolimatta kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maalinteossa, joten tauolle siirryttiin YIlveksen johdolla lukemin 3-0.

Ilves FS nosti toiselle jaksolle peliään hakien kavennusta aiempaa aktiivisemmin. YIlvekselle avautui vastaavasti hieman enemmän tilaa selustaan ja Heidi Linjamaa ja Ella Lehtonen olivat vähällä kasvattaa kotijoukkueen maalisaldoa heti 22. minuutilla, mutta Heidi Tahvanainen onnistui estämään aikeet. YIlves sai jälleen vapaapotkun erinomaisesta paikasta 24. minuutilla, kun Tahvanainen pelasi palloa kädellään alueen ulkopuolella. Tällä kertaa Senni Virenin pommi pysähtyi pelaajamuuriin. Ilves FS:n paras tilanne syntyi 28. minuutilla, kun Sanni Ryhänen kontrasi keskialueen riistonsa jälkeen nopeasti vastaan ja tarjoili viereen Tiia Ala-Hakunille maukkaan vetopaikan. Emiilia Syvänen onnistui kuitenkin venyttämään jalkatorjunnan ja piti maalinsa koskemattomana.

Ilves FS otti aikalisän kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja lähti hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla. YIlves puolusti kuitenkin aluettaan tiiviisti ja piti vierasjoukkueen poissa vaarallisemmista maalintekotilanteista. Emiilia Syväselle tarjoutui jo kertaalleen tilaisuus toimittaa pallo tyhjään maaliin ennen kuin tulostaululle tuli lopulta asiaa ajassa 31:32 Syväsen avauspotkun suuntautuessa tarkasti kohteeseensa 4-0. Ilves FS jatkoi lentävän maalivahdin käyttöä aina tilaisuuden tullen ja YIlves puolestaan pyrki pitämään palloa ja kuluttamaan aikaa.

Kotijoukkue osui vielä viimeisillä minuuteilla kahdesti. Ensin Jenni Häkli toimitti pallon Sini Sutisen puskun jälkeen keskialueelta tyhjiin 5-0 ajassa 37:07 ja Esra Erden tarkalla kaukolaukauksellaan Senni Virenin tarjoilusta 6-0, kun kellossa oli 38:17. Muutamasta lupaavasta tilanteesta huolimatta ei ottelussa nähty enää maaleja, joten täydet kolme sarjapistettä jäivät Ylöjärvelle lopulta lukemin 6-0 (3-0).



12:24  1 - 0 Rosa Sirén (Senni Viren)
13:57  2 - 0 Sini Sutinen
14:28  3 - 0 Senni Viren
31:32  4 - 0 Emiilia Syvänen
37:07  5 - 0 Jenni Häkli (Sini Sutinen)
38:17  6 - 0 Esra Erden (Senni Viren)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Saara Viitanen, Helena Unkuri

Ilves FS: Heidi Tahvanainen, Mira Teittinen, Matilda Herranen, Liisa Kuuloja, Maria Härkönen / Sanni Ryhänen, Sanna Rautio, Veera Räkköläinen, Manta Räsänen, Julia Jokiranta, Noora Renström, Tiia Ala-Hakuni, Ida Ala-Kauhaluoma, Lotta Hiihtola

Parhaat pelaajat: YIlves: Emiilia Syvänen / Ilves FS: Heidi Tahvanainen


 5.2.2023

PJK - YIlves

2 - 6   ( 2 - 2 )


Pudotuspelipaikkansa jo aiemmin varmistanut Ylöjärven Ilves kasvatti pistepottiaan voittamalla vieraspelissään PJK:n lukemin 2-6 (2-2). YIlves aloitti ottelun terävästi ja Rosa Sirén kolisutteli laukauksellaan PJK-maalin tolppaa jo puolentoista minuutin pelin jälkeen. PJK vetäytyi alueelleen tiiviiseen puolustusmuotoon odottaen tilaisuuksia nopeisiin riiston jälkeisiin vastaiskuihin ja antoi YIlveksen pyörittää peliä. Kotijoukkueen taktiikka toimikin erinomaisesti, kun Anne Riekki pääsi omalla alueellaan palloon, haastoi oikealta ja laukoi tempokuljetuksensa päätteeksi 1-0, kun peliä oli käyty 3:58. YIlves ei takaiskusta häkeltynyt, vaan jatkoi pallonhallintaa kärsivällisesti pyrkien löytämään tiloja PJK:n muodon sisältä.

Paine Tiia Ropasen vartioiman PJK-maalin edustalla kasvoi vähitellen ja muutaman maukkaan tilanteen jälkeen YIlves sai kuparisensa rikki hieman ennen jakson puoliväliä. Senni Viren löysi syötöllään laidasta Jenni Häklin, joka haastoi pallon kanssa oikealta ja laukoi pienestä kulmasta lukemiksi 1-1 ajassa 9:27. YIlveksen vahva pyöritys jatkui ja Rosa Sirén oli jo pariin kertaan viedä YIlveksen johtoon, mutta hyvässä vireessä ollut Tiia Ropanen onnistui torjunnoissaan ja piti kotijoukkuetta pelissä mukana. Vieraiden niskaan kaadettiin kylmää vettä ajassa 14:11, kun Anne Riekki kuljetti pallon syvältä omalta alueeltaan ja tarjoili poikittain Linnea Nuutilalle, jonka laukaus ohitti Saara Viitasen 2-1. YIlves oli vähällä kuitata pelin tasoihin saman tien, mutta ei onnistunut hyödyntämään tilaisuutta.

Johto-osuma antoi PJK:lle uutta virtaa ja kotijoukkue sai hetkeksi paremman otteen kenttätapahtumista. Linnea Nuutila pelattiin läpiajoon 16. minuutilla, mutta Saara Viitanen onnistui peittämään laukauksen. YIlves sai lopulta rivinsä ojennukseen ja ajassa 16:43 Senni Viren laukoi pallon voimalla verkon perukoille suoraan Mia Pajusen rajapotkutarjoilusta tasoittaen tilanteeksi 2-2. Rosa Sirén pelattiin heti perään pitkällä syötöllä avopaikkaan, mutta Tiia Ropanen veti pitemmän korren. Kumpikin joukkue sai vielä pientä mylläkkää maalin edustalle, mutta avausjakso päättyi tasatilanteeseen 2-2.

PJK nosti tauon jälkeen prässiään ja sai vietyä pelin painopistettä aiempaa enemmän kohti YIlveksen päätyä. Kotijoukkueelle tarjottiinkin erinomaista tilaisuutta johto-osumaan heti jakson alussa, kun pallo vietiin YIlveksen palautuksen seurauksena epäsuoran vapaapotkun merkeissä kaarelle. YIlves puolusti kuitenkin vaarallisen erikoistilanteen tiiviisti ja Saara Viitanen onnistui pitämään lukemat ennallaan. PJK:n selustaan avautui vähitellen aiempaa enemmän tilaa, jota YIlves pyrki hyödyntämään. YIlveksen johtomaali roikkuikin jo ilmassa muutaman loistopaikan jälkeen, kun Sini Sutisen laukaus kimpoli kahden tolpan kautta takaisin kentälle 24. minuuutilla. PJK pyrki paineistamaan YIlveksen puolustusta pitkillä avausheitoilla ja -potkuilla, mutta ei saanut aikaan mitään vaarallisempaa.

Jenni Häkli ja Rosa Sirén olivat lähellä maalintekoa hieman ennen jakson puoliväliä, mutta palloa ei saatu vieläkään tolppaa lähemmäs maalia. Senni Virenin kova ja matala laukaus suuntautui vielä vasemmalta hieman ohi 32. minuutilla ennen kuin vieraiden maalihanat lopulta aukesivat. YIlves pelasi pitkän hyökkäyksen ja liikutti palloa nopeasti yhdellä kosketuksella. Mia Pajunen löysi poikittaissyötöllään Jenni Häklin, joka leikkasi keskelle ja laukoi pallon maaliin 2-3 ajassa 32:17. YIlves iski toistamiseen vain 9 sekunnin kuluttua, kun Jenni Häkli prässäsi pallon itselleen ja Rosa Sirén iski Tiia Ropasen torjunnasta kimmonneen paluupallon sisään 2-4 ajassa 32:25. YIlves sai pallolliseen peliinsä lisää tempoa ja loistavia tilanteita alkoi avautua PJK:n maalille nopeaan tahtiin. Tiia Ropanen otti kuitenkin tukun tärkeitä torjuntoja ja toisaalta YIlveksen sihti oli hieman epätarkka, eikä palloa saatu avopaikoistakaan sisään.

PJK otti aikalisän ja lähti hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa. YIlves puolusti aluettaan tiiviisti ja pääsi pariin otteeseen yrittämään ratkaisua tyhjiin. Muutaman harhalaukauksen jälkeen tulostaululle tuli kuitenkin asiaa, kun Mia Pajunen palautti pallon keskelle Jenni Häklille, joka kääntyi ja laukoi tyhjään maaliin 2-5 täydentäen hattutemppunsa ajassa 37:56. Ella Lehtonen onnistui vielä ennen päätössummeria kaunistelemaan riistonsa jälkeen lukemiksi 2-6 tyhjiin, kun kellossa oli 39:01. YIlves sai hyväkseeen vielä suoran vapaapotkun noin 10 metristä, mutta ei enää onnistunut yllättämään Tiia Ropasta. Niinpä täydet kolme sarjapistettä matkasivat Ylöjärvelle lopulta lukemin 2-6 (2-2).



03:58  1 - 0 Anne Riekki
09:27  1 - 1 Jenni Häkli (Senni Viren)
14:11  2 - 1 Linnea Nuutila (Anne Riekki)
16:43  2 - 2 Senni Viren (Mia Pajunen)
32:16  2 - 3 Jenni Häkli (Mia Pajunen)
32:25  2 - 4 JRosa Sirén (Jenni Häkli)
37:56  2 - 5 Jenni Häkli (Mia Pajunen)
39:01  2 - 6 Ella Lehtonen

PJK: Tiia Ropanen, Sanna Koskinen, Minna Kivelä, Josefiina Järä, Anne Riekki / Linnea Nuutila, Juulia Roth, Iina Haapanen, Eveliina Järä, Jenni Nieminenm, Lilli Sandström

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Jenni Häkli / Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: PJK: Anne Riekki / YIlves: Jenni Häkli


 21.1.2023

KaDy - YIlves

2 - 6   ( 1 - 2 )


Ylöjärven Ilves jatkoi kevätkierrostaan voitokkaasti kaatamalla Kampuksen Dynamon vieraskentällä selvin lukemin 2-6 (1-2). Ottelu käynnistyi nopeatampoisena molempien joukkuiden liikutellessa palloa vähillä kosketuksilla. YIlvekselle avautui ensimmäinen maalipaikka jo 2. peliminuutilla, kun Heidi Linjamaa pääsi sijoittamaan lähietäisyydeltä Maria Halla-Ahon torjunnasta kimmonnutta paluupalloa, mutta laukaus suuntautui maalin ohi. Tulostaululle tuli asiaa ensimmäisen kerran ajassa 2:58, kun Senni Virenin kaukolaukaukaus painui torjunnan kautta sisään 0-1. Emmi Rauhala oli lähellä tasoittaa tilanteen vain puolisen minuuttia myöhemmin, mutta YIlves-puolustus onnistui blokkaamaan yrityksen.

Pallonhallinta siirtyi hienokseltaan KaDy:lle YIlveksen puolustaessa johtoaan. Kotijoukkue iski nopeasti vastaan 6. minuutilla, kun Vilma Terävä pelattiin oikealta läpiajoon. Emiilia Syvänen tuli oikea-aikaisesti ulos maaliltaan ja laukaus suuntautui reilusti ohi maalin. YIlves oli lähellä kasvattaa johtoaan vielä hieman ennen jakson puoliväliä, kun Mia Pajunen pääsi vapaasti laukomaan kaarelta kulmapotkutilanteessa, mutta hieman ohi etutolpasta. Anna-Kaisa Hannuksela laukoi irtopalloon toisessa päässä kenttää, mutta Emiilia Syvänen onnistui peittämään. Emiilia Syväsen kaukolaukaus keskiympyrästä suuntautui tarkasti riman alle, mutta Maria Halla-Aho sai kätensä ajoisssa väliin, eikä tilastomerkintää syntynyt. Rosa Sirén oli vähällä ohjata seuranneen kulmapotkun etutolpalta sisään, mutta ei vieraiden harmiksi osunut palloon.

Jakson puolivälin jälkeen peliote siirtyi hienokseltaan YIlvekselle, joka sai painetta kotijoukkueen kenttäpäätyyn. Hyvään torjuntavireeseen päässyt Maria Halla-Aho venytti tärkeän torjunnan Senni Virenin matalan takanurkkalaukauksen tielle 11. minuutilla ja piti lukemat ennallaan. YIlves kasvatti johtoaan erikoisella tavalla ajassa 11:57. Jenni Häkli antoi KaDy:n kulmapotkutilanteessa painetta kotijoukkueen pohjapelaajalle, jonka syöttö alaspäin yllätti kaukana ulkona maaliltaan olleeen Maria Halla-Ahon ja vieri suoraan sisään 0-2.

KaDy:n kuittaus oli onnistua lähes välittömästi rajapotkutilanteesta, kun Vilma Terävän kaukolaukaus suoraan syötöstä putosi kimposi yläriman kautta kentän puolelle, josta Emmi Rauhala pääsi vielä yrittämään Emiilia Syväsen ohittamista. 16. minuutilla KaDy kontrasi suoraviivaisesti vastaan YIlveksen hyökkäysalueen pallonmenetyksen jälkeen ja Alina Niemisen laukaus oikealta kilahti takatolppaan. YIlveksen kolmas osuma oli lähellä hetkeä myöhemmin, kun Maria Halla-Aho nosti KaDy:n hyökkäystä keskiympyrään ja Jenni Häkli pääsi riiston jälkeen nostamaan palloa kohti tyhjää maalia. YIlveksen harmiksi pallo osui kuitenkin tolppaan ja palautui siitä takaisin kentälle. YIlves sai vielä hyväkseen suoran vapaapotkun hieman kaaren ulkopuolelta. Maria Halla-Aho sai kätensä Rosa Sirénin kovan etunurkkalaukauksen tielle, joten lukemat pysyivät ennallaan. YIlveksen hyvästä otteesta huolimatta KaDy onnistui vielä ennen taukoa kaventamaan tilanteeksi 1-2, kun Vilma Terävän diagonaalisyöttö ohjautui YIlves-puolustuksen kautta ohi Emiilia Syväsen ajassa 19:33.

YIlves aloitti toisen puoliajan terävästi ja Sini Sutisen laukaus vasemmalta oli yllättää Maria Halla-Ahon heti avauspotkun jälkeen. Seuraavassa hetkessä Jenni Häklin kääntölaukaus kaaren ulkopuolelta sujahti hieman takatolpan ohi. YIlveksen pehmeä puolustuspelaaminen oli kostautua hetkeä myöhemmin, kun Emiilia Syvänen joutui selvittämään KaDy:n useamman vaarallisen yrityksen lähietäisyydeltä. Sählääminen avauspelaamisen kanssa 22. minuutilla johti palautukseen maalivahdille ja KaDy sai erinomaisen tilaisuuden tasoitukseen epäsuoralla vapaapotkulla kaarelta. Emiilia Syvänen selvitti kuitenkin tilanteen tärkeällä torjunnallaan. Seuranneesta kulmapotkusta Anna-Kaisa Hannukselan kova laukaus yllätti kuitenkin maskin taakse jääneen Syväsen 2-2 ajassa 21:29.

YIlveksella avautui erinomainen tilaisuus lisämaaliin puolisen minuuttia myöhemmin, kun Emiilia Syvänen pääsi laukomaan kohti tyhjää KaDy-maalia Maria Halla-Ahon nousun päätteeksi. Pallo suuntautui kuitenkin hieman maalin ohi. Tilanne toistui 24. minuutilla ja tälläkään kertaa laukaus ei ollut riittävän tarkka. 29. minuutilla YIlves pääsi riiston jälkeen ylivoimahyökkäykseen, mutta Maria Halla-Aho tuli maaliltaan oikea-aikaisesti vastaan ja peitti laukauksen. Lähes vastaava tilanne toistui minuuttia myöhemmin, mutta poikittaissyöttö viipyi ja KaDy-puolustus ehti viime hetkellä häiritsemään. KaDy sai hyväkseen vapaapotkun hieman ennen jakson puoliväliä noin 10 metristä. Tilanne kuivui kuitenkin kasaan ja numerot pysyivät sitkeästi ennallaan.

Emiilia Syvänen pääsi yrittämään maalintekoa tyhjiin jo kolmannen kerran 31. minuutilla, mutta tälläkään kertaa avauspotkun tarkkuus ei riittänyt. Maalipaikkojen avokätisen tuhlailun jälkeen YIlves sai lopulta riittävästi terävyyttä viimeistelyynsä, kun Esra Erdenin kova kaukolaukaus yllätti maskin taakse jääneen Maria Halla-Ahon 2-3 ajassa 31:02. KaDy pääsi riiston jälkeen 3v2 -vastahyökkäykseen parisen minuuttia myöhemmin ja Vilma Terävä pääsi laukomaan oikealta. Emiilia Syvänen onnistui kuitenkin torjunnassaan. Tällä kertaa Syväsen torjunnan jälkeisessä avauspotkussa oli tarkkuutta ja laatua ja pallo kimposi ylärimasta Maria Halla-Ahon selän kautta sisään 2-4, kun kellossa oli 32:38. Halla-Aho joutui torjuntatöihin jälleen 35. minuutilla, kun Rosa Sirénin painava laukaus suuntautui kohti maalin kattoa. Kotijoukkue rakensi vaarallisen mylläkän YIlves-maalin edustalle ja yritti kavennusta lähietäisyydeltä pariinkin kertaan, mutta Emiilia Syvänen piti maalinsa koskemattomana.

Ella Lehtosta rikottiin 37. minuutilla ja YIlves sai vapaapotkun hyvästä paikasta noin 10 metristä. Senni Virenin pommi löysi tiensä muurissa olleen aukon läpi takakulmaan 2-5 ajassa 36:15. Kolmen maalin tappioasemassa KaDy otti aikalisän ja lähti hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla. Jyväskyläläisten ylivoimapeli pyörikin sujuvasti ja Emmi Rauhalan laukaus vasemmalta kilahti takatolppaan jo aivan alkuhetkillä. Esra Erden pääsi katkoon ja laukoi kohti tyhjää maalia, mutta KaDy-puolustus onnistui blokkaamaan. Emiilia Syväsen pitkä avaus tavoitti KaDy-maalin edustalta Heidi Linjamaan, joka otti pallon alas, kääntyi ja laukoi, mutta Maria Halla-Aho onnistui peittämään. KaDy sai pallon ylivoimapyörityksensä päätteeksi aivan maalin edustalle, mutta Emiilia Syvänen onnistui estämään kavennusosuman kahdesti lyhyen ajan sisään. Seuranneesta kulmapotkusta Sofi Salonen laukoi pallon etutolppaan, joten lukemat pysyivät ennallaan. Emiilia Syvänen toimitti kuitenkin pelivälineen toistamiseen kotijoukkueen tyhjään maaliin 2-6, kun kellossa oli 38:55. YIlveksen seitsemäskin maali oli lähellä vielä aivan ottelun viimeisillä sekunneilla, kun Senni Viren ja Jenni Häkli pääsivät yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä kulmapotkutilanteen jälkeen. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty, joten täydet kolme sarjapistettä matkasivat Ylöjärvelle lopulta lukemin 2-6 (1-2).



02:58  0 - 1 Senni Viren
11:57  0 - 2 OM
19:33  1 - 2 OM
21:29  2 - 2 Anna-Kaisa Hannuksela (Vilma Terävä)
31:02  2 - 3 Esra Erden (Mia Pajunen)
32:38  2 - 4 Emiilia Syvänen
36:15  2 - 5 Senni Viren
38:55  2 - 6 Emiilia Syvänen

KaDy: Maria Halla-Aho, Anna-Kaisa Hannuksela, Sofi Salonen, Heidi Malkki, Vilma Terävä / Sanni Toivanen, Alina Nieminen, Henni Parkkinen, Saana Kakkonen, Niina Talvensaari, Emmi Rauhala, Iina Markkanen, Kerttu Markkanen, Aliisa Terävä

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Sini Sutinen / Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Esra Erden, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: KaDy: Anna-Kaisa Hannuksela / YIlves: Emiilia Syvänen


 21.1.2023

YIlves - RaiFu

2 - 1   ( 2 - 0 )


Ylöjärven Ilves varmisti sarjapaikkansa kaatamalla kotisalissaan RaiFu:n niukin lukemin 2-1 (2-0). Ottelu käynnistyi vauhdikkaasti kummankin joukkueen aggressiivisella koko kentän prässillä ja laukauksia sateli kummassakin päässä kenttää. Ensimmäinen vaarallisempi tilanne avautui RaiFu:lle, kun Stella Enwena pääsi laukomaan oikealta vastahyökkäyksen päätteeksi. Emiilia Syvänen ohjasi kuitenkin torjunnallaan pallon yli maalin. Ella Mäki pääsi yrittämään maalintekoa vastaavasta paikasta 4. minuutilla, mutta veto suuntautui ohi maalin. Avausmaalista vastasi kuitenkin YIlves ajassa 5:37, kun Ella Lehtosen matala kaukolaukaus muutti suuntaa RaiFu-puolustuksesta ja yllätti Eveliina Koskelan 1-0. Peliote siirtyi hienokseltaan YIlvekselle, joka haki aktiivisesti lisäosumaa RaiFu:n pyrkiessä iskemään nopeilla suunnanmuutoksilla. Tulostaululle tuli asiaa seuraavan kerran ajassa 8:03, kun Jenni Häkliä rikottiin vapaapotkun arvoisesti aivan kaaren tuntumassa. Sini Sutisen pommi oikeaan yläkulmaan siirsi YIlveksen jo 2-0 -johtoon.

YIlveksen hyvä ote jatkui ja Ella Lehtonen pelattiin tekopaikkaan kaarelle hetkeä myöhemmin, mutta RaiFu-puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan yrityksen. Jakson puolivälissä RaiFu sai luotua vaarallisen tilanteen YIlves-maalille, kun Ella Mäki ja Tiiu Lehtonen sahasivat kotijoukkueen puolustusmuodon rikki ja Mirena Pihl oli vähällä ulottua ohjaamaan diagonaalisyöttöä takatolpalta sisään. Elisa Ilottu pelattiin lähes välittömästi nokikkain Eveliina Koskelan kanssa, mutta Koskela veti tilanteessa pitemmän korren ja peitti maalintekoyrityksen.

Kotijoukkueelle tarjottiin vielä erinomaista tilaisuutta kasvattaa johtoaan hieman jakson puolivälin jälkeen. Palautuksesta tuomittu epäsuora vapaapotkukuvio kaarelta ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Jakson loppupuolella peli aaltoili päästä päähän ja YIlves sai muutaman erinomaisen tilaisuuden lisämaaliin, mutta ei onnistunut yllättämään Eveliina Koskelaa, joten tauolle siirryttiin YIlveksen johdolla lukemissa 2-0.

YIlves aloitti toisen puoliajan vahvasti ja sai ensimmäisillä minuuteilla hyvää painetta Eveliina Koskelan vartioimalle maalille. Koskela oli kuitenkin hyvässä vireessä ja venytti tärkeitä torjuntoja pitäen joukkuettaan pelissä mukana. Ella Mäki pääsi laukomaan kulmapotkutilanteessa hyvästä paikasta 24. minuutilla, mutta veto suuntautui takatolpan ohi. Hetkeä myöhemmin pivot Jenni Häkli kääntyi pallon kanssa kaarella ja laukoi tolppaan. 27. minuutilla RaiFu kontrasi nopeasti vastaan ja Ella Mäki pääsi vapaasti laukomaan Tiiu Lehtosen poikittaissyötöstä, mutta Emiilia Syvänen sai kätensä pallon tielle ja lukemat pysyivät ennallaan.

Peli jatkui nopeatempoisena ja molemmat joukkueet pyrkivät hyökkäämään melko suoraviivaisesti. Heidi Linjamaa oli vähällä päästä ohjaamaan Ella Lehtosen poikittaissyötön alueen sisältä, mutta Eveliina Koskela tuli jälleen ulos maaliltaan ja vangitsi pelivälineen. YIlveksen vahva jakso katkesi ajassa 29:15, kun Tiiu Lehtonen jatkoi Mirena Pihlin nopean rajapotkun kulmasta yhdellä kosketuksella kaarelle, josta Ella Mäki laukoi pallon ohi Emiilia Syväsen kaventaen tilanteeksi 2-1.

Maalin jälkeen YIlves pommitti useaan kertaan kohti RaiFu:n maalia, mutta ei onnistunut yllättämään Eveliina Koskelaa. RaiFu sai kuitenkin uutta virtaa peliinsä ja kaksikko Lehtonen-Mäki oli vähällä tasoittaa ottelun hieman jakson puolivälin jälkeen, mutta poikittaissyöttö takatolpalle oli hieman liian kova. Tekla Valkeapää pyörähti keskialueella vapaaksi ja laukoi nousunsa päätteeksi pallon etutolpan kautta ulos kentältä. Stella Enwena pelattiin avopaikkaan Jenna Osan esityöstä 32. minuutilla, mutta Emiilia Syvänen piti torjunnallaan lukemat ennallaan. YIlves oli lähellä kasvattaa johtoaan hetkeä myöhemmin, kun Jenni Häklin matala laukaus kimposi tolpasta maalin edustalle avopaikkaan Sini Sutiselle, joka ei kuitenkaan saanut osumaa palloon.

YIlves haki aktiivisesti lisämaalia ja rakensi lyhyessä ajassa useamman lupaavan maalipaikan, mutta ei edelleenkään onnistunut ohittamaan Eveliina Koskelaa. Jakson loppua kohden pelin hallinta siirtyi RaiFulle, joka haki vimmalla tasoitusta. Vieraat turvautuivat lentävän maalivahdin käyttöön nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja lähtivät pyörittämään ylivoimapeliä. YIlves puolusti kuitenkin aluettaan uhrautuvasti ja pystyi ajoittain pitämään palloa ja kuluttamaan aikaa kellosta. Jenni Häkli pääsi laukomaan vaarallisesti noin 10 metristä parisen minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta Eveliina Koskela venytti tärkeän torjunnan ja piti vielä vieraiden toiveita elossa. RaiFu pyöritti ylivoimaa ottelun loppuun saakka, mutta ei onnistunut murtautumaan YIlveksen tiiviin muodon sisään. Kun YIlveskään ei osunut tyhjään maaliin, jäivät täydet kolme sarjapistettä Ylöjärvelle lopulta lukemin 2-1 (2-0).



05:37  1 - 0 OM
08:03  2 - 0 Sini Sutinen
29:15  2 - 1 Ella Mäki (Tiiu Lehtonen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Sini Sutinen / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Esra Erden, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen, Helena Unkuri

RaiFu: Eveliina Koskela, Iina Hämäläinen, Mirena Pihl, Ella Mäki, Tiiu Lehtonen / Sanja Ketola, Freja Ketola, Emmi Reinikainen, Tekla Valkeapää, Stella Enwena, Jenna Osa, Emilii Ellilä, Elsa Leppälä, Kia-Mari Muurinen

Parhaat pelaajat: YIlves: Emiilia Syvänen / RaiFu: Eveliina Koskela


 15.1.2023

GFT - YIlves

3 - 0   ( 1 - 0 )


Ylöjärven Ilves kärsi kauden toisen tappionsa vieraskentällä GFT:lle lukemin 3-0 (1-0). GFT aloitti ottelun korkealla prässillä ja sai pelin hallintaansa. Kotijoukkue avasi maalitilinsä kulmapotkun jälkitilanteessa ajassa 4:27, kun Jenni Talvela pääsi Sandra Lindin pudottmaan irtopalloon alueen sisällä ja laukoi tolpan juureen tilanteeksi 1-0. YIlves sai vähitellen peliään kulkemaan paremmin ja Jenni Häkli pääsi yrittämään tasoitusta takatolpalta Senni Virenin poikittaissyotöstä pari minuuttia myöhemmin, mutta ohjaus suuntautui maalin ohi. Viren murtautui oikealta itse vetopaikkaan hetkeä myöhemmin, mutta laukaus suuntautui suoraan päin Jenni Niemelää.

YIlveksen huolimaton puolustuspelaaminen oli kostautua 9. minuutilla, kun Jenni Talvela pelattiin keskeltä karkumatkalle, mutta tällä kertaa laukaus osui vieraiden onneksi takatolppaan. GFT:lle avautui erinomainen tilaisuus kasvattaa johtoaan vielä hieman ennen jakson puoliväliä, kun YIlveksen maaliheitto ylitti neljän sekunnin aikarajan ja pallo vietiin epäsuoran vapaapotkun merkeissä 6 metrin kaarelle. Saara Viitanen ei kuitenkaan ollut yllätettävissä ja lukemat säilyivät ennallaan. Heta Huhtaniska oli vähällä ohjata Emilia Jokisalon diagonaalisyötön takatolpalta sisään hetkeä myöhemmin, mutta ei aivan ulottunut palloon.

Jakson loppua kohden YIlves sai lupaavia tilanteita GFT-maalille, mutta joutui laukomaan kaukaa, eikä Jenni Niemelällä ollut vaikeuksia. Sandra Lind pääsi laukomaan vaarallisesti kohti YIlves-maalia rajapotkutilanteessa 15. minuutilla, mutta Saara Viitanen onnistui torjunnassaan. 17. minuutilla YIlves rakensi hyökkäyksen alhaalta asti ja Jenni Häkli pääsi yrittämään tasoitusta kaaren ulkopuolelta, mutta Jenni Niemelä onnistui jälleen torjunnassaan ja vangitsi myös irtopallon itselleen. GFT:n nopea ja suoraviivainen 2v1 -hyökkäys oli tuottaa tulosta hetkeä myöhemmin, mutta Emilia Jokisalon ohjaus kaarelta painui yli maalin. Elisa Ilottu ja Jenni Häkli pääsivät vielä yrittämään tasoitusta ennen taukoa, mutta viimeistely oli liian pehmeää, eikä tulostaululle tullut asiaa. Niinpä tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdolla lukemissa 1-0.

YIlves aloitti toisen jakson pirteästi ja Sini Sutinen ja Senni Viren pääsivät kaukolaukauksillaan testaamaan Jenni Niemelän torjuntataitoja heti ensimmäisessä vaihdossa. Rosa Sirén pääsi ohjaamaan Jenni Niemelän torjunnasta kimmonnutta paluupalloa lähietäisyydeltä sisään hetkeä myöhemmin, mutta tulosta ei tullut tälläkään kertaa. GFT vetäytyi puolustamaan aluettaan tiiviisti ja luovutti pallonhallintaa YIlvekselle pyrkien iskemään pallonmenetysten jälkeen terävästi vastaan. 26. minuutilla Heta Huhtaniska oli jälleen vähällä jatkaa Emilia Jokisalon diagonaalisyöttöä takatolpalta, mutta ei tälläkään kertaa aivan ennättänyt palloon. Lopulta Sandra Lind sai Jenni Niemelän avauksen haltuunsa omalla alueella, pyörähti vapaaksi prässistä, kuljetti koko kentän läpi ja laukoi kärkkärillä tarkasti vasempaan kulmaan lukemiksi 2-0 ajassa 26:27.

Rosa Sirénin laukaus muutti GFT-puolustuksesta suuntaa ja pomppasi ylärimaan hetkeä myöhemmin ja 34. minuutilla Esra Erden pääsi kulmapotkutilanteessa laukomaan läheltä, mutta Jenni Niemelä piti maalinsa koskemattomana. YIlves yritti turhaan löytää tiloja GFT:n tiiviin puolustusmuodon keskeltä ja joutui lopulta turvautumaan lentävän maalivahdin käyttöön nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Harhasyöttö suoraan Emilia Jokisalolle katkaisi kuitenkin vieraiden ylivoimapelin heti alkuunsa ja GFT sinetöi ottelun tyhjään maaliin 3-0 ajassa 35:59. YIlves jatkoi ylivoimapeliään ottelun loppuun saakka, mutta pallon liikuttelu oli liian verkkaista, eivätkä vieraat saaneet kuparistaan rikki. Niinpä GFT vei nimiinsä myös kauden toisen keskinäisen kohtaamisen ja otti täydet kolme sarjapistettä lukemin 3-0 (1-0).



04:27  1 - 0 Jenni Talvela (Sandra Lind)
26:27  2 - 0 Sandra Lind (Jenni Niemelä)
35:59  3 - 0 Emilia Jokisalo

GFT: Jenni Niemelä, Jenni Talvela, Emilia Jokisalo, Sandra Lind, Heta Huhtaniska / Tia Painilainen, Oosa Fjäder, Hanna Posa, Tiia Elonsalo, Teresa Delia

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Sini Sutinen / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Esra Erden, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: GFT: Jenni Niemelä / YIlves: Senni Viren


 6.1.2023

YIlves - FTK-Tornio

6 - 2   ( 4 - 2 )


Ylöjärven Ilves aloitti naisten futsal-liigan kevätkierroksen voitokkaasti kaatamalla kotisalissaan FTK-Tornion lukemin 6-2 (4-2). FTK-Tornio aloitti ottelun korkealla aggressiivisella prässillä ja sai heti painetta YIlveksen kenttäpuoliskolle. Tiia Juntikka oli vähällä avata maalitilinsä jo runsaan puolen minuutin kohdalla, mutta ohjaus maalin edustalta sujahti hieman takatolpan ohi. Peli aaltoili päästä päähän ja ensin YIlves oli vähällä rikkoa kuparisensa ja heti perään Tiia Juntikka sai pallon vastahyökkäyksestä tolppaan. Vieraiden vahva alku palkittiin jo ajassa 1:47, kun Emma Frantti ohjasi rajapotkun jälkitilanteessa Jenni Suhosen matalan diagonaalisyötön takatolpalta tyhjiin 0-1.

YIlves sai vähitellen pelinsä parempaan kuosiin ja Elisa Ilottu ohjasi pitkän hyökkäyksen päätteeksi Ella Lehtosen tarjoileman maukkaan diagonaalisyötön taka-alueelta sisään 1-1, kun peliä oli käyty 4:32. Kotijoukkue oli vähällä kasvattaa johtoaan pariinkin otteeseen seuraavien minuuttien aikana, mutta ei onnistunut yllättämään Alisa Kakkoa. Lopulta tasoitusmaalin tehtaillut kaksikko vaihtoi osia ja Ella Lehtonen laukoi Elisa Ilotun oivaltavasta diagonaalisyötöstä YIlveksen ensimmäistä kertaa johtoon 2-1 ajassa 7:46.

Maalin jälkeen ote siirtyi hienokseltaan FTK-Torniolle, joka sai hyväkseen muutaman hyökkäyspään vaarallisen erikoistilanteen. YIlves puolusti kuitenkin tilanteet tarkasti, eikä tulostaululle tullut asiaa. YIlveksellä oli vielä jakson puolivälin jälkeen loistopaikka lisämaaliin ennen kuin Tiia Juntikka ohjasi keskeltä Minda Ala-Ahon suoran rajapotkun ohi Emiilia Syväsen tasoittaen tilanteeksi 2-2, kun kellossa oli 11:47. YIlveksen kuittaus tuli kuitenkin kotiyleisön riemuksi parisen minuuttia myöhemmin, kun Jenna Oksanen viimeisteli Ella Lehtosen laadukkaasta tarjoilusta lukemiksi 3-2 ajassa 14:39.

Avausjakson loppu kulki YIlveksen komennossa ja yhden tolppalaukauksen jälkeen palloa kaivettiin lopulta vierasjoukkueen maalista ajassa 15:40, kun Jenni Häkli ohjasi Senni Virenin pystysyötön tolpan kautta sisään 4-2. Viimeisten minuuttien aikana YIlvekselle avautui vielä muutama erinomainen tilaisuus lisämaaliin. Kotijoukkueen saldoksi jäi kuitenkin vain Emiilia Syväsen ylärimalaukaus keskiympyrästä, joten tauolle siirryttiin lukemissa 4-2.

Toinen puoliaika oli puolin ja toisin tarkempaa pelaamista, eikä ensimmäisten minuuttien aikana syntynyt mitään vaarallisempaa. FTK-Tornion jalka alkoi vähitellen painaa ja YIlves otti kenttätapahtumat tukevammin hallintaansa. Alisa Kakko piti joukkuettaan pystyssä jatkuvan paineen alla, mutta Elisa Ilottu laukoi lopulta Senni Virenin esityöstä illan toisen osumansa ajassa 26:29 siirtäen kotijoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 5-2 -johtooon. Jenni Häkli pääsi hetkeä myöhemmin riistoon FTK-Tornion kulmapotkutilanteessa ja kontrasi Mia Pajusen kanssa nopeasti vastaan iskien illan toisen osumansa 6-2, kun kellossa oli 30:28. Siiri Kurppa ja Elisa Ilottu saivat viimeisillä minuuteilla vielä pallon tolppaan, mutta kun kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maalinteossa, jäivät täydet kolme sarjapistettä Ylöjärvelle lopulta lukemin 6-2 (4-2)



01:47  0 - 1 Emma Frantti (Jenni Suhonen)
04:32  1 - 1 Elisa Ilottu (Ella Lehtonen)
07:46  2 - 1 Ella Lehtonen (Elisa Ilottu)
11:47  2 - 2 Tiia Juntikka (Minda Ala-Aho)
14:52  3 - 2 Jenna Oksanen (Ella Lehtonen)
15:40  4 - 2 Jenni Häkli (Senni Viren)
26:29  5 - 2 Elisa Ilottu (Senni Viren)
30:28  6 - 2 Jenni Häkli (Mia Pajunen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Riia Seppälä / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen, Helena Unkuri

FTK-Tornio: Alisa Kakko, Jenni Suhonen, Minda Ala-Aho, Tiia Juntikka, Iida Jaako / Jessika Mäkipörhölä, Noora Alajärvi, Emma Frantti, Noora Kurtti

Parhaat pelaajat: YIlves: Ella Lehtonen / FTK-Tornio: Alisa Kakko


 10.12.2022

RaiFu - YIlves

2 - 4   ( 2 - 3 )


Ylöjärven Ilves päätti syyskierroksen osaltaan voitokkaasti kaatamalla vieraspelissään RaiFu:n lukemin 2-4 (2-3). Ottelu käynnistyi puolin ja toisin tunnustelevissa merkeissä joukkueiden prässätessä melko korkealta. YIlves pyrki aluksi rakentelemaan hyökkäyksiä alhaalta asti RaiFu:n turvautuessa enemmän pitkiin heittoavauksiin ja riistojen jälkeisiin vastahyökkäyksiin. YIlveksen avausmaali oli lähellä 3. minuutilla, kun Jenna Oksasen kaukolaukaus kilahti tolppaan. YIlves sai ajoittain hyvää painetta RaiFu:n maalille ja Oksanen oli uudestaan hyvässä maalipaikassa 5. peliminuutilla päästyään riistonsa jälkeen laukomaan kaarelta. Pallo suuntautui kuitenkin hieman ohi maalin.

YIlveksen avausosuma oli jälleen lähellä hetkeä myöhemmin, kun Siiri Kurppa pääsi vapaapotkun jälkitilanteessa irtopalloon aivan maalin edustalla, mutta veto suuntautui ohi. Kun YIlves ei saanut paikoistaan palloa sisään, hyödynsi RaiFu ensimmäisen tilaisuutensa täydellisesti. Mirena Pihlin löysä roikkupallo rajapotkusta yllätti hieman maaliltaan ulkona olleeen Helena Unkurin 1-0 ajassa 6:01. YIlveksen kuittaus tuli kuitenkin nopeasti. Ensin Rosa Sirén pääsi korkean prässin seurauksena yrittämään ratkaisua kaarelta ja lopulta Senni Virenin matala kaukolaukaus rajapotkun jälkeen kimposi Eveliina Koskelan torjunnan kautta sisään 1-1 ajassa 6:50.

RaiFu:n Jenna Osa laukoi 8. minuutilla rajapotkutilanteessa kaukaa ja Helena Unkuri joutui jälleen torjuntatöihin. Kotijoukkue käytti seuranneen kulmapotkutilanteen tarkasti hyödykseen, kun YIlves ei onnistunut purkamaan painetta ja Tiiu Lehtonen pääsi laukomaan pienestä kulmasta ohi Helena Unkurin 2-1 ajassa 7:53. YIlveksen tasoitus oli lähellä heti aloituksen jälkeen, kun Elisa Ilottu pääsi ohjaamaan paluupalloa aivan maaliviivalta. Eveliina Koskela selvitti kuitenkin tilanteen ja numerot pysyivät ennallaan. Ilottu pelattiin avopaikkaan puolisen minuuttia myöhemmin, mutta laukaus suuntautui maalin ohi. Sini Sutinen pääsi kääntymään ja laukomaan hieman kaaren ulkopuolelta 12. minuutilla, mutta tämäkin veto oli vailla osoitetta.

Lopulta Jenna Oksanen toi YIlveksen tasoihin 2-2 ohjaamalla Elisa Ilotun poikkisyötön taka-alueelta sisään ajassa 12:20. YIlves haki jakson loppupuolella aktiivisesti johto-osumaa, mutta maalintekoyritykset jäivät melko ponnettomiksi RaiFu:n pakottaessa vieraat lähinnä kaukolaukausiin. RaiFu sen sijaan oli vähällä onnistua vastahyökkäyksensä päätteeksi 19. minuutilla, mutta Helena Unkurin oikea-aikainen vastaantulo piti lukemat ennallaan. YIlveksen oman alueen pehmeähkö pelaaminen oli kostautua vielä viimeisella minuutilla, kun Tiiu Lehtonen pääsi YIlveksen rajapotkuun ja laukomaan vapaasti keskeltä. YIlves-puolustus ehti kuitenkin blokkaamaan maalintekoyrityksen viime hetkellä. RaiFu:n rikkeet täyttyivät vielä ennen taukoa ja pallo vietiin kertaalleen 10 metrin pisteelle. Riia Seppälän kova ja tarkka laukaus yläkulmaan siirsi YIlveksen ensimmäistä kertaa johtoon 2-3 ajassa 19:35 ja tämä jäi myös taukotilanteeksi.

RaiFu nosti ja terävöitti prässiään toisen jakson alussa ja sai painettua peliä YIlveksen alueelle. Ensimmäinen maalintekotilanne aukeni kuitenkin YIlvekselle, kun Jenni Häkli iski RaiFu:n oman alueen harhasyöttöön ja pääsi laukomaan pariinkin kertaan. Raisiolaisten puolustus ehti kuitenkin blokkaamaan yritykset. Vieraiden seuraava tilaisuus lisämaaliin avautui 25. minuutilla, kun Senni Virenin poikkisyöttö tavoitti taka-alueelta Jenna Oksasen, jonka sijoitus avopaikasta sujahti kuitenkin tolpan väärälle puolelle. YIlves sai maalivahdille palautuksen seurauksena hyväkseen epäsuoran vapaapotkun erinomaisesta paikasta noin 10 metristä. Riia Seppälän pommi kimpoili RaiFu:n muurin kautta kulmapotkuksi ja numerot säilyivät ennallaan. YIlveksen ote kenttätapahtumista vahvistui ja peliä käytiinkin pääosin RaiFu:n alueella, mutta palloa ei useista lupaavista aihioista huolimatta saatu sisään.

YIlveksen parantunut liike ja pelinopeus palkittiin kuitenkin ajassa 28:42, kun Senni Virén löysi nopealla diagonaalisyötöllään vasemmasta laidasta Rosa Sirénin, joka leikkasi keskelle ja laukoi 10 metristä voimalla alanurkkaan 2-4. YIlveksen viides osuma oli lähellä hieman jakson puolivälin jälkeen, kun Jenni Häklin matala laukaus kilahti tolppaan. RaiFu:n paras tilanne avautui lähes välittömästi, kun Tiiu Lehtonen iski YIlveksen avaukseen ja tarjoili oikealta poikittaissyöttöä maalin edustalle. Helena Unkuri onnistui kuitenkin syötönkatkossa ja sai pallon haltuunsa. YIlveksen nopea hyökkäys 34. minuutilla oli johtaa lisäosumaan, kun RaiFu-puolustus onnistui torjumaan vasta maaliviivalta ensin Jenni Häklin ja heti perään Esra Erdenin laukauksen.

Kotijoukkue turvautui lentävän maalivahdin käyttöön viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja lähti hakemaan kavennusta ylivoimapelillä. YIlves puolusti kuitenkin aluettaan tiiviisti ja pakotti RaiFu:n pallottelemaan pääosin muodon ulkopuolella. Senni Viren pääsi 37. minuutilla irtopalloon ja laukoi kohti kotijoukkueen tyhjää maalia, mutta tarkkuus jätti toivomisen varaa. Myös Helena Unkurille avautui tilaisuus maalintekoon, mutta torjunnan jälkeinen avauspotku suuntautui muutaman metrin ohi tyhjän maalin. Kun kumpikaan joukkue ei onnistunut enää maalinteossa, haki Ylöjärven Ilves Raisiosta täydet sarjapisteet lopulta lukemin 2-4 (2-3)



06:01  1 - 0 Mirena Pihl (Iina Hämäläinen)
06:50  1 - 1 Senni Viren (Rosa Sirén)
07:53  2 - 1 Tiiu Lehtonen
12:20  2 - 2 Jenna Oksanen (Elisa Ilottu)
19:35  2 - 3 Riia Seppälä (10m)
28:42  2 - 4 Rosa Sirén (Senni Viren)

RaiFu: Eveliina Koskela, Iina Hämäläinen, Mirena Pihl, Ella Mäki, Tiiu Lehtonen / Sanja Ketola, Freja Ketola, Emmi Reinikainen, Tekla Valkeapää, Jenna Osa, Emilii Ellilä, Elsa Leppälä, Kia-Mari Muurinen

YIlves: Helena Unkuri, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenna Oksanen, Riia Seppälä / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Esra Erden, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: RaiFu: Mirena Pihl / YIlves: Senni Viren


 3.12.2022

FTK-Tornio - YIlves

1 - 3   ( 0 - 0 )


Ylöjärven Ilves palasi voittokantaan vieraskentällä FTK-Torniota vastaan hankalan alun jälkeen lukemin 1-3 (0-0). Kotijoukkue aloitti ottelun terävästi ja Tiia Juntikka pelattiin pitkällä syötöllä vetopaikkaan oikealta jo ensimmäisellä minuutilla. YIlveksen onneksi laukaus suuntautui kuitenkin takatolpan ohi. FTK hallitsi ottelun ensimmäisiä minuutteja, eikä YIlves saanut omaa pallollista peliään kulkemaan. Vieraat joutuivatkin turvautumaan lähinnä kaukolaukausiin, joilla Senja Keisu ei ollut yllätettävissä. FTK:n avausmaali oli lähellä 5. minuutilla, kun Jenni Suhosen vapaapotku keskiympyrän yläkaarelta ohjautui YIlves-puolustuksen kautta ylärimaan ja edelleen maalin edustalle. YIlves selvisi tilanteesta kuitenkin säikähdyksellä.

Jakson puolivälissä YIlveksen liikkuminen oli edelleen vaisua ja pallollinen pelaaminen huolimatonta syöttöjen ja laukausten laadun jättäessä paljonkin toivomisen varaa. YIlvekselle avautui ensimmäinen kelvollinen maalipaikka vasta 17. minuutilla, kun Heidi Linjamaa ja Rosa Sirén pääsivät muutamaan kertaan laukomaan lähietäisyydeltä kulmapotkun jälkitilanteessa, mutta FTK-puolustus Senja Keisu viimeisenä lukkonaan onnistui kuitenkin blokkaamaan yritykset. Hetkeä myöhemmin Senni Viren laukoi voimalla kaukaa, mutta Senja Keisu onnistui jälleen torjunnassaan pienestä maskista huolimatta. Esra Erden pääsi vielä jatkamaan Emiilia Syväsen pitkää avausheittoa, mutta ohjaus suuntautui maalin ohi. Niinpä tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa 0-0.

FTK aloitti myös toisen jakson terävästi ja Tiia Juntikka pyörähti vetopaikkaan, kun puolisen minuuttia oli pelattu. Emiilia Syväsen torjunta piti kuitenkin lukemat ennallaan. YIlveksen avauspelaamisen huolimattomuus oli kostautua 23. minuutilla, kun Tiia Juntikka pääsi irtopalloon ja laukoi kaarelta. YIlves-puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan vedon kulmapotkuksi. Paine YIlveksen alueella kuitenkin jatkui ja Jenni Suhonen oli vähällä avata FTK:n maalitilin minuuttia myöhemmin päästyään vapaasti laukomaan kaarelta kulmapotkun jälkeen. YIlveksen onneksi laukaus suuntautui karkeasti yli ja ohi maalin.

Heti seuraavassa tilanteessa YIlveksen Elisa Ilottu pelattiin keskeltä läpiajoon, mutta Senja Keisu venytti tärkeän jalkatorjunnan alakulmasta. YIlves nosti ja terävöitti prässiään ja sai vähitellen peliään kulkemaan paremmin, mutta vastaavasti vieraiden selustaan avautui enemmän tilaa vastaiskuille. YIlveksen keskialueen pallonmenetys 26. minuutilla vapautti Tiia Juntikan puolittaiselle karkumatkalle ja YIlves-puolustus joutui rikkomaan vapaapotkun arvoisesti noin 10 metrissä. Vieraiden onneksi seuranneesta erikoistilanteesta ei syntynyt mitään vaarallisempaa. YIlveksen avausosuma sen sijaan oli lähellä 28. minuutilla, kun Elisa Ilottu sai jalkansa auki ja laukoi kaaren ulkopuolelta tolppaan. YIlveksen parantunut liike ja syöttöpeli palkittiin ajassa 28:19, kun Sini Sutinen laukoi pallon rajapotkun jälkeen Heidi Linjamaan pudotuksesta ohi Senja Keisun 0-1.

Kotijoukkueen niskaan kaadettiin lisää kylmää vettä vain minuuttia myöhemmin, kun Sini Sutinen pääsi irtopalloon FTK:n alueella, käytti pallon laidassa Jenna Oksasella ja laukoi Oksasen syötöstä illan toisen osumansa 0-2 ajassa 29:31. YIlveksen hyvä ote pelistä jatkui ja Senni Viren oli vähällä ohjata Mia Pajusen matalan diagonaalisyötön "takavasaralla" sisään vielä ennen jakson puoliväliä. YIlveksen pelitempo nopeutui huomattavasti ja painopiste siirtyi jakson lopulla FTK-Tornion alueelle. Jenna Oksasta rikottiin 34. minuutilla vapaapotkun arvoisesti vasemmalla aivan kaaren tuntumassa. Siiri Kurpan kova veto kilpistyi kuitenkin FTK-muuriin. Seuranneesta rajapotkusta Mia Pajusen laukaus kilahti tolppaan ja numerot pysyivät ennallaan.

Hetkeä myöhemmin FTK sai hyväkseen kulmapotkun ja Jenni Suhosen maannuoliainen 10 metristä yllätti maalin vastakkaiseen kulmaan liikkumassa olleen Emiilia Syväsen ja painui sisään 1-2 ajassa 34:18. FTK otti aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta lentävällä maalivahdilla viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Jenna Oksanen pääsi laukomaan kohti tyhjää maalia lähes välittömästi aloituksen jälkeen, mutta YIlveksen harmiksi veto suuntautui vasemmalta ohi. Emiilia Syvänen pääsi yrittämään vastaavaa puolisen minuuttia myöhemmin, mutta ei myöskään onnistunut maalinteossa. YIlves sai kuitenkin tilanteesta hyväkseen kulmapotkun FTK-pelaajan osuttua palloon. Jenna Oksanen toimitti pallon Siiri Kurpan syötöstä maaliin ja kasvatti YIlveksen johdon jo 1-3:een ajassa 36:23.

FTK-Tornio jatkoi ylivoimapeliään aina tilaisuuden tullen, mutta YIlveksen puolustusmuoto pysyi tiiviinä, eikä Emiilia Syvänen ollut enää yllätettävissä. Vieraille avautui vielä muutama maukas tilaisuus kasvattaa johtoaan, mutta lisämaaleja ei enää nähty, joten YIlves kuittasi täydet sarjapisteet matkaansa lopulta lukemin 1-3 (0-0)



28:19  0 - 1 Sini Sutinen (Heidi Linjamaa)
29:31  0 - 2 Sini Sutinen (Jenna Oksanen)
34:18  1 - 2 Jenni Suhonen (Noora Alajärvi)
36:23  1 - 3 Jenna Oksanen (Siiri Kurppa)

FTK-Tornio: Senja Keisu, Jenni Suhonen, Minda Ala-Aho, Tiia Juntikka, Iida Jaako / Noora Alajärvi, Emma Frantti, Charlotta Simonaho, Noora Kurtti

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Mia Pajunen, Heidi Linjamaa / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Riia seppälä, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: FTK-Tornio: Tiia Juntikka / YIlves: Emiilia Syvänen


 27.11.2022

YIlves - GFT

0 - 3   ( 0 - 1 )


Ylöjärven Ilves kärsi kauden ensimmäisen tappionsa kotisalissaan GFT:lle lukemin 0-3 (0-1). Hyvin levänneenä otteluun päässyt GFT otti kenttätapahtumat hallintaansa heti alkuvihellyksestä, eikä YIlves kyennyt kunnolla vastaamaan vieraiden terävään liikkeeseen ja aggressiiviseen koko kentän prässiin otteluruuhkan painaessa jaloissa. GFT hallitsi peliä ensimmäisten minuuttien aikana melko suvereenisti YIlveksen kenttäpuoliskolla kotijoukkueen keskittyessä tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja laukausten blokkaamiseen.

Alun kovan paineen hellitettyä myös YIlves pääsi nostamaan peliään ja Heidi Linjamaa oli avata kotijoukkueen maalitilin jo 3. minuutilla päästyään kääntymään ja laukomaan alueen sisältä, mutta veto suuntautui etutolppaan. Jenni Niemelä venytti paraatitorjunnan Senni Virenin kovan etukulmaan suuntautuneen laukauksen eteen hetkeä myöhemmin ja lukemat pysyivät ennallaan. GFT sai vapaapotkun hyvästä paikasta 4. minuutilla, mutta YIlves-puolustus ja Saara Viitanen selvittivät tilanteen. Jakson puoliväliin mennessä peli muuttui melko rikkonaiseksi keskialueen väännöksi, minkä seurauksena molemmat joukkueet turvautuivat lähinnä kaukolaukauksiin. Maalivahdit olivat kuitenkin tehtäviensä tasalla, eivätkä olleet yllätettävissä.

Avausjakson puhuttavin tilanne nähtiin 9. minuutilla, kun Senni Virenin kova kaukolaukaus osui GFT-pelaajan käteen alueen sisällä. Kotijoukkueen voimakkaasta protestoinnista huolimatta palloa ei viety pilkulle, vaan peliä jatkettiin maaliheitolla. Sandra Lind pääsi hetkeä myöhemmin jatkamaan irtopalloa sisään lähietäisyydeltä, mutta Saara Viitanen ehti pallon tielle. YIlvekselle avautui vastaava tilanne 11. minuutilla, kun Elisa Ilottu pääsi Jenni Niemelän torjunnasta kimmonneeseen paluupalloon, mutta Niemelä ehti viime hetkellä peittämään laukauksen. Jakson loppupuolella GFT nosti prässiään ja Maria Mäntylä pääsi kaarella irtopalloon ja laukoi kohti etunurkkaa, mutta Saara Viitasen jalkatorjunta pelasti kotijoukkueen vielä takaiskulta.

Paine YIlveksen alueella kasvoi ja Sandra Lind pääsi 16. minuutilla kääntymään ja laukomaan kaarelta, mutta Saara Viitanen veti jälleen pitemmän korren. Senni Viren voitti pallon keskialueella ja laukoi kuljeutuksensa päätteeksi voimalla kohti alakulmaa, mutta Jenni Niemelä onnistui ohjaamaan pallon tolpan kautta ohi. Elisa Ilottu löysi diagonaalisyötöllään Senni Virenin kaarelta, mutta Jenni Niemelä peitti maalintekoyrityksen vastaantulollaan. Vieraat onnistuivat maalinteossa juuri ennen taukoa, kun Sandra Lind kääntyi pallon kanssa ja löysi takatolpalle aivan vapaaksi unohtuneen Heta Huhtaniskan. Huhtaniskan ohjaus ohi Saara Viitasen siirsi GFT:n taukojohtoon 0-1 ajassa 19:39.

YIlves aloitti toisen puoliajan pirteästi ja Senni Viren laukoi kuljetuksensa päätteeksi vain muutaman sekunnin pelin jälkeen. Esra Erden toi YIlvekselle hieman lisää juoksuvoimaa ja kotijoukkue sai jakson alussa hyvää painetta GFT:n alueelle. GFT kesti kuitenkin paineen, eikä YIlveksen viimeisten ratkaisujen laatu ollut riittävällä tasolla. Vierasjoukkue sai pallon jo kaukolaukauksella tolppaan ja kasvatti johtoaan ajassa 25:16, kun Emilia Jokisalo pääsi keskialueella irtopalloon ja laukoi nousunsa päätteeksi takakulmaan lukemiksi 0-2. GFT sai maalista lisää virtaa ja rakensi YIlves-maalille pienen mylläkän 27. minuutilla. Esra Erdenin purkupallo oli vähällä yllättää ulkona maalistaan olleen Jenni Niemelän, mutta pallo kilahti YIlveksen harmiksi tolppaan.

YIlves haki kavennusta aktiivisesti ja Jenni Häklin laukaus 29. minuutilla kävi jälleen tolpassa. Hetkeä myöhemmin GFT-puolustus pelasi toistamiseen palloa kädellään aivan alueen rajalla, mutta tälläkään kertaa käsivirhettä ei vihelletty. YIlveksen huolimaton avauspelaaminen kostautui jakson puolivälin jälkeen, kun GFT sai rajapotkun YIlveksen alueelta. Sandra Lind ohjasi Emilia Jokisalon diagonaalisytötön maalin edustalta ohi Saara Viitasen 0-3 ajassa 30:17. YIlves jatkoi kavennusmaalin hakemista aktiivisesti ja turvautui viimeisten minuuttien aikana lentävän maalivahdin käyttöön. GFT puolusti kuitenkin aluettaan kurinalaisesti ja kun Jenni Niemelä poimi myös YIlveksen kaukolaukaukset, matkasivat täydet kolme sarjapistettä Espooseen tuloksella 0-3 (0-1).



19:39  0 - 1 Heta Huhtaniska (Sandra Lind)
25:16  0 - 2 Emilia Jokisalo (Heta Huhtaniska)
30:17  0 - 3 Sandra Lind (Emilia Jokisalo)

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Rosa Sirén, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Esra Erden, Emiilia Syvänen, Helena Unkuri

GFT: Jenni Niemelä, Sandra Lind, Tia Painilainen, Maria Mäntylä, Emilia Jokisalo / Jenni Talvela, Sani Isokivijärvi, Oosa Fjäder, Hanna Posa, Tiia Elonsalo, Heta Huhtaniska, Teresa Delia

Parhaat pelaajat: YIlves: Senni Viren / GFT: Emilia Jokisalo


 26.11.2022

YIlves - KaDy

1 - 0   ( 0 - 0 )


Ylöjärven Ilveksen voittoputki sai jatkoa, kun joukkue kaatoi kotisalissaan Kampuksen Dynamon tiukan taistelun jälkeen niukimmalla mahdollisella erolla maalein 1-0 (0-0). Molemmat joukkueet aloittivat ottelun aktiivisella koko kentän prässillä. Kentän molemmissa päissä tapahtui jo ensimmäisellä minuutilla, kun ensin Heidi Malkki laukoi niukasti ohi YIlves-maalin takatolpan ja heti perään Heidi Linjamaan sijoitus painui ohi Maria Halla-Ahon vartioiman KaDy-maalin. Peli aaltoili päästä päähän ja ensimmäinen vaarallisempi maalintekotilanne avautui YIlvekselle 3. minuutilla, kun Senni Virenin poikittaissyöttö tavoitti kaarelta Jenni Häklin, jonka laukauksen Maria Halla-Aho onnistui kuitenkin torjumaan.

Vähitellen peliote siirtyi hienokseltaan YIlvekselle, joka yritti murtautua läpi KaDy:n tiiviin puolustusmuodon. KaDy pyrki hyökkäämään joko riistojen jälkeisillä nopeilla vastahyökkäyksillä, pitkillä heittoavauksilla pivotille tai laitojen kautta haastamalla. Emmi Rauhala tarjoili Henni Parkkiselle loistosyötön kaarelle 6. minuutilla, mutta Emiilia Syvänen onnistui kotijoukkueen onneksi peittämään laukauksen. YIlvekselle tarjottiin 8. minuutilla lyhyen ajan sisään kahta erinomaista tilaisuutta johto-osumaan. Ensin kotijoukkue sai hyväkseen epäsuoran vapaapotkun kaarelta maalivahdin ylitettyä aikarajan pallon kanssa. Senni Virenin kova pommi suuntautui kuitenkin maalin yli. Lähes välittömästi Rosa Siréniä rikottiin alueella rangaistuspotkun arvoisesti, mutta loistovireessä ollut Maria Halla-Aho onnistui torjunnassaan.

YIlveksen kolmas loistopaikka syntyi vielä ennen jakson puoliväliä, kun Esra Erden pääsi vapaasti laukomaan kaarelta Jenni Häklin pudotuksesta, mutta laukaus painui yli maalin, eikä tulostaululle tullut vieläkään asiaa. YIlves onnistui jakson loppupuolella rakentamaan useammankin hyvän tilanteen ja laukoi hanakasti kohti KaDy-maalia, mutta vieraiden puolustus blokkasi vetoja uhrautuvasti ja Maria Halla-Aho selvitti torjunnoillaan kiperät tilanteet. Kotijoukkue sai vielä lupaavan erikoistilanteen ennen taukoa, kun Heidi Linjamaata rikottiin kaaren tuntumassa. YIlveksen vapaapotkukuvio toimi hyvin, mutta jälleen kerran jyväskyläläisten puolustus ehti blokkaamaan laukauksen. KaDy sai vielä painetta YIlves-maalille, kun Emiilia Syvänen onnistui häirittynäkin vangitsemaan Iina Markkasen keskiympyrästä laukoman vapaapotkun. Kun Maria Halla-Aho sai vielä kätensä tielle Jenni Häklin lähietäisyydeltä ampuman laukauksen tielle, päättyi avausjakso maalittomaan tasatilanteeseen 0-0.

Toisen jakson aluksi Kampuksen Dynamo nosti selvästi peliään, terävöitti prässiään ja sai parempaa otetta pelistä. Vieraiden aktiivisempi hyökkäyspelaaminen avasi toisaalta YIlvekselle enemmän tilaa selustaan. YIlves onnistuikin hyödyntämään lisätilan nopeasti, kun Jenni Häkli pyörähti vasemmassa laidassa vapaaksi ja laukoi kärkkärillä takakulmaan tilanteeksi 1-0 ajassa 22:25. KaDy haki tasoitusmaalia aktiivisesti ja hätyytteli muutamaan otteseen YIlveksen maalia, mutta Emiilia Syvänen selvitti tilanteet. Kotijoukkue oli vähällä kasvattaa johtoaan 26. minuutilla, kun Rosa Sirén pääsi pariinkin kertaan vapaasti laukomaan lähietäisyydeltä. Maria Halla-Aho peitti kuitenkin ensimmäisen yrityksen ja toinen laukaus kilahti tolppaan.

Toinen jakso eteni yli puolivälin tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen hakiessa aktiivisesti maalia. Molemmat maalivahdit olivat kuitenkin huippuvireessä ja pitivät maalinsa koskemattomana. Pivot Esra Erden tarjoili Senni Virenille avopaikan kaarelta 34. minuutilla, mutta laukaus suuntautui kotijoukkueen harmiksi ohi maalin. Emmi Rauhala pääsi ohjaamaan maalin etukulmalta KaDy:n kulmapotkutilanteessa hetkeä myöhemmin, mutta Emiilia Syvänen onnistui jälleen torjunnassaan. Kampuksen Dynamon tasoitus oli lähellä 36. minuutilla, kun Anna-Kaisa Hannuksela laukoi vastapalloon yli ulkona maaliltaan olleen Emiilia Syväsen. Syvänen venytti kuitenkin akrobaattisen jalkatorjunnan ja sai ohjattua pallon ohi maalin.

Kampuksen Dynamo otti aikalisän ja lähti hakemaan tasoitusta lentävällä maalivahdilla nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa. KaDyn ylivoimapeli pyöri melko hyvin, mutta YIlves puolusti keskialuetta tarkasti ja pakotti vieraat muodon ulkopuolelle. Emmi Rauhala pääsi pyörähtämään keskeltä vapaaksi ja laukoi kaarelta 38. minuutilla, mutta Emiilia Syvänen vangitsi pelivälineen. YIlves onnistui kuluttamaan aikaa kellosta ja kun lisämaaleja ei nähty, jäivät täydet kolme sarjapistettä Ylöjärvelle lopulta tuloksella 1-0 (0-0).



22:25  1 - 0 Jenni Häkli (Mia Pajunen)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Mia Pajunen, Heidi Linjamaa / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Riia Seppälä, Saara Viitanen, Helena Unkuri

KaDy: Maria Halla-Aho, Heidi Malkki, Henni Parkkinen, Emmi Rauhala, Iina Markkanen / Anna-Kaisa Hannuksela, Sofi Salonen, Sanni Toivanen, Essi Kaattari, Alina Nieminen, Saana Kakkonen, Hanna-Mari Pietilä, Taimi Hakkarainen, Kerttu Markkanen

Parhaat pelaajat: YIlves: Jenni Häkli / KaDy: Heidi Malkki


 19.11.2022

YIlves - EBK

8 - 0   ( 6 - 0 )


Ylöjärven Ilves kasvatti pistepottiaan ottamalla kotikentällään selkeän voiton EBK:sta lukemin 8-0 (6-0). YIlves aloitti ottelun tehokkaasti, kun Senni Viren pääsi riistoon omalla alueellaan, kuljetti koko kentän läpi laukoi oikeaan alakulmaa 1-0 jo ajassa 0:47. Kotijoukkue pyöritti peliä EBK:n alueella ja haki tiloja espoolaisten puolustusmuodon sisältä. Vierasjoukkue puolestaan hyödynsi pivot-pelaajiaan ja hankkimiaan hyökkäyspään erikoistilanteita. Ottelu ehti vanheta aikaan 2:57, kun Heidi Linjamaa laukoi Senni Virenin rajapotkusta lukemiksi jo 2-0. Maalien jälkeen YIlveksen ote pelistä parani ja avausjakson puoliväliin mennessä joukkue oli rakentanut jo tukun loistavia maalipaikkoja.

Hyvään torjuntavireeseen päässyt Tytti Hurmekoski pelasti kuitenkin EBK:n useammalta varmaltakin näyttäneeltä takaiskulta ja piti vierasjoukkuetta loistotorjunnoillaan sitkeästi pelissä mukana. Pallo kävi tolpassa useammankin kerran, mutta EBK:n maali varjeltui kuin noiduttuna ja lukemat pysyivät itsepintaisesti ennallaan. Jakson loppua kohden EBK panosti yhä enemmän riistojen jälkeisiin nopeisiin vastaiskuihin ja hyökkäyspään erikoistilanteisiin. YIlveksen puolustus Saara Viitanen viimeisenä lukkonaan pelasi kuitenkin uhrautuvasti ja esti vaarallisempien tilanteiden avautumisen. YIlveksen hyvin maalipaikkojen tuhlailu päättyi lopulta vasta ajassa 16:25, kun kentälle vaihdettu Rosa Sirén tykitti pallon keskiympyrän yläkaarelta Siiri Kurpan rajapotkutarjoilusta ohi maskin taakse jääneen Tytti Hurmekosken kasvattaen kotijoukkueen johdon jo 3-0:aan.

Heidi Linjamaa vei YIlveksen nopean kahden kosketuksen hyökkäyksen päätteeksi jo turvallisen tuntuiseen 4-0 -johtoon Saara Viitasen ja Senni Virenin vahvasta esityöstä, kun peliä oli käyty 18:14. Lopullisen niitin ottelulle iskivät jakson viimeisellä minuutilla ensin Elisa Ilottu jatkamalla Saara Viitasen heittoavauksen taidokkaasti yhdellä kosketuksella sisään 5-0 ajassa 19:24 ja heti perään Siiri Kurppa, joka laukoi riistonsa jälkeen liigauransa avausmaalin 6-0 tarkasti yläkulmaan, kun kellossa oli 19:39. Tämä jäi myös taukotulokseksi.

Toiselle puoliajalle EBK terävöitti prässipeliään ja onnistui aiempaa paremmin rikkomaan YIlveksen pallollista peliä. Kotijoukkue osui kuitenkin jakson alkupuolella, kun Rosa Sirén toimitti pallon Jenna Oksasen diagonaalisyötöstä toisella yrittämällä ohi Tytti Hurmekosken 7-0 ajassa 22:00. Tämän jälkeen YIlves nosti jalkaa kaasulta ja lepuutti otteluruuhkassa eniten urakoineita kenttäpelaajiaan. Peli oli melko rikkonaista keskialueen painia ja EBK:n parhaat hetket osuivat jakson puolivälin tienoilla, jolloin vieraat saivat peräjälkeen useamman lupaavan maaliaihion. YIlveksen puolustus ja Saara Viitanen pitivät kuitenkin kotijoukkueen maalin koskemattomana. Toinen puoliaika eteni viimeiselle minuutille maalittomana, mutta lopussa YIlves osui vielä kertaalleen, kun Ella Lehtonen toimitti Rosa Sirénin laukauksesta kimmonneen paluupallon maaliin 8-0 ajassa 39:29. Näin täydet 3 sarjapistettä jäivät Ylöjärvelle lopulta tuloksella 8-0 (6-0).



00:47  1 - 0 Senni Viren
02:57  2 - 0 Heidi Linjamaa (Senni Viren)
16:25  3 - 0 Rosa Sirén (Siiri Kurppa)
18:14  4 - 0 Heidi Linjamaa (Senni Viren)
19:24  5 - 0 Elisa Ilottu (Saara Viitanen)
19:39  6 - 0 Siiri Kurppa
22:00  7 - 0 Rosa Sirén (Jenna Oksanen)
39:29  8 - 0 Ella Lehtonen (Rosa Sirén)

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Elisa Ilottu, Heidi Linjamaa, Riia seppälä / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Mia Pajunen, Esra Erden, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Emiilia Syvänen, Helena Unkuri

EBK: Tytti Hurmekoski, Elina Raekallio, Marika Eerikäinen, Emilia Jaatinen, Emma Partonen / Amanda Pitkänen, Mathilda Carpelan, Sanni Keränen, Madeleine Carpelan, Emmi Mäkinen, Iida Peltola

Parhaat pelaajat: YIlves: Saara Viitanen / EBK: Sanni Keränen


 17.11.2022

HIFK FS - YIlves

2 - 4 ja. 2 - 2   ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilves otti kauden kuudennen voittonsa kaatamalla vieraskentällä HIFK FS:n jatkoajan jälkeen lukemin 2-4 ja. 2-2 (1-1). YIlves aloitti arki-illan myöhäisottelun korkealla prässillä ja sai painopistettä HIFK FS:n alueelle ensimmäisten minuuttien aikana. Kotijoukkue pyrki prässäämään keskialueella, mutta pudotti tarvittaessa puolustusmuotoon antaen YIlveksen pyörittää peliä. YIlveksen aktiivinen prässäys tuotti tulosta 5. minuutilla, kun joukkue iski HIFK:n oman alueen rajapotkuun ja voitti rajapotkun itselleen. Rosa Sirén reagoi nopeasti ja löysi syötöllään tilanteeseen nousseen Senni Virenin, jonka tarkka laukaus noin 10 metristä yllätti maskin taakse jääneen Tytti Mikkolan 0-1 ajassa 4:24.

HIFK FS pääsi jakson puoliväliin mennessä paremmin mukaan peliin ja sai muutamaan otteeseen hyvää painetta Emiilia Syväsen vartioiman maalin edustalle. YIlveksen puolustus oli kuitenkin hereillä ja selvitti tilanteet. YIlvekselle avautui HIFK FS:n kulmapotkun jälkeen lupaava 2v1 -vastahyökkäys, jonka päätteeksi Jenni Häklin sijoitus suuntautui kuitenkin maalin ohi. Esra Erden murtautui keskeltä puolittaiseen läpiajoon 13. minuutilla, mutta HIFK:n puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan laukauksen. Peli aaltoili tasaisesti päästä päähän, mutta YIlveksen rakentamat tilanteet olivat vaarallisempia. 15. minuutilla Jenna Oksanen oli vähällä ohjata Senni Virenin laukauksen maalin edestä sisään, mutta pallo sujahti hieman takatolpan ohi.

Tahmea parketti teki tepposet kesken YIlveksen pallonhallinnan ja HIFK:n Jenni Huttunen pääsi riistoon ja syöttämään päädystä poikittain maalin edustalle. YIlves puolusti koko tilanteen ehkäpä turhan pehmeästi ja lopulta Hanna Halosen ohjaus kaaren sisältä painui ohi Emiilia Syväsen 1-1 ajassa 15:32. Kotijoukkue sai tasoitusosumasta uutta virtaa ja hätyytteli heti perään YIlves-maalia pariinkin otteeseen. Emiilia Syvänen onnistui kuitenkin torjunnoissaan ja piti lukemat ennallaan. HIFK:n hyvä ote kesti aina jakson loppuun saakka pelin pyöriessä viimeisillä minuuteilla suurelta osin YIlveksen puolustusalueella. Pallo kolahti kertaalleen jo torjunnan kautta ristikkoonkin, mutta tauolle siirryttiin kuitenkin tasatilanteessa 1-1.

YIlvekselle avautui erinomainen tilaisuus heti toisen jakson alussa, kun Jenni Häkli pääsi HIFK FS:n kulmapotkutilanteen jälkeen keskeltä karkumatkalle. Tytti Mikkola tuli kuitenkin rohkeasti vastaan aina keskiympyrään saakka ja onnistui riistämään pallon. HIFK nosti prässiään ja sai pelin hallintaansa YIlveksen pallollisen pelaamisen takeltelun myötä. Molemmat maalivahdit osallistuivat aktiivisesti pelin rakenteluun kuljettamalla palloa keskialueelle ja turvautuivat tilaisuuden tullen myös pitkiin heittoavauksiin kohti pivot-pelaajia. YIlveksen johto-osuma oli lähellä 25. minuutilla, kun Jenna Oksanen jatkoi Emiilia Syväsen pitkän avauspotkun päällään ylärimaan. 26. minuutilla YIlves sai vapaapotkun hyvästä paikasta noin 12 metrin etäisyydeltä, mutta HIFK-puolustus selvitti tällä kertaa tilanteen.

Hetkeä myöhemmin Jenna Oksanen prässäsi pallon itselleen ja pääsi laukomaan kaarelta, mutta jälleen kerran HIFK-puolustus ehti blokkaamaan yrityksen. Kotijoukkue siirtyi ottelussa 2-1 -johtoon hetkeä myöhemmin, kun YIlveksen puolustus ei onnistunut kunnolla purkamaan kulmapotkun jälkitilannetta ja Karoliina Kröger pääsi lopulta tuikkaamaan Emiilia Syväsen torjunnasta kimmonneen paluupallon pienestä kulmasta sisään ajassa 27:53. HIFK FS sai maalin jälkeen pelin hallintaansa ja YIlveksen maalintekoyritykset jäivät varsin ponnettomiksi joko epätarkkojen kaukolaukausten tai kotijoukkueen uhrautuvan blokkauspelin seurauksena. Sini Sutisen kova ja matala laukaus 36. minuutilla oli kuitenkin yllättää Tytti Mikkolan, joka onnistui torjunnassaan alakulmasta. YIlves onnistui lopulta maalinteossa ajassa 36:33, kun Jenna Oksanen otti pitkän hyökkäyksen päätteeksi Esra Erdenin korkean poikittaissyötön taidokkaasti alas ja laukoi kaarelta tilanteeksi 2-2. Kumpikin joukkue haki voitto-osumaa aktiivisesti vielä viimeisten minuuttien aikana, mutta varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 2-2. Toista sarjapistettä lähdettiin siten ratkomaan 5 minuutin jatkoajalle.

Kotijoukkue aloitti jatkoajan terävästi, kun Hanna Halonen iski heti YIlveksen löysähköön aloitukseen ja pääsi laukomaan kaarelta. Emiilia Syvänen oli kuitenkin valppaana ja onnistui torjunnassaan. HIFK lähti pyörittämään ylivoimapeliä lentävällä maalivahdilla 42. minuutilla ja Emiilia Syvänen pääsi jo kertaalleen yrittämään ratkaisua tyhjään maaliin, mutta avauspotku suuntautui maalin ohi. Kotijoukkue jatkoi ylivoiman pyöritystä hetkeä myöhemmin, jolloin Senni Viren onnistui prässämään pallon itselleen ja laukoi tyhjiin tilanteeksi 2-3 ajassa 42:37. Viren oli toistaa temppunsa lähes välittömästi, mutta tällä kertaa HIFK-puolustus ehti liukumaan pallon sivurajasta yli. YIlves osui kuitenkin vielä kertaalleen, kun Emiilia Syvänen toimitti pallon torjuntansa jälkeen tyhjään maaliin 2-4 ajassa 44:17. Kun lisämaaleja ei jatkoajan viimeisillä hetkillä nähty, kuittasi Ylöjärven Ilves matkaansa kaksi sarjapistettä tuloksella 2-4 ja. 2-2 (1-1).



04:24  0 - 1 Senni Viren (Rosa Sirén)
15:32  1 - 1 Hanna Halonen (Jenni Huttunen)
27:53  2 - 1 Karoliina Kröger (Hanna Halonen)
36:33  2 - 2 Jenna Oksanen (Esra Erden)
42:37  2 - 3 Senni Viren
44:17  2 - 4 Emiilia Syvänen

HIFK FS: Tytti Mikkola, Iina Ahola, Tuula Siren, Selja Laine, Selma Rantala / Karoliina Kröger, Anniina Ponkkonen, Saana Vestola, Hanna Halonen, Jeni Huttunen, Kreta Karttunen, Dali Meller

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: HIFK FS: Jenni Huttunen / YIlves: Rosa Sirén


 13.11.2022

FC Halikko - YIlves

1 - 4   ( 0 - 2 )


Ylöjärven Ilveksen voittoputki jatkui FC Halikon vieraana lukemilla 1-4 (0-2). FC Halikko vetäytyi aluksi omalle alueelleen puolustusmuotoon ja luovutti pallon hallinnan YIlvekselle, joka rakensi ensimmäisen lupaavan tilanteen jo 2. minuutilla, kun Mia Pajusen matala laukaus sujahti vain hitusen ohi. Peliä käytiin ensimmäisten minuuttien aikana pääosin FC Halikon päädyssä YIlveksen hakiessa ratkaisuja kaukolaukauksilla ja erikoistilanteilla. Pilvi Junnila piti torjunnoillaan kuitenkin maalinsa koskemattomana. Ylöjärven Ilves avasi maalitilinsä ajassa 4:36, kun Rosa Sirénin rajapotku omalta alueelta tavoitti vastakkaisesta kulmasta Senni Virenin, jonka poikittaissyötostä Jenni Häkli laukoi tilanteeksi 0-1.

Pelin kuva pysyi ennallaan aina jakson puoliväliin asti YIlveksen pelatessa pitkiä hyökkäyksiä ja FC Halikon kärkkyessä tilaisuuksia riistojen jälkeisiin nopeisiin ja teräviin vastahyökkäyksiin. FC Halikon ensimmäinen vaarallisempi tilaisuus avautui 9. minuutilla, kun joukkue sai suoran vapaapotkun noin 10 metristä. Laukaus suuntautui kuitenkin karkeasti maali yli. Kotijoukkue terävöitti prässipeliään ja pääsikin hetkeksi hieman paremmin osalliseksi kenttätapahtumista, mutta seuraava tilanne avautui 14. minuutilla YIlvekselle, joka sai vapaapotkun erinomaisesta paikasta hieman kaaren ulkopuolelta. Rosa Sirén laukoi keskeltä, mutta Pilvi Junnila onnistui torjunnassaan pienen maskinkin takaa, eikä palloa saatu jatkotilanteestakaan sisään.

FC Halikon tasoitusosuma oli lähellä 15. minuutilla, kun YIlveksen selustaan liikkunut ja merkkaamatta jäänyt Annika Peippo pääsi nokikkain Saara Viitasen kanssa Laura Lehtosen pitkän diagonaalisyötön vapauttamana. Viitanen luki kuitenkin tilanteen hyvin ja onnistui torjumaan laukauksen. Kotijoukkueen kuudennen kumulatiivisen rikkomuksen seurauksena pallo vietiin 10 metrin pisteelle hetkeä myöhemmin. Senni Viren asettui pallon taakse ja laukoi voimalla tarkasti oikeaan alakulmaan tilanteeksi 0-2 ajassa 16:33. YIlveksen kolmas maali oli lähellä 19. minuutilla, kun Siiri Kurpan ohjaus Sini Sutisen kaukolaukauksesta kilahti ylärimaan. Kun kumpikaan joukkue ei enää onnistunut maaliteossa, siirryttiin tauolle YIlveksen johdolla lukemissa 0-2.

FC Halikko aloitti toisen puoliajan pirteästi, kun Annika Peippo pyörähti laidalla vapaaksi ja laukoi vihaisesti heti ensimmäisellä minuutilla. Saara Viitanen onnistui kuitenkin torjunnassaan. Kotijoukkueen aktiivisuus oli tuottaa tulosta 23. minuutilla Annika Peipon yrittäessä maalin edustalta kulmapotkutilanteessa. Saara Viitanen ei kuitenkaan ollut yllätettävissä ja lukemat pysyivät ennallaan. FC Halikko sai kuitenkin kuparisensa rikki hetkeä myöhemmin, kun Peippo voitti kaksinkamppailutilanteen kaarella, kääntyi ja laukoi oikeaan alakulmaan 2-1 ajassa 24:08.

Toinen jakso eteni yli puolivälin aiempaa tasaisemmissa merkeissä FC Halikon nostettua selvästi peliään. Kumpikin joukkue puolusti kuitenkin aluettaan tarkasti, eikä kovin vaarallisia tilanteita syntynyt. Lopulta YIlveksen lievä hallinta tuotti tulosta, kun Senni Virenin korkea diagonaalisyöttö ohjautui FC Halikon omasta pelaajasta maaliin 1-3, kun peliä oli käyty 32:33. Elli Laaksonen pelattiin seinäsyötöllä vasemmalta vetopaikkaan 35. minuutilla, mutta laukaus suuntautui Ylveksen onneksi takatolpan ohi. Hetkeä myöhemmin Jenna Oksanen pääsi riistoon ja laukoi läpiajonsa päätteeksi kaarelta hieman ohi maalin. Lähes välittömästi Oksanen vapautti syötöllään Mia Pajusen avopaikkaan, mutta Pilvi Junnilan paraatipelastus piti lukemat ennallaan.

Kotijoukkue otti aikalisän ja lähti hakemaan kavennusta lentävällä maalivahdilla kolmisen minuuttia ennen täyttä aikaa. FC Halikon ylivoimapeli pyörikin aluksi mallikkaasti, mutta ajassa 37:34 Sini Sutinen pääsi alueen sisällä irtopalloon ja toimitti pelivälineen komealla laukauksella tyhjään maaliin kasvattaen YIlveksen johdon jo 1-4:ään. YIlves onnistui lopussa pitämään palloa pitkän tovin ja syömään aikaa kellosta. Jenna Oksanen pelattiin vielä viimeisellä minuutilla nopealla syöttökombinaatiolla avopaikkaan, mutta Pilvi Junnila oli tällä kertaa ohittamaton. Kun Saara Viitasen avauspotku kohti tyhjää maalia kilahti vielä tolppaan, eikä lisäosumia nähty, matkasivat täydet kolme sarjapistettä Ylöjärvelle tuloksella 1-4 (0-2).



04:36  0 - 1 Jenni Häkli (Senni Viren)
16:33  0 - 2 Senni Viren (10m)
24:08  1 - 2 Annika Peippo (Laura Lehtonen)
32:33  1 - 3 OM
37:34  1 - 4 Sini Sutinen

FC Halikko: Pilvi Junnila, Annika Peippo, Nella Saukkio, Elli Laaksonen, Laura Lehtonen / Ronja Salmi, Anni Korhonen, Olivia Haapanen, Olivia Simula, Emma Rinta-Paavola, Katariina Marttila, Emma Rahko

YIlves: Saara Viitanen, Senni Viren, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Mia Pajunen / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Riia Seppälä, Emiilia Syvänen

Parhaat pelaajat: FC Halikko: Laura Lehtonen / YIlves: Senni Viren



   Naisten Futsal-liigan otteluraportit 2022-2023




 5.11.2022

MuSaFutsal - YIlves

2 - 3 vm (0-1), ja. 2 - 2,  1 - 1  ( 1 - 1 )


Ylöjärven Ilves jatkoi voitokkaita otteitaan kaatamalla MuSaFutsalin vieraskentällä Porissa tiukan taistelun jälkeen lukemin 2-3 vm (0-1), ja. 2-2, 1-1 (1-1). YIlves oli vähällä avata maalitilinsä 2. minuutilla, kun Emiilia Syväsen pitkä heittoavaus tavoitti MuSaFutsalin selustasta Jenna Oksasen, joka pääsi yrittämään ratkaisua kaarelta. Porilaisten puolustus ehti kuitenkin häiritsemään ja Siiri Lilja onnistui torjunnassaan. Ottelun ensimmäiset minuutit sujuivat YIlveksen lievässä hallinnassa, vaikka varsinaisia maalintekotilanteita ei nähty kummassakaan päässä kenttää. Molemmat joukkueet pyrkivät etenemään suoraviivaisesti selustojen tyhjiä tiloja hyödyntäen. MuSaFutsal otti aikalisän 8. minuutilla ja lähti muutoksilla hakemaan parempaa otetta pelistä.

Aikalisä tuottikin tulosta, kun kotijoukkue sai välittömästi hyväkseen ensin hyökkäysalueen rajapotkun ja sen jälkeen kulmapotkun. YIlveksen puolustus ei ollut tilanteessa täysin hereillä ja Netta Hannula pääsi maalin edustalta vapaasti ohjaamaan Sini Lauermaan kulmapotkun sisään 1-0 ajassa 8:05. Porilaisten toinen maali oli lähellä heti perään, kun Elina Setälä pääsi jatkamaan Siiri Liljan pitkää heittoavausta, mutta Emiilia Syvänen onnistui vastaantulollaan peittämään. YIlves sai rivinsä ojennukseen ja rakensi jakson puolivälin tienoilla pari lupaavaa tilannetta, mutta ei onnistunut vielä rikkomaan kuparistaan.

Ottelu aaltoili tasaisesti päästä päähän ja molemmat joukkueet puolustivat aluettaan tiiviisti. YIlves onnistui lopulta murtamaan porilaisten puolustuksen, kun Jenni Häkli pyörähti pitkän hyökkäyksen päätteeksi vasemmalta päätyyn ja tarjoili poikittaissyötön Mia Pajuselle, joka ohjasi ahdistettunakin pallon sisään 1-1 ajassa 17:56. Avausjakson viimeisillä minuuteilla ei nähty enää maaleja, joten tauolle siirrytiin tasatilanteessa 1-1.

MuSaFutsal aloitti toisen jakson vahvasti ja painoi pelin parin ensimmäisen minuutin ajaksi YIlveksen päätyyn. Anni-Elina Luotonen pääsi laukomaan vihaisesti kohti oikeaa yläkulmaa, mutta Emiilia Syvänen sai kätensä ajoissa pallon tielle. Vähitellen myös YIlves sai peliään kulkemaan ja pääsi pivotin kautta kokeilemaan Siiri Liljan torjuntavirettä pariinkin otteeseen. Mia Pajunen pelattiin vastahyökkäyksessä puolittaiselle karkumatkalle 25. minuutilla, mutta pallo karkasi jalasta ratkaisevalla hetkellä. 28. minuutilla Ella Lehtonen pääsi laukomaan kaarelta pivot Heidi Linjamaan tarjoilusta, mutta Siiri Lilja onnistui vastaantulollaan peittämään, eikä tulostaululle tullut asiaa.

MuSaFutsalin Jasmin Ylikraka oli päästä ohjaamaan Netta Hannulan diagonaalisyöttöä maalin edustalta 31. minuutilla, mutta ei aivan ulottunut palloon. Hetkeä myöhemmin Esra Erden laukoi kaarelta Jenni Häklin pudotukseen, mutta MuSaFutsalin puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan. 34. minuutilla Heidi Linjamaata rikottiin ja YIlves sai vapaapotkun noin 11 metristä. Netta Hannula peitti Senni Virenin kovan laukauksen ennen maaliviivaa. Hetkeä myöhemmin MuSaFutsal karkasi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi maalin edustalle vapaaksi unohtunut Minttu Ylikraka pääsi ohjaamaan Netta Hannulan poikittaissyöttöä, mutta Emiilia Syvänen piti maalinsa koskemattomana. Hannula itse oli asialla seuraavassa vastahyökkäyksessä laukomalla pallon kaukaa tolppaan, mutta lukemat pysyivät sitkeästi ennallaan.

Sini Lauermaa pääsi yrittämään kaarelta rajapotkun jälkitilanteessa 37. minuutilla, mutta laukoi ohi. Elina Setälä laukoi vastaavassa tilanteessa pienestä kulmasta, mutta Emiilia Syvänen torjui. MuSaFutsalin virhetili täyttyi 38. minuutilla ja YIlves sai lupaavan vapaapotkun hyökkäysalueeltaan rajan tuntumasta, mutta tilanne kuivui lopulta kokoon. Paine YIlves-päädyssä jatkui, kun kotijoukkue pääsi katkoon ja kontrasi nopeasti vastaan. Emiilia Syvänen torjui ensin Netta Hannulan kovan vedon ja Hannulan uusi yritys reboundiin suuntautui vieraiden onneksi maalin yli.

MuSaFutsalin kuudes rikkomus hyökkäysalueella tuotti YIlvekselle 10 metrin vapaapotkun vielä 39. minuutilla. Senni Viren laukoi kovaa, mutta Siiri Lilja onnistui tärkeässä torjunnassaan. Kotijoukkue otti vielä aikalisän 10 sekuntia ennen täyttä aikaa ja sommitteli hyökkäyspään rajapotkukuviotaan. YIlves puolusti tilanteen kuitenkin tiiviisti ja myös varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 1-1. Niinpä ottelun ratkaisu siirtyi jatkoajalle.

YIlveksen huolimaton pelin avaaminen oli kostautua heti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla, kun Netta Hannula pääsi katkonsa jälkeen vapaasti laukomaan kaarelta. YIlves-puolustus onnistui selvittämään tilanteen, mutta kotijoukkue hyödynsi saamansa kulmapotkutilanteen heti perään 42. minuutilla. Netta Hannula voitti pienen pystypainin pelialueen kulmassa ja tarjoili poikittaissyötön Elina Setälälle, joka ohjasi pallon YIlves-puolustuksen estelyistä huolimatta ohi Emiilia Syväsen 2-1 ajassa 41:52. YIlvekselle tarjoutui tilaisuus nopeaan kuittaukseen puolisen minuuttia myöhemmin, kun MuSaFutsal rikkoi ja pallo vietiin jälleen 10 metrin pisteelle. Senni Viren asettui pallon taakse ja laukoi täällä kertaa voimalla ylåkulmaan tilanteeksi 2-2, kun kellossa oli 42:27. Minttu Ylikraka pääsi vielä yrittämään maalintekoa vastahyökkäyksen päätteeksi 45. minuutilla, mutta Emiilia Syvänen ja YIlves-puolustus onnistuivat estämään aikeet.

YIlveksen pehmeä oman alueen pelaaminen oli kostautua aivan viime hetkillä ja YIlves-puolustus joutui siivoamaan palloa maaliviivalta Jasmin Ylikrakan kääntölaukauksen jälkeen. YIlves sai vielä hyväkseen hyökkäyspään rajapotkun viitisen sekuntia ennen täyttä aikaa ja otti aikalisän kuvioiden sopimiseksi. Erikoistilanne pelattiin kuitenkin huolimattomasti ja jatkoaikakin päättyi tasatilanteeseen lukemin 2-2. Toisen sarjapisteen kohtalo ratkaistiin siten lopulta voittomaalikilpailulla. Siinä ratkaisu venyi neljänteen vuoropariin, jossa YIlveksen Rosa Sirén ainoana onnistui maalinteossa. Kun Emiilia Syvänen torjui kotijoukkueen viidennen yrityksen, kuittasi YIlves huipputasaista ottelusta matkaansa toisenkin sarjapisteen tuloksella 2-3, vm. (0-1), ja. 2-2, 1-1 (1-1).



08:05  1 - 0 Netta Hannula (Sini Lauermaa)
17:56  1 - 1 Mia Pajunen (Jenni Häkli)
41:52  2 - 1 Elina Setälä (Netta Hannula)
42:27  2 - 2 Senni Viren (10m)

MuSaFutsal: Siiri Lilja, Anni-Elina Luotonen, Elina Setälä, Netta Hannula, Sini Lauermaa / Jasmin Ylikraka, Minttu Ylikraka, Martta Perälä

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Mia Pajunen, Heidi Linjamaa / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Esra Erden, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Riia Seppälä, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: MusaFutsal: Siiri Lilja / YIlves: Jenni Häkli


 26.10.2022

Ilves FS - YIlves

2 - 5   ( 1 - 3 )


Ylöjärven Ilves jatkoi voittoputkeaan kaatamalla paikallisottelussa vieraskentällä Ilves FS:n maalein 2-5 (1-3). Ottelu sai dramaattisen alun, kun Ilves FS:n maalin suulla aloittanut Heidi Tahvanainen torjui Esra Erdenin maalilaukauksen kädellään alueen ulkopuolella kentältäpoiston arvoisesti, kun peliä oli käyty vain muutamia sekunteja. Senni Viren toimitti tilanteesta tuomitun vapaapotkun ohi Tahvanaisen tilalle vaihdetun Lotta Hiihtolan ja siirsi YIlveksen 0-1 -johtoon ajassa 0:13. Maalin johdosta Ilves FS sai jatkaa ottelua täysilukuisena.

YIlves hallitsi ottelun alkua hienokseltaan prässäten melko ylhäältä Ilves FS:n hakiessa pitkillä heittoavauksilla hyökkäyspään erikoistilanteita. Tulostaululle tuli asiaa seuraavan kerran ajassa 5:05, kun Jenna Oksanen iski Ilves FS:n pelin avaukseen, prässäsi pallon itselleen ja toimitti sen maalin edustalle vapaaksi jääneelle Esra Erdenille, joka sijoitti poikittaissyötön varmasti sisään 0-2.

Ilves FS nosti prässiään ja sai luotua hetkittäistä painetta myös vierasjoukkueen päätyyn. YIlves puolusti kuitenkin aluettaan tiiviisti ja pyrki tilaisuuden tullen iskemään terävästi vastaan. YIlveksen pallonhallintajaksojen aikana myös Ilves FS puolusti tiiviisti pakottaen vieraat hakemaan ratkaisuja kauempaa. Ilves FS otti aikalisän hieman ennen jakson puoliväliä pyrkien pääsemään paremmin peliin mukaan. Aikalisä tuottikin tulosta ja Ilves FS sai hyväkseen useita hyökkäyspään erikoistilanteita, mutta ei kuitenkaan onnistunut yllättämään Emiilia Syvästä.

Ilves FS:n ensimmäinen vaarallisempi tilaisuus avautui 13. minuutilla, kun YIlves hukkasi pallon keskialueella ja seuranneesta 2v1 -vastahyökkäyksestä Matilda Herranen pääsi ohjaamaan poikittaissyöttöä kaarelta. Emiilia Syvänen piti kuitenkin lukemat ennallaan. YIlves kasvatti johtoaan heti tilanteen jälkeen, kun Siiri Kurpan painava kaukolaukaus kimmahti Lotta Hiihtolan torjunnasta maalin edustalle vapaaksi jääneelle Jenna Oksaselle, joka siirsi pallon sisään 0-3 ajassa 12:58.

Kotijoukkueen kuittaus nähtiin lähes välittömästi, kun YIlves-puolustus joutui rikkomaan Maria Härköstä aivan rangaistusalueen rajalla. Matilda Herrasen kova pommi Liisa Kuulojan tarjoilusta kavensi tilanteeksi 1-3, kun kellossa oli 13:40. Kavennusmaalin jälkeen Ilves FS nosti prässiään ja sai aiempaa paremman otteen pelistä, kun vastaavasti YIlveksen pelin avaaminen alkoi jossain määrin kangerrella. Ilves FS:n toinen osuma oli lähellä 17. minuutilla, kun Matilda Herranen sai jalkansa vapaaksi ja laukoi vihaisesti kaaren ulkopuolelta, mutta Emiilia Syvänen onnistui tärkeässä torjunnassaan. Syväsen loistovire jatkui jakson loppuun saakka, kun Nella Hartikainen pääsi viimeisellä minuutilla laukomaan kulmapotkutilanteessa pariinkin kertaan aivan maalin edustalta. Kun YIlves kesti lopun paineen, eikä lisämaaleja nähty, siirryttiin tauolle tilanteessa 1-3.

YIlves aloitti toisen jakson vahvasti ja painoi heti pelin Ilves FS:n päätyyn. Hyökkäyspään useatkaan erikoistilanteet eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta. Ilves FS sen sijaan hyödynsi rajapotkunsa, kun Kiia Laineen laukaus Liisa Kuulojan tarjoilusta muutti suuntaa YIlves-puolustuksesta ja yllätti Emiilia Syväsen 2-3 ajassa 22:46. YIlveksen vastaus tuli parisen minuuttia myöhemmin keskialueen vapaapotkun yhteydessä, kun Siiri Kurpan diagonaalisyöttö tavoitti maalin edustalta Jenni Häklin, jonka nopea kääntölaukaus muutti tilanteeksi 2-4 ajassa 24:14.

YIlves sai maalin jälkeen jälleen hyvän otteen pelistä ja paine Lotta Hiihtolan maalilla kasvoi vähitellen. Lopulta Senni Viren sai rajapotkun jälkitilanteessa jalkansa auki ja laukoi tarkasti oikeaan alakulmaan 2-5, kun peliä oli käyty 26:15. Ilves FS terävöitti prässiään ja peli muuttui jakson puolivälin jälkeen melko rikkonaiseksi. Molemmille joukkueille avautui puolittaisia tilanteita lisäosumiin, mutta maalivahdit onnistuivat torjunnoissaan. Ilves FS turvautui lentävään maalivahtiin viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa ja pyöritti ylivoimapeliään YIlveksen alueella. Vieraat puolustivat kuitenkin aluettaan tarkasti, eikä Emiilia Syvänen ollut enää yllätettävissä. Niinpä täydet kolme sarjapistettä jäivät Ylöjärvelle lopulta tuloksella 2-5 (1-3).



00:13  0 - 1 Senni Viren
05:01  0 - 2 Esra Erden (Jenna Oksanen)
12:58  0 - 3 Jenna Oksanen (Siiri Kurppa)
13:40  1 - 3 Matilda Herranen (Liisa Kuuloja)
22:46  2 - 3 Kiia Laine (Liisa Kuuloja)
24:14  2 - 4 Jenni Häkli (Siiri Kurppa)
26:15  2 - 5 Senni Viren (Elisa Ilottu)

Ilves FS: Heidi Tahvanainen, Minna Kivelä, Maria Härkönen, Matilda Herranen, Liisa Kuuloja / Sanni Ryhänen, Veera Räkköläinen, Manta Räsänen, Julia Jokiranta, Noora Renström, Jonna Uusipaasto, Kiia Laine, Nella Hartikainen

YIlves: Emiilia Syvänen, Siiri Kurppa, Mia Pajunen, Esra Erden, Jenna Oksanen /Senni Viren, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Sini Sutinen, Heidi Linjamaa, Saara Viitanen

Parhaat pelaajat: Ilves FS: Maria Härkönen / YIlves: Emiilia Syvänen


 8.10.2022

YIlves- PJK

5 - 1   ( 2 - 1 )


Ylöjärven Ilves otti kauden toisen voittonsa kaatamalla kotisalissaan PJK:n lukemin 5-1 (2-1). YIlves sai otteluun erinomaisen alun, kun Elisa Ilottu sijoitti pallon ohi Tiia Ropasen 1-0 Ella Lehtosen pystysyötöstä, kun peliä oli käyty vain 1:23. PJK vetäytyi aluksi omalle alueelleen puolustusmuotoon ja haki riistojen jälkeen tilaisuuksia teräviin vastahyökkäyksiin. Tiia Ropanen tavoitteli YIlves-maalin edustalle hakeutuneita pivoteja pitkillä heittoavauksillaan, jotka aiheuttivat jonkin verran päänvaivaa kotijoukkueen maalia vartioineelle Emiilia Syväselle. Peli aaltoili päästä päähän ja PJK sai hyväkseen useita hyökkäyspään erikoistilanteita.

YIlves onnistui kasvattamaan johtoaan ajassa 6:49, kun PJK:n pitkä heittoavaus puskettiin takaisin keskiympyrään, jossa Heidi Linjamaa pudotti pallon pystyyn liikkuneelle Rosa Sirénille. Sirén eteni pallon kanssa oikealta ja nosti pelivälineen hallitusti tolpan kautta sisään ohi kaarelle vastaan tulleen Tiia Ropasen 2-0. Maalin jälkeen peliote siirtyi YIlvekselle, joka pyöritti peliä pitkät tovit PJK:n alueella. Vieraat puolustivat kuitenkin aluettaan tiiviisti ja Tiia Ropanen hoiteli YIlveksen kaukolaukaukset eleettömästi. Paine PJK-päädyssä kasvoi ja Siiri Kurpan kova kaukoveto kilahti jo ristikkoon 11. minuutilla. PJK otti pian aikalisän pyrkien pääsemään peliin paremmin mukaan.

Aikalisän jälkeen PJK nosti selvästi prässiään, mikä vaikeutti YIlveksen pelin rakentelua. Korkea prässi tuottikin tulosta ja PJK sai painetta Emiilia Syväsen maalille. Lopulta PJK:n pystysyöttö tavoitti pivot Essi Salosen, joka pääsi kääntymään ja laukomaan kaarelta. Pallo kimposi Emiilia Syväsen torjunnasta maalin edustalle, josta Linnea Nuutila ohjasi tilanteeksi 2-1 ajassa 13:06. YIlveksen vahva ote jatkui ja joukkueelle avautui jakson loppupuolella tukku erinomaisia tilaisuuksia lisämaaleihin, mutta viimeistelystä puuttui paras terävyys ja Tiia Ropanen otti muutaman paraatitorjunnan pitäen vierasjoukkuetta pelissä mukana. Hyvistä paikoista huolimatta ei avausjaksolla nähty enää maaleja, joten tauolle siirryttiin YIlveksen niukassa johdossa lukemin 2-1.

Toisellä jaksolla peliote siirtyi hienokseltaan PJK:lle, joka pyrki hyökkäämään suoraviivaisesti ja puolustamaan etenkin keskialuetta tiiviisti. Peli oli melko rikkonaista ja YIlveksellä oli pieniä vaikeuksia läpäistä keskialuetta kontrolloidusti. Esra Erden oli päästä ohjaamaan Senni Virenin poikittaissyöttöä sisään 25. minuutilla, mutta PJK-puolustus ehti viime hetkellä blokkaamaan. Heidi Linjamaa oli hetkeä myöhemmin vähällä ohjata Siiri Kurpan diagonaalisyötön maaliin, mutta ei aivan ulottunut palloon. 29. minuutilla oli Esra Erdenin vuoro yrittää Emiilia Syväsen pitkån heittoavauksen ohjausta läheltä, mutta pallo sujahti maalin ohi. Myös PJK onnistui rakentamaan aiempaa enemmän aihioita YIlves-päädyssä, mutta lukemat pysyivät sitkeästi ennallaan. Lopulta Emiilia Syvänen onnistui tarkalla avauspotkullaan yllättämään hieman maaliltaan ulkona olleen Tiia Ropasen ja kasvatti kotijoukkueen johtoa 3-1:een ajassa 29:45.

YIlves sai vaihtojen myötä uutta virtaa peliinsä ja pari minuuttia myöhemmin Jenna Oksanen voitti pallon keskialueella, käynnisti nopean vastahyökkäyksen ja laukoi lopulta kauden avausmaalinsa takatolpalta Senni Virenin syötöstä 4-1, kun kellossa oli 31:19. Jakson loppupuolella YIlveksen peli alkoi jälleen kulkea ja maalipaikkoja aukesi nopeaan tahtiin. Viimeistelyn kliinisyys jätti kuitenkin vielä toivomisen varaa. PJK turvautui lentävän maalivahdin käyttöön viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa mikä avasi YIlvekselle muutaman maukkaan tilaisuuden lisämaaliin. Ottelun viimeinen osuma näki päivänvalon vasta ajassa 39:25, kun Heidi Linjamaa ohjasi lähietäisyydeltä Senni Virenin poikittaissyötön sisään 5-1. Lisämaaleja ei enää nähty, joten täydet kolme sarjapistettä jäivät Ylöjärvelle lopulta tuloksella 5-1 (2-1).



01:23  1 - 0 Elisa Ilottu (Ella Lehtonen)
06:49  2 - 0 Rosa Sirén (Heidi Linjamaa)
13:06  2 - 1 Linnea Nuutila (Essi Salonen)
29:45  3 - 1 Emiilia Syvänen
31:19  4 - 1 Jenna Oksanen (Senni Viren)
39:25  5 - 1 Heidi Linjamaa (Senni Viren)

YIlves: Emiilia Syvänen, Senni Viren, Rosa Sirén, Heidi Linjamaa, Riia Seppälä / Siiri Kurppa, Ella Lehtonen, Jenni Häkli, Elisa Ilottu, Mia Pajunen, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Helena Unkuri

PJK: Tiia Ropanen, Sanna Koskinen, Juulia Roth, Anne Riekki, Josefiina Järä / Iina Haapanen, Linnea Nuutila, Essi Salonen, Eveliina Järä, Lilli Sandström

Parhaat pelaajat: YIlves: Heidi Linjamaa / PJK: Essi Salonen

Kotijoukkueen legedaarisin suoritus: Emiilia Syvänen


 24.9.2022

YIlves- FC Sport

2 - 1   ( 0 - 0 )


Ylöjärven Ilves aloitti futsal-liigakautensa 2022-2023 voitokkaasti kaatamalla kotisalissaan FC Sportin tiukan taistelun jälkeeen lukemin 2-1 (0-0). FC Sport aloitti vetäytymällä alueelleen luovuttaen pallon hallinnan YIlvekselle. Vaasalaiset pitivät puolustusmuotoaan tiiviinä, iskivät terävää prässiä ja blokkasivat YIlveksen laukauksia kovalla prosentilla. Peliä käytiin ensi minuuteilla pääosin YIlveksen komennossa, mutta kotijoukkue ei löytänyt kunnolla tiloja FC Sportin muodon sisältä ja Lotta Rosenström hoiteli kauempaa lähteneet laukaukset eleettömästi.

YIlves pääsi jakson puoliväliin mennessä pariin otteeseen murtautumaan nokikkan Lotta Rosenströmin kanssa, mutta palloa ei saatu loistopaikoista sisään. YIlveksen avausmaali oli jälleen lähellä 13. minuutilla, kun Rosa Sirénin kantapääohjaus kilahti tolppaan. FC Sport pyrki välillä iskemään suoraviivaisesti vastaan ja onnistuikin muutamaan otteeseen hätyyttelemään Helena Unkurin vartioimaa maalia. YIlveksen maalintekoyrityksiä vaivasi laukausten epätarkkuus ja pallollisten ratkaisujen hitaus. Peli muuttui vähitellen fyysisemmäksi ja vaasalaiset osoittivat vahvuuttaan kaksinkamppailutilanteissa. YIlves rakensi muutaman maukkaan maalintekotilanteen vielä ennen taukoa, mutta ei saanut kuparistaan rikki. FC Sportin paras tilaisuus avautui jakson viimeisillä hetkillä, kun vieraat saivat suoran vapaapotkun hieman kaaren ulkopuolelta. YIlves-puolustus onnistui kuitenkin peittämään ja tauolle siirryttiin siten tasatilanteessa 0-0.

Pelin kuva säilyi toisen jakson alussa pitkälti ennallaan ja Mia Pajunen pelattiin näyttävällä kombinaatiolla avopaikkaan 22. minuutilla, mutta Lotta Rosenströmin gamesaver-torjunta piti lukemat ennallaan. Hetkeä myöhemmin Senni Virenin kova kaukolaukaus kilahti takarautaan, eikä tulostaululle tullut vieläkään asiaa. Ottelun avausmaali näki päivänvalon lopulta ajassa 22:42, kun vaihdosta kentälle tullut Elisa Ilottu hassutti vaasalaisten puolustuksen, malttoi veivata jalkansa auki ja sijoitti läheltä tilanteeksi 1-0.

Maalin jälkeen vieraat terävöittivät prässipeliään ja hakivat aktiivisesti tasoitusta. Peliote siirtyi jossain määrin FC Sportille ja paine Helena Unkurin maalilla kasvoi vaarallisten tilanteiden myötä. Lopulta ajassa 29:57 Kaisa Kuivila pääsi kulmapotkun jälkitilanteessa laukomaan Helena Unkurin torjunnasta kimmonneen paluupallon sisään tasoittaen tilanteeksi 1-1. Tasoitusmaali antoi vaasalaisille uutta virtaa ja YIlveksen pallollinen pelaaminen muuttui hermostuneeksi ja virheherkäksi. Kotijoukkue onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä ja tilanteita alkoi jälleen avautua Lotta Rosenströmin maalille. 32. minuutilla Elisa Ilottu ohjasi pallon ylärimaan ja Esra Erden pelattiin hetkeä myöhemmin läpiajoon, mutta tilanne säilyi itsepintaisesti ennallaan.

YIlves onnistui kuitenkin lopulta maalinteossa, kun Heidi Linjamaa pääsi Senni Virenin kovan kaukolaukauksen paluupalloon ja sijoitti pelivälineen ohi Lotta Rosenströmin 2-1 ajassa 36:56. FC Sport jatkoi takaa-ajoa ottelun viimeisiin hetkiin välillä lentävään maalivahtiinkin turvautuen, mutta ei onnistunut enää yllättämään vahvoja otteita esittänyttä Helena Unkuria. Niinpä kauden avausottelun täydet sarjapisteet jäivät lopulta Ylöjärvelle tuloksella 2-1 (0-0).



22:42  1 - 0 Elisa Ilottu
29:57  1 - 1 Kaisa Kuivila
36:56  2 - 1 Heidi Linjamaa

YIlves: Helena Unkuri, Ella Lehtonen, Rosa Sirén, Mia Pajunen, Esra Erden / Senni Viren, Siiri Kurppa, Elisa Ilottu, Sini Sutinen, Jenna Oksanen, Riia Seppälä, Emiilia Syvänen, Saara Viitanen

FC Sport: Lotta Rosenström, Erica Niemi, Enni Kortesniemi, Vilma Rosenström, Jessica Karjalainen, Roosa Ojala, Maiju Kuivila, Ronja Kaunisniemi

Parhaat pelaajat: YIlves: Elisa Ilottu / FC Sport: Jessica Karjalainen

Kotijoukkueen legedaarisin suoritus: Helena Unkuri



<< Edellinen

YIlveksen naisten vauhdissa mukana: