17.12.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan lukemin 4-2 (1-2) vieraosottelussaan GFT/Prinsessoille. Terävästi liikkunut GFT otti pelin hallintaansa välittömästi, mutta YIlves hyödynsi ensimmäisen paikkansa ja siirtyi 0-1 johtoon ajassa 02:05, kun Mia Pajunen osui Heidi Linjamaan ja Katariina Nilkun hyvästä esityöstä. GFT:n korkea prässi jatkui ja YIlveksen avauspeli katkesi toistuvasti harhasyöttöön tai keskialueen pallonmenetykseen minkä seurauksena kotijoukkueelle tarjoutui useita hyviä maalintekotilanteita. GFT:n viimeistely oli kuitenkin suurpiirteistä ja lisäksi Iida Koskinen teki muutaman tärkeän torjunnan.

GFT:n tasoitus syntyi ajassa 07:15, kun Maiju Hirvonen juoksi pallon kanssa vasempaan kulmaan ja tarjoili poikittaissyötön aivan maalin edustalle, josta Heidi Pihlaja ohjasi 1-1. Kun YIlveksen löysä ja kuriton puolustuspelaaminen ja huolimaton pallollinen peli jatkui, tarjoutui GFT:lle hyvä maalipaikkoja kuin liukuhihnalta. Syystä tai toisesta kotijoukkue ei kuitenkaan saanut palloa Iida Koskisen ohi ja YIlves pysyi näennäisesti pelissä mukana. Kun peli oli edennyt 17. minuutille, katkaisi Elisa Ilottu keskialueella jälleen yhden GFT:n alkavan vastahyökkäyksen ja syötti oikeaan laitaan Rosa Sirénille, joka kiersi pallon kanssa koko espoolaispuolustuksen ja laukoi vasemmalta yläkulmaan 1-2 ajassa 16:08. Tämä jäi myös taukotulokseksi...

Katso maalit ja lue lisää»



11.12.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti kauden toisen voittonsa kaatamalla syyskierroksen päätösottelussaan sarjatulokas Jokilaakso Futsalin kotikentällään maalein 6-3 (2-2). Vieraat aloittivat ottelun korkealla prässillä ja terävällä liikkeellä pyrkien vaikeuttamaan YIlveksen avauspelaamista. YIlves otti kuitenkin pelin hallinnan itselleen ja Anni Paukkunen avasi kotijoukkueen maalitilin 1-0 päästyään laukomaan riiston jälkeen ajassa 4:12. Maalin jälkeen JoFu laski hieman prässiään ja antoi YIlvekselle enemmän tilaa pyörittää peliä.

YIlves pääsi avausjakson puoliväliin mennessä laukomaan useasti kohti Sofiia Wennströmin vartioimaa maalia, mutta ei päässyt ylärimaa lähemmäs lisäosumaa. JoFu käytti YIlveksen virheen hyväkseen, kun Lotta Niemelä pääsi riiston jälkeen karkumatkalle ja ampui pallon ohi Helena Unkurin 1-1 ajassa 11:18. Tasoitusmaalin jälkeen peliote säilyi edelleen YIlveksellä, mutta myös JoFu pääsi muutamaan otteeseen hakemaan johto-osumaa. Helena Unkuri onnistui kuitenkin torjunnoissaan.

YIlves karkasi uudelleen johtoon ajassa 16:21, kun Mia Pajusen pitkä pystysyöttö tavoitti maalin edustalta Anni Paukkusen, joka onnistui kääntymään ja laukomaan alakulmaan 2-1. YIlves haki aktiivisesti lisämaalia, mutta vain hieman ennen taukoa JoFu:n Lotta Niemelä voitti jälleen pallon keskialueella ja karkasi maalintekoon tasoittaen taukotilanteeksi 2-2 ajassa 19:22....

Katso maalit ja lue lisää»



8.12.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten tie futsal-cupissa katkesi toisen kierroksen kotiotteluun Ilves FS:ää vastaan tappiolukemin 0-4 (0-2). YIlves aloitti pelin korkealla prässillä ja sai hyvän otteen kenttätapahtumista. Ensimmäisten minuuttien aikana Ilves FS:llä oli vaikeuksia päästä hyökkäysalueelleen kontrolloidusti, eikä Helena Unkurilla YIlves-maalissa ollut juurikaan torjuntatöitä. YIlves pääsi sen sijaan useita kertoja laukomaan riistojen jälkeen, mutta Emiilia Syvänen oli hyvässä vireessä ja onnistui torjunnoissaan.

Ottelu eteni YIlveksen hallinnassa aina 10. minuutille asti, jolloin Liisa Kuuloja onnistui murtautumaan laukaisupaikalle nopean seinäsyöttökombinaation päätteeksi. Kuulojan kärkkäri 10 metristä upposi lopulta Helena Unkurin torjunnan kautta maaliin ja Ilves FS siirtyi 0-1 -johtoon pelikellon näyttäessä aikaa 9:38. Avausmaalin jälkeenkin peliote säilyi YIlveksellä, joka pääsi toistuvasti laukomaan kohti vierasjoukkueen maalia. Laukausten laatu ja tarkkuus jättivät kuitenkin runsaasti toivomisen varaa, joten Ilves FS:n niukka johto kesti.

Tamperelaiset kasvattivat johtoaan viitisen minuuttia myöhemmin. YIlveksen terävän hyökkäyksen päättänyt laukaus päätyi suoraan Emiilia Syväselle, joka avasi lyhyellä Liisa Kuulojalle. Kuulojan pitkä syöttö tavoitti YIlveksen selustaan hiipineen Satu Pesosen, joka ehti palloon kaarella niukasti ennen Helena Unkuria ohjaten 0-2 ajassa 14:06. Pian vieraiden toisen osuman jälkeen YIlvekselle avautui loistotilaisuus kavennusmaaliin, kun Rosa Sirén pääsi tykittämään aivan maalin edustalta. Kova laukaus suuntautui kuitenkin suoraan Emiilia Syväsen kasvoihin ja ottelu jouduttiin hetkeksi keskeyttämään. Kun avausjaksolla ei lisämaaleja nähty, siirryttiin tauolle tilanteessa 0-2. ...

Katso maalit ja lue lisää»



3.12.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät selvän 6-2 (2-1) -tappion vierasottelussaan FC Sport-j:lle. Muutaman avainpelaajan sairastelujen ja loukkaantumisten tuottamista haasteista huolimatta YIlves aloitti ottelun pirteästi ja myös pikakomennuksella tolppien väliin kutsuttu vasta 15-vuotias debytantti Helena Unkuri tottui hämmästyttävän nopeasti naisten liigan tempoon ja fyysisyyteen. FC Sport-j lähti prässäämään aggressiivisesti ylhäältä, mutta YIlves onnistui kerta toisensa jälkeen purkamaan prässin, jolloin kotijoukkueen selustaan syntyi tilaa ja mahdollisuuksia maalintekoon. Jälleen kerran viimeisten ratkaisujen ja laukausten laatu oli kuitenkin niin heikko, ettei Karoliina Muurimäellä ollut vaikeuksia pitää kotijoukkueen maalia koskemattomana.

Avausjakso eteni lähes puoliväliin saakka ennen kuin puolustuspään merkkausvirheen seurauksena kokenut Maarit Vitikka pääsi laukomaan Sanna Keromaan poikittaissyötöstä kaarelta 1-0 ajassa 09:01. Avausmaalin jälkeen kotijoukue sai hetkeksi painetta YIlveksen päätyyn ja siirtyi pari minuuttia myöhemmin jo 2-0 -johtoon, kun Annika Leminen ampui Karoliina Muurimäen pitkän heittoavauksen jälkeen päin Helena Unkuria, jonka torjunnasta kimmonneen paluupallon maalin edustalle vapaaksi unohtunut Tiina Takala sijoitti tyhjiin pelikellon näyttäessä 11:22.

YIlveksen kuittaus tuli kuitenkin vain 50 sekunnin kuluttua, kun Karoliina Loutesalmen pystysyöttö tavoitti Rosa Sirénin, joka kääntyi, harhautti ja laukoi pallon takatolpan kautta sisään 2-1 ajassa 12:12. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella peli aaltoili päädystä toiseen, mutta kun molemmat maalivahdit onnistuivat torjunnoissaan tai laukaukset suuntautuivat ohi, siirryttiin tauolle kotijoukkueen johtaessa niukasti 2-1...

Katso maalit ja lue lisää»



23.11.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan niukasti 2-1 (1-0) vierasottelussaan MusaFutsalille. Tunnustelevan alun jälkeen ensimmäinen hyvä maalintekotilanne avautui YIlvekselle 3. minuutilla, kun target Anni Paukkunen pääsi kääntymään ja laukomaan, mutta veto suuntautui hiuksenhienosti takatolpan ohi. Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan tarkkaa vartiointipeliä ja painopiste vaihteli tasaisesti ensimmäisellä 10-minuuttisella. Vähitellen MuSa nosti prässiään ja onnistui hankkimaan epäsuoran vapaapotkun YIlveksen palautettua pallon omalle maalivahdille. Netta Hannulan kova laukaus kimposi kuitenkin YIlveksen tiiviistä puolustusmuurista kentälle, eikä tilastomerkintää syntynyt.

Ensimmäinen puoliaika eteni muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta maalittomana lähes loppuun saakka MuSa:n hakiessa pitkä diagonaaliavauksia ja YIlveksen pyrkiessä rakentamaan hyökkäyksiään pivot-pelaajan kautta. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 19:29, kun Netta Hannulan pitkä nosto kohti YIlveksen kulmaa tavoitti Anni-Elina Luotosen, jonka yhden kosketuksen poikittaissyötön Jonna Majamäki ohjasi Iida Koskisen ohi aivan maalin edustalta 1-0. Tämä jäi myös taukotilanteeksi...

Katso maalit ja lue lisää»



19.11.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue katkaisi pitkäksi venähtäneen tappioputkensa naisten futsal-liigassa kaatamalla sarjakärki FTK:n kotiottelussaan selvin lukemin 9-4 (3-2). YIlves luovutti pallonhallinnan FTK:lle ja keskittyi puolustamaan tarkasti omaa aluettaan pyrkien hyödyntämään mahdollisuudet nopeisiin vastahyökkäyksiin. Taktiikka olikin tuottaa tulosta jo runsaan parin minuutin pelin jälkeen, kun Saana Järvenpään kuti iskeytyi ylärimaan. FTK puolestaan haki aukkoja YIlveksen puolustusmuodosta ja pyrki välillä pelaamaan palloa myös muodon sisään targetille.

YIlves avasi maalitilinsä, kun Elisa Mattila voitti kaksinkamppailun omalla päätyviivalla, eteni pallon kanssa ja tarjoili Anni Paukkuselle laadukkaan pystysyötön, josta Paukkunen sijoitti tarkasti takakulmaan 1-0 ajassa 3:51. Pelin kuva jatkui maalin jälkeen muuttumattomana ja FTK onnnistui hyödyntämään pallonhallintansa jakson puolivälin jälkeen, kun Tiia Juntikan tarkka sijoitus oikeasta laidasta kimposi takatolpasta maaliin 1-1, kun peliä oli käyty 10:56. YIlves siirtyi uudestaan johtoon pari minuuttia myöhemmin, kun Elisa Mattila voitti keskikentällä Wilma Ylijoutsijärven heittoavauksen, eteni kohti maalia ja ampui tarkalla kärkkärillä alanurkkaan 2-1 ajassa 13:05.

YIlveksen kurinalaisen puolustuspelaaminen piti FTK:n poissa maalintekosektoreilta ja pahimmat mylläkät nähtiin vierasjoukkueen kenttäpäädyssä. YIlves kasvatti johtoaan ajassa 14:56, kun Elisa Mattila voitti pallon omalla alueellaan ja irtopalloon ensiksi ehtinyt Anni Paukkunen ampui karkumatkansa päätteeksi tarkalla alanurkkalaukauksellaan lukemiksi jo 3-1. FTK tuli kuitenkin vielä peliin mukaan, kun Camilla Kari katkaisi YIlveksen pelinrakentelun keskialueella ja Tiia Juntikka iski lopulta Anna Keräsen syötöstä lähietäisyydeltä 3-2 Iida Koskisen torjunnan kautta ajassa 18:37. Lisämaaleja ei nähty, joten tämä jäi myös taukotulokseksi...

Katso maalit ja lue lisää»



12.11.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan niukasti 0-1 (0-0) kotiottelussaan Ilves FS:ää vastaan. Puolustusvoittoisella taktiikalla ottelun aloittanut YIlves luovutti pallonhallinnan Ilves FS:lle ja pyrki pitämään pakettinsa tiiviinä ja käyttämään saamansa tilaisuudet vastaiskuihin. Ilves FS oli vähällä avata maalitilinsä ensimmäisestä kulmapotkutilanteestaan, mutta kotijoukkueen onneksi Jenni Häklin kova laukaus kimposi YIlves-puolustuksesta maalin yli. Tämän jälkeen Ilves FS pyöritti peliä YIlveksen kenttäpuoliskolla, mutta ei onnistunut rakentamaan mitään vaarallisempaa.

Kotijoukkueen ensimmäinen vastahyökkäys käynnistyi jakson puolivälin tienoilla, kun Anni Paukkunen pääsi riiston jälkeen etenemään. Kaukaa lähtenyt laukaus päätyi kuitenkin helpohkosti Lilli Sandströmille. YIlveksen kurinalaisen puolustuksen seurauksena Ilves FS joutui hakemaan ratkaisuja enimmäkseen kaukolaukauksilla, joiden eteen Iida Koskinen venytti tukun tärkeitä torjuntoja. Lähimmäksi osumaa pääsi 13. minuutilla Jonna Hyvärinen, jonka laukaus kulmapotkutilanteessa kilahti ylärimaan.

Jakson loppua kohden myös YIlves onnistui rakentamaan tilanteita vieraiden maalille ja 16. minuutilla nähtiin ensimmäisen puoliajan ehkäpä paras maalintekotilanne, kun Saana Järvenpää pelattiin läpiajoon. Lilli Sandström tuli maaliltaan ulos ja onnistui peittämään sen verran, että ohjaus kilahti tolppaan ja pallo jäi edelleen pelattavaksi. Kovasta maalinedusmylläkästä huolimatta palloa ei kuitenkaan onnistuttu toimittamaan sisään. Viimeisillä minuuteilla molemmilla joukkueilla oli vielä pari hyvää tilannetta, mutta kumpikin maalivahti piti vastustajansa nollilla ja tauolle mentiin siten maalittomassa tasatilanteessa...

Katso maalit ja lue lisää»



6.11.2016:

Ylöjärven Ilves joutui taipumaan niukasti maalein 3-2 (1-1) vierasottelussaan AC Estudientasia vastaan. ACE otti nopeatempoisen pelin hallintaansa ensi minuuteiksi ja oli vähällä avata maalitilinsä parin minuutin kohdalla, mutta Iida Koskinen venytti jalkatorjunnan Sini Lauermaan laukauksen eteen. Hetkeä myöhemmin YIlves kontrasi terävästi ja Heidi Linjamaa pääsi yrittämään maalintekoa aivan lähietäisyydeltä. Tiia Ropanen piti kuitenkin maalinsa koskemattomana. Tämän jälkeen peliä käytiin pitkälti keskialueella kummankin joukkueen pyrkiessä prässäämään ylhäältä. Molemmat joukkueet puolustivat kurinalaisesti, eikä vaarallisia tilanteita juurikaan rakentunut.

Ottelun avausmaali syntyi ajassa 15:17, kun Leena Lepikonmäki voitti Iida Koskisen heittoavauksen, karkasi vasemmalta läpiajoon ja syötti poikittain Suvi-Marja Hytöselle, jonka tarkka sijoitus alakulmaan siirsi kotijoukkueen 1-0 -johtoon. Maalin jälkeen YIlves vetäytyi hieman alemmas ja ACE sai paremman otteen pelistä, mutta ei enää onnistunut maalinteossa. Aivan jakson viime sekunneilla YIlveksen Heidi Linjamaa pääsi ACE:n kulmapotkutilanteessa riistoon, karkasi läpiajoon ja iski pallon tarkasti ohi Tiia Ropasen 1-1 ajassa 19:57. Tämä jäi myös taukotilanteeksi...

Katso maalit ja lue lisää»



3.11.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue palasi pitkän tappioputkensa jälkeen voittokantaan kukistamalla naisten futsal-cupin 1. kierroksen kotiottelussaan FC Nokian maalein 5-1 (2-1). YIlves aloitti ottelun vahvasti, mutta vieraat onnistuivat maalinteossa ensimmäisestä paikastaan, kun Marika Ropasen tarkka laukaus rajapotkutilanteessa yllätti maskiin jääneen Iida Koskisen 0-1 ajassa 1:15. YIlves ei takaiskusta häkeltynyt, vaan painoi peliä FC Nokian kenttäpuoliskolle. Muutaman lupaavan aihion jälkeen Anni Paukkunen toi kotijoukkueen tasoihin Ida Lohtanderin vahvasta esityöstä 1-1, kun peliä oli käyty 7:19.

Ensimmäinen puoliaika eteni YIlveksen hallinnassa FC Nokian kärkkyessä teräviä vastahyökkäyksiä. YIlveksen asenne oli kuitenkin kohdallaan ja puolustaminen aiempaa huomattavasti kurinalaisempaa, eikä kovin vaarallisia tilanteita nähty kotijoukkueen päädyssä. Pari minuuttia jakson puolivälin jälkeen Anni Paukkunen haastoi vasemmassa kulmassa ja toimitti pallon FC Nokian maalin edustalle. Poikittaissyöttö ohjautui lopulta hieman onnekkaastikin vierasjoukkueen oman pelaajan kautta maaliin siirtäen YIlveksen 2-1 -johtoon ajassa 12:19. Jakson loppupuolella YIlves haki aktiivisesti lisämaalia, mutta ei päässyt tolppalaukausta lähemmäksi, joten tauolle siirryttiin lukemissa 2-1...

Katso maalit ja lue lisää»



25.10.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät kauden kolmannen peräkkäisen tappionsa kotiottelussaan FC Nokiaa vastaan maalein 3-6 (2-4). Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun FC Nokia hyödynsi YIlveksen pahan pallonmenetyksen hyökkäysalueellaan ja iski terävästi vastaan. Ella Lehtonen siirsi vieraat 0-1 -johtoon Sini Sulosen esityöstä vain 28 sekunnin pelin jälkeen. YIlveksen kuittaus tuli pari minuuttia myöhemmin Sini Sutisen keskialueen vapaapotkun painuessa tarkasti nokialaisten maalin takayläkulmaan ajassa 2:38. YIlveksen hyökkäyspään huolimattomuus kostautui toistamiseen ajassa 4:08, kun parivaljakko Sulonen - Lehtonen siirsi vastaiskun päätteeksi FC Nokian uudelleen johtoon 1-2. YIlves punnersi pelin tasoihin puolisen minuuttia myöhemmin, kun Elisa Ilottu iski uransa ensimmäisen liigamaalin Rosa Sirénin esityöstä pelikellon näyttäessä 4:43.

Tämän jälkeen ottelu jatkui tasaisena FC Nokian vetäytyessä omalle alueelleen ja YIlveksen yrittäessä puhkaista vieraiden tiivistä puolustusryhmitystä. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt ja kun huolimattomuus hyökkäysalueella jatkui, rokotti FC Nokia vastahyökkäyksistä vielä kahdesti. Ensin ajassa 8:22 Pinja Aaltonen ampui pallon tarkasti yläkulmaan ja ajassa 11:03 Senni Virenin kova alanurkkalaukaus yllätti Iida Koskisen 2-4. Pallon hallinta oli jakson lopulla edelleen YIlveksellä, joka onnistuikin rakentamaan riittävästi paikkoja tasoitukseen. Nokialaismaalissa Ilves FS:stä lainalla ollut Lilli Sandström venytti kuitenkin useamman paraatitorjunnan, joten tauolle siirryttiin vieraiden johtaessa maalein 2-4...

Katso maalit ja lue lisää»



15.10.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kärsi kaikkien aikojen suurinumeroisimman tappionsa kotipelissään GFT/Prinsessoja vastaan maalein 2-19 (1-9). Vierasjoukkue aloitti maalitehtailunsa heti ottelun toisella minuutilla Daniela Tjederin toimesta ja namutteli helpohkoja lisämaaleja noin kerran minuutissa aina 0-6 -tilanteeseen saakka, kunnes tahti Tjederin hattutempun täyttymisen jälkeen hetkeksi rauhoittui. YIlveksen kokematon kakkoskentällinen oli läpi koko ottelun lähes mahdottoman tehtävän edessä, kun sen puolustusmuoto ja pelikuri eivät löytyneet kunnolla koko 40-minuuttisen aikana. GFT iskikin avausjaksolla vielä kolme lisämaalia ennen kuin YIlveksen Anette Nieminen osui Ida Lohtanderin esityöstä kaventaen taukotilanteeksi 1-9 ajassa 19:17.

Toinen puoliaika jatkui samaan tahtiin, kun GFT/Prinsessat rokotti kolmesti heti tauon jälkeen siirtyen jo 1-12 -johtoon, kun peliä oli käyty vain 23:40. Tämän jälkeen seurasi YIlveksen paras jakso koko ottelussa, sillä seuraava GFT:n maali näki päivänvalon vasta runsaan 8 minuutin pelin jälkeen, kun Pirta Hiukka osui Heidi Lindströmin syötöstä 1-13 ajassa 31:54...

Katso maalit ja lue lisää»



8.10.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan niukasti maalein 1-0 (0-0) futsal-liigan avausottelussaan Liikunnan Riemulle. Joukkueet jatkoivat käytännössä siitä mihin viime vuoden äärimmäisen tiukka ja tasainen futsal-cup -kohtaaminen päättyi. Ottelun avausjakso olikin erittäin tarkkaa ja tasaista pelaamista. Pääsääntöisesti Riemu vetäytyi omalle alueelleen puolustamaan tiivisti ja pyrki iskemään terävästi vastaan YIlveksen yrittäessä löytää aukkoja kotijoukkueen ryhmityksestä. Välillä osat vaihtuivat Riemun rakentaessa hyökkäyksiään vahvan target-pelaajaansa Ilona Mikkelän kautta. Muutamista hyvistä aihioista huolimatta kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa ennen taukoa.

Toinen puoliaika jatkui pitkälti samoissa merkeissä ja kun molempien joukkueiden maalivahdit Iida Koskinen ja Saara Viitanen olivat huippuvireessä, ei tulostaululle ollut pitkään aikaan asiaa. Ottelun ratkaisu syntyi ajassa 27:06, kun YIlves-puolustuksen pienestä merkkausvirheestä alkaneen tilanteen päätteeksi Anni Väisänen ehti ensimmäisenä kurkottamaan Iida Koskisen torjunnasta kimmoneeseen paluupalloon ja ohjaamaan sen tyhjiin 1-0...

Katso maalit ja lue lisää»



8.10.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloittaa viidennen peräkkäisen kautensa naisten futsal-liigassa kohtaamalla avausottelussaan sarjanousija Liikunnan Riemun Jyväskylässä. Kuten muutaman viime vuoden aikana, myös alkavalla kaudella joukkueen kokoonpanossa ja taustoissa on tapahtunut muutoksia. Valmennusvastuun on Sami Päivisen jälkeen ottanut Ylöjärven Ilveksessä pitkään vaikuttanut Toni Vallin tausta-apunaan miesten futsal-joukkueen valmentajat Vesa Parviainen ja Juha-Pekka "Junnu" Peltomäki.

Myös pelaajiston uudistuminen jatkuu seuran omien junioreiden siirtyessä naisten joukkuetta täydentämään. Kokeneemmasta kaartista viime kauteen verrattuna poissa ovat joko paikkakunnalta muuton, opiskelukiireiden tai loukkaantumisten takia mm. Tintti Kurtti, Saija Torvinen ja Emilia Lindberg, sekä Liikunnan Riemuun siirtynyt Saara Viitanen. Lisäksi ainakin alkukaudesta sivussa ovat samaisten syiden takia Veera Allonen ja Eveliina Reponen. Uusina pelaajina rinkiin ovat liittyneet seuran omat kasvatit Heidi Linjamaa, Katariina Haverinen, Mia Pajunen ja Ida Lohtander, sekä FC Nokialta siirtynyt Anette Nieminen, joista suurimmalla osalla on kuitenkin aikaisempaa liigakokemusta.

Viime kaudelta rosterissa jatkavat Iida Koskinen, Fanniina Passila, Sini Sutinen, Elisa Mattila, Anni Paukkunen, Rosa Sirén, Karoliina Loutesalmi, Iina Haapanen, Veera Keskitalo, Saana Järvenpää ja Katariina Nilkku, joista Iida Koskinen ja Rosa Sirén ovat mukana myös viikon kuluttua järjestettävällä ensimmäisellä naisten futsalin maajoukkueleirillä. Uudistuneen joukkueen ensisijaisena tavoitteena on sarjapaikan säilyttäminen sekä uusien pelaajien onnistunut sisäänajo liigatasolle.





24.9.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset päättivät jalkapallokautensa 2016 tappioon vierasottelussaan Pargas IF:ää vastaan maalein 3-1 (1-0). PIF aloitti ottelun prässäämällä ylhäältä, mutta YIlves sai pallon kotijoukkueen tolppaan heti ensimmäisestä hyökkäyksestään 2. minuutilla. Avausmaalia tarjottiin YIlvekselle lisäksi pariinkin kertaan ensimmäisten 5 minuutin aikana, mutta viimeistely oli pehmeää, eikä tilastomerkintöjä syntynyt. YIlveksen vahvan alun jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat joksikin aikaa, kunnes pelin painopiste siirtyi jälleen PIF:n kenttäpuoliskolle.

YIlves ei kuitenkaan onnistunut läpäisemaan PIF:n tiivistä puolustusryhmitystä, joka riistoon päästyään pyrki käynnistämään teräviä vastahyökkäyksiä lähinnä oikealta laidalta. 43. minuutilla YIlves sai kuitenkin pallon kertaalleen maaliin, mutta sähläsi tilanteen paitsioksi. Hetkeä myöhemmin PIF sai hieman kevyesti vihelletyn vapaapotkun YIlveksen kenttäpuoliskolta ja tilannetta seuranneesta maalinedusruuhkasta Jennifer Dahla onnistui survomaan pallon maaliin 1-0 ajassa 45'. Tämä jäi myös taukotilanteeksi...

Katso maalit ja lue lisää»



17.9.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kuittasi täydet sarjapisteet kotiottelussaan Åbo IFK:ta vastaaan maalein 3-2 (1-1). YIlves avasi maalitilinsä heti ensimmäisestä hyökkäyksestään, kun oikealta vapaaksi pelatun Eveliina Reposen tarkka alanurkkalaukaus ohitti Janina Orellin 1-0. Ottelu ehti vanheta vain 5 minuuttia, kun sama toistui YIlveksen kenttäpäädyssä Milla Kaipaisen viimeisteltyä Iida Koskisen ohi tasoituksen 1-1 ajassa 8'. Alkuvaiheen tasaisen keskialueen pallottelun jälkeen pelin painopiste siirtyi ÅIFK:n kenttäpuoliskolle, mutta YIlves ei onnistunut rakentamaan muutamaa aihiota parempia maalipaikkoja. Turkulaisille sen sijaan avautui oivallinen tilaisuus 41. minuutilla, kun Malin Selén pääsi terävän vastahyökkäyksen päätteeksi nokikkain Iida Koskisen kanssa. Koskinen selvitti kuitenkin tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan, joten tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1...

Katso maalit ja lue lisää»



10.9.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset palasivat voittokantaan kukistamalla kotiottelussaan TuWe/2:n maalein 2-1 (2-0). Ylöjärven Ilves sai otteluun lentävän lähdön, kun Saara Viitanen puski pallon kulmapotkusta TuWe-vahti Nea Laineen ulottumattomiin 4. peliminuutilla 1-0. YIlves oli lisätä johtoaan runsaat 5 minuuttia edellisestä, kun ensin Jenni Häklin sijoitus boksin rajalta kimmahti pystypuusta takaisin kentälle ja hetkeä myöhemmin Sonja Alasen kaukolaukaus sujahti vain hienokseltaan etuyläkulman ohi. Kotijoukkueella oli vahva ote pelistä ja turkulaisilla oli vaikeuksia päästä kontrolloidusti pois omalta alueeltaan.

YIlves kasvatti johtoaan 19. minuutilla, kun Jenni Häkli puski Saara Viitasen keskialueen vapaapotkusta pomppupallon yli Nea Laineen 2-0. TuWe:n kuittaus oli onnistua lähes välittömästi, kun Elisa Viitasalon laukaus 20 metristä kimposi takatolpasta kentälle. Vaikka TuWe sai tilanteen jälkeen hieman paremman otteen pelistä, eteni avausjakson loppu kuitenkin YIlveksen lievässä hallinnassa. Jenni Häklille avautui vielä tilaisuus maalintekoon hieman ennen taukoa, mutta kun sijoitus sujahti pystypuun ohi, siirryttiin tauolle YIlveksen johtaessa maalein 2-0...

Katso maalit ja lue lisää»



3.9.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät selvän 4-0 (1-0) -tappion vierasottelussaan sarjakärki TPV:lle. Ensimmäinen 15-minuuttinen oli tasaista keskialueen peliä, eivätkä maalivahdit joutuneet torjuntatöihin. Ensimmäinen vaarallisempi aihio syntyi 18. peliminuutilla, kun Essi Vilonen pääsi puskemaan kulmapotkutilanteesta etutolpalta. Pusku ohjautui kuitenkin yli maalin. YIlvekselle avautui puolestaan erinomainen tilaisuus maalintekoon pari minuuttia myöhemmin, kun Elisa Ilottu pelattiin keskeltä puolittaiselle karkumatkalle. Tinja Haikka venytti kuitenkin paraatitorjunnan, eikä tilastomerkintää syntynyt.

Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän pitkään ilman kunnollisia maalipaikkoja, kunnes 36. minuutilla Tinja Haikan pitkä avaus puolen kentän tuntumasta vapautti Tintti Kurtin puolittaiseen läpiajoon. Saara Viitanen tuli kuitenkin boksin rajalle vastaan ja onnistui selvittämään tilanteen. Avausjakson ainut maali syntyi vain hieman ennen taukoa, kun Sanna Koskinen jatkoi päällään TPV:n keskialueen vapaapotkun aivan YIlves-maalin vasempaan alakulmaan 1-0 ajassa 44'. Kun lisämaaleja ei nähty, jäi tämä myös taukotilanteeksi...

Katso maalit ja lue lisää»



26.8.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan kotiottelussaan FC Nokialle maalein 1-2 (1-0). Terävästi liikkuneet ja nopealla yhden kosketuksen pelillä palloa liikutelleet nokialaiset ottivat pelin hallintaansa heti alkuvihellyksestä lähtien, eikä YIlves päässyt ensimmäisten 15 minuutin aikana juurikaan vierasjoukkueen kenttäpuoliskolle. FC Nokia onnistui painamaan pelin YIlveksen kenttäpäätyyn ja avausjakson puoliväliin mennessä vieraille oli avautunut muutamia lupaavia maalintekoaihioita. Iida Koskinen piti kuitenkin maalinsa koskemattomana. YIlveksellä oli suuria vaikeuksia kontrolloida palloa tekonurmella, ja kotijoukkueen pelinrakentelu katkesikin useimmiten viimeistään keskialueen pallonmenetykseen.

31. minuutilla Eve Reposen pystysyöttö vapautti yllättäen Rosa Sirénin keskeltä läpiajoon. Sirén onnistui ohittamaan Salla Peren ja sijoitti lopulta tyhjiin 1-0. Vaikka FC Nokian nopea lyhytsyöttöpeli juoksuttikin YIlvestä jatkuvasti keskialueella, jäivät vieraiden varsinaiset maalipaikat avausjakson jälkipuoliskolla silti vähiin. YIlves sai jonkinlaista otetta pelistä vasta viimeisten 10 minuutin aikana, mutta laukauksia kohti vieraiden maalia ei juurikaan nähty. FC Nokialla oli jakson lopussa vielä pari puolittaista läpiajotilannetta, mutta Iida Koskisen vastaantulot estivät lisämaalien syntymisen. Tauolle siirryttiin siten kotijoukkueen niukassa 1-0 -johtoasemassa...

Katso maalit ja lue lisää»



20.8.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan vieraskentällä Turun Pyrkivälle maalein 3-0 (1-0). Terävästi liikkuneet ja nopealla yhden kosketuksen pelillä palloa liikutelleet turkulaiset ottivat pelin hallintaansa heti alkuvihellyksestä lähtien, eikä YIlves päässyt ensimmäisten 15 minuutin aikana kertaakaan kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. 16. minuutilla Elisa Ilottu pääsi pallon kanssa TuPy:n kaarelle, mutta laukaus suuntautui suoraan kohtia Anita Zharkua. Pyrkivä onnistui toistuvasti murtautumaan Tiia Tikkasen toimesta oikealta aina YIlves-päätyyn saakka ja avausjakson puoliväliin mennessä kotijoukkueelle oli avautunut jo useita erinomaisia maalintekotilanteita. Viimeistely oli kuitenkin suurpiirteistä, joten YIlves pysyi näennäisesti pelissä mukana.

24. minuutilla Elisa Ilottu pelattiin keskeltä puolittaiseen läpiajoon, mutta sijoitus suuntautui reilusti turkulaismaalin ohi. Pyrkivän nopea lyhytsyöttöpeli juoksutti YIlvestä jatkuvasti keskialueella, mutta varsinaiset maalipaikat jäivät jakson jälkipuoliskolla silti vähiin. YIlves sai jonkinlaista otetta pelistä vasta viimeisten 10 minuutin aikana, kun kotijoukkue vetäytyi taktisesti alemmas avaten tilaa vieraiden selustaan. Taktiikka tuottikin tulosta, kun YIlveksen hyökkäyksen rakentelu katkesi pahaan keskialueen harhasyöttöön, jonka jälkeinen löysä puolustuspelaaminen vapautti lopulta Johanna Tammisen sijoittamaan boksin rajalta tarkasti vasempaan yläkulmaan 1-0 ajassa 39'. Pyrkivällä oli jakson lopussa vieä pari läpiajotilannetta, mutta Iida Koskisen vastaantulot estivät lisämaalien syntymisen. Tauolle siirryttiin siten kotijoukkueen niukassa 1-0 -johtoasemassa...

Katso maalit ja lue lisää»



13.8.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät niukan 2-3 (0-2) -tappion kotiottelussaan NiceFutis/2:ta vastaan. Terävästi ja suoraviivaisesti pelanneet porilaiset ottivat pelin hallintaansa ja rakensivat ensimmäisten minuuttien aikana muutaman hyvän hyökkäysaihion. Vähitellen YIlveskin sai hyökkäyspelinsä kulkemaan ja loi lyhyessä ajassa 2-3 erinomaista maalintekotilannetta, mutta kun palloa ei saatu porilaisten liigajoukkueen ja Venäjän TU19-maajoukkueen rinkiin nousseen Ksenia Koulikin taakse, siirtyi peliote vahvemmin vieraille.

Kylmää vettä kotijoukkueen niskaan kaadettiin ensimmäisen kerran 16. minuutilla, kun YIlves ei onnistunut purkamaan pitkän rajaheiton jälkeistä keskialueen hässäkkää, jonka keskeltä Mira Laurila pääsi tuikkaamaan pallon linjan taakse. Palloon ennätti ensimmäisenä merkkausvirheen takia vapaaksi unohtunut Minna Rajamäki, joka sijoitti tarkasti ohi YIlves-maaliin pitkän tauon jälkeen palanneen Iída Koskisen 0-1...

Katso maalit ja lue lisää»



3.8.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jatkoi voitokkaita otteitaan kaatamalla tiukassa kotiottelussaan paikallisvastustajansa Ilves-Kissat lopulta maalein 6-3 (2-2). YIlves aloitti ottelun pirteästi ja hallitsi lievästi kenttätapahtumia ensimmäisellä 10-minuuttisella. Ilves-Kissat hyökkäsi kuitenkin terävästi ja ennakkoluulottomasti ja siirtyikin 0-1 johtoon jo 12. peliminuutilla, kun Heidi Pelttari kuritti kasvattajaseuraansa ja käänsi taka-alueelta vasemmalta tulleen Tiina Saarimäen keskityksen taidokkaasti ohi Fanniina Passilan.

YIlvekselle avautui loistava tilaisuus tasoitukseen viitisen minuuttia myöhemmin, kun Itävallan SK Sturm Grazista YIlves-paitaan palannut Saara Viitanen voitti pallon keskiympyrässä ja vapautti Frida Vallinin vasemmalta karkumatkalle. Vallinin erinomainen poikittaissyöttö tavoitti maalin edustalta Anni Paukkusen, jonka ohjaus avopaikasta lipsahti kuitenkin hieman ohi. Vähitellen matalalta kentän suuntaisesti paistanut ilta-aurinko alkoi häiritä pahasti vastavaloon hyökännyttä YIlvestä, jonka häikäistymisestä johtuneet lukuisat harhasyötöt suoraan vastustajalle alkoivat sekoittaa joukkueen pallollista peliä. Ilves-Kissat saikin nopeasti vahvan otteen pelistä sai muutaman erittäin hyvän tilaisuuden johtonsa lisäämiseksi. Vieraiden korkea prässi lisäsi entisestään painetta YIlves-puolustuslinjassa ja vaikeutti erityisesti pelin avaamista.

23. minuutilla Katariina Nilkku katkaisi Ilves-Kissojen hyökkäyksen ja Rosa Sirénin pystysyöttö vapautti keskeltä karkumatkalle Jenni Häklin, jonka tarkka sijoitus ohi Henrika Ruokosen painui oikeaan alakulmaan tasoittaen tilanteeksi 1-1...

Katso maalit ja lue lisää»



30.7.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset avasivat kakkosen syyskierroksen voitokkaasti kaatamalla vierasottelussaan Hämeenlinnan Härmän maalein 0-2 (0-0). YIlves aloitti ottelun vahvasti ylhäältä prässäten ja hallitsi kenttätapahtumia avausjaksolla. Ensimmäinen maalintekotilanne avautui 10. minuutilla Jenni Häklille, jonka veto boksin kulmasta päätyi kuitenkin suoraan Härmä-vahti Aino Laakson ulottuville. Jakson puoliväliin mennessä YIlveksellä oli useampi erinomainen maalintekotilanne, mutta Aino Laakso piti kotijoukkueen maalin koskemattomana. Härmän parhaat maalintekotilanteet syntyivät runsaan puolen tunnin jälken, kun Alisa Ollikainen pelattiin muutaman kerran puolittain läpi. YIlves-maalissa debytoinut Saana Järvenpää selvitti kuitenkin tilanteet. Kun YIlveskään ei onnistunut murtautumaan Härmän puolustuslinjan selustaan, siirryttiin tauolle maalittomassa tasatilanteessa...

Katso maalit ja lue lisää»



23.7.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue päätti kakkosen kevätkierroksen voitokkaasti kotiottelussaan Pargas IF:ää vastaan maalein 1-0 (1-0). Alun tunnusteluvaiheen jälkeen YIlves otti pelin selvästi hallintaansa ja rakenteli avausjakson puoliväliin mennessä useita erinomaisia maalintekotilanteita. Viimeistely ei kuitenkaan ollut riittävän laadukasta, joten PIF-vahti Henrietta Helander selvisi varsin vähillä torjuntatöillä. Kotijoukkue sai lopulta maalitilinsä auki 28. peliminuutilla, kun Sini Sutisen pitkä avaus tavoitti Jenni Häklin, joka syötti taustalta juosseen Rosa Sirénin vapaaksi PIF:n boksiin. Sirénin taidokas chippi yli Henrietta Helanderin siirsi YIlveksen ansaittuun 1-0 -johtoon. YIlveksen vahva ote jatkui aina taukovihellykseen saakka, mutta kun palloa ei hyvistäkään paikoista saatu sisään, jäi 1-0 myös taukotilanteeksi...

Katso maalit ja lue lisää»



16.7.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue palasi kesätauolta voitokkaasti kukistamalla vieraspelissään Åbo IFK:n maalein 0-4 (0-1). ÅIFK aloitti ottelun prässäämällä ylhäältä, eikä YIlves onnistunut ensimmäisten minuuttien aikana rakentamaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Turkulaisten alkurynnistys oli tuottaa tulosta 6. minuutilla, kun Lotta Saharisen yläkulmaan suuntautunut laukaus boksin rajalta pakotti YIlves-maaliin muutaman vuoden tauon jälkeen palanneen Fanniina Passilan venymään paraatipelastukseen.

Vähitellen YIlves pääsi pelijuonesta kiinni ja sai runsaan vartin pelin jälkeen pallon jo muutamaan kertaan maalintekosektorille, mutta turkulaispuolustus onnistui peittämään laukaukset. 16. minuutilla ÅIFK:n terävä vastahyökkäys oli tuottaa tulosta, mutta Tiia Hirvosen sijoitus suuntautui maalin ohi. 22. minuutilla YIlves rakensi alhaalta asti suoraviivaisen hyökkäyksen oikealta. Katariina Nilkun keskitys tavoitti ÅIFK:n kaarelta Elisa Ilotun, joka pudotti pallon Rosa Sirénin juoksulinjalle. Sirénin tarkka laukaus 20 metristä upposi maaliin ja YIlves siirtyi 0-1 -johtoon. Maalin jälkeen ote alkoi vähitellen siirtyä enemmän vieraille ja noin puolen tunnin kohdalla YIlveksellä oli muutama erinomainen maalintekotilanne, mutta palloa ei saatu toistamiseen Janina Orellin taakse. Kun Fanniina Passilakin piti maalinsa koskemattomana, siirrytiin tauolle YIlveksen johdossa 0-1...

Katso maalit ja lue lisää»



17.6.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti kauden kolmannen voittonsa vieraspelissään Turun Weikkoja vastaan maalein 1-3 (0-1). Kotijoukkue aloitti prässäämällä ylhäältä ja sai pelin painopisteen YIlveksen kenttäpuoliskolle ensimmäisten 10 minuutin ajaksi. TuWe/2:n ensimmäinen maalintekotilanne avautuikin jo 4. minuutilla, kun Elisa Viitasalo pääsi sijoittamaan boksin kaarelta, mutta Heidi Linjamaa onnistui torjumaan laukauksen kulmaksi. Alun rynnistyksen jälkeen YIlveskin pääsi hieman paremmin peliin mukaan ja sai pelattua pallon muutaman kerran kontrolloidummin TuWe:n kenttäpuoliskolle. Ottelun avausmaali syntyi 18. minuutilla, kun Katariina Nilkku voitti pallon keskialueella, ohitti prässin, eteni suoraviivaisesti kaarelle ja laukoi pallon tarkasti alakulmaan 0-1.

Maalin jälkeen peli jatkui jonkin aikaa enimmäkseen tarkkana keskialueen pelailuna, jossa maalivahdit eivät juurikaan joutuneet torjuntatöihin. TuWe/2:n tasoitus oli lähellä 35. minuutilla, kun Roosa Ranki pääsi pitkän avauksen jälkeen vetämään boksin rajalta. Laukaus suuntautui kuitenkin Heidi Linjamaan torjunnan kautta yli maalin. Vielä aivan jakson lopussa TuWe:lle avautui loistopaikka, kun Laura Jokinen pääsi poikittaissyöttöön YIlves-maalin takatolpalla, mutta Heidi Linjamaa piti maalinsa koskemattomana. Kun seuranneesta kulmapotkutilanteestakaan ei maalia syntynyt, siirryttiin tauolle lopulta YIlveksen johtaessa maalein 0-1...

Katso maalit ja lue lisää»



10.6.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan kotiottelussaan TPV:lle maalein 0-2 (0-2). Terävästi liikkunut TPV otti peli hallintaansa heti alkuvihellyksestä lähtien ja rakensi hyökkäyksiään suoraviivaisesti joko pitkillä läpisyötöillä tai laitojen kautta. Ottelun avausmaali syntyi jo 11. peliminuutilla, kun YIlveksen puolustuslinja jätti seuraamatta TPV:n Tintti Kurtin pystyjuoksun. Pitkä avaus keskelle päätyi boksin rajalla Iida Koskisen torjunnasta Niina Huotarille, joka sijoitti pallon maaliin lopulta torjunnan kautta.

Peliä käytiin pääasiassa keskialueella, jonka ylittäminen oli YIlvekselle vaikeaa. TPV pelasi palloa suoraviivaisemmin linjan taakse ja sai ottelun alkupuolella useita erikoistilanteita. Iida Koskinen YIlves-maalissa selvitti kuitenkin tilanteet. YIlveksen hyökkäykset pysähtyivät joko harhasyöttöön tai pallon menetykseen reilusti ennen viimeistä kolmannesta, eikä Tinja Haikalla TPV-maalissa ollut juurikaan torjuntatöitä muutamaa satunnaista ponnetonta kaukovetoa lukuunottamatta.

Lisää kylmää vettä kotijoukkueen niskaan tuli 25. minuutilla, kun Miia Hästbacka pääsi kulmapotkun jälkitilanteessa sijoittamaan YIlves-puolustuksesta kimmonneen pallon lähietäisyydeltä maaliin 0-2. Toisen maalin jälkeen YIlves onnistui rakentamaan muutaman hyvän aihion, mutta viimeiset ratkaisut olivat laaduttomia, eikä tilastomerkintöjä syntynyt. Myös TPV:llä oli avausjaksolla vielä muutama hyvä maalintekotilanne, mutta Iida Koskinen ei ollut ohitettavissa, joten tauolle siirrytiin TPV:n johtaessa maalein 0-2...

Katso maalit ja lue lisää»



26.5.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset palasivat voittokantaan vierasottelussaan FC Nokiaa vastaan maalein 1-2 (0-1). Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja rakensi ensimmäisten minuuttien aikana muutaman lupaavan aihion, mutta Iida Koskinen piti torjunnoillaan YIlves-maalin koskemattomana. Vähitellen ote siirtyi hienokseltaan ottelussa uusia nuoria pelaajia sisään ajaneelle YIlvekselle, joka rakenteli peliä keskikentän kautta FC Nokian yrittäessä hyödyntää tyhjää tilaa vieraiden linjan takana. Nokialaisten pitkät avaukset päätyivät kuitenkin useimmiten joko Iida Koskiselle tai päätyrajasta yli.

Peliä käytiin valtaosin keskikentällä, jossa FC Nokian prässi vei YIlvekseltä tilaa ja aikaa. Prässistä huolimatta YIlves onnistui kuitenkin pariin otteeseen murtautumaan hyville maalintekosektoreille, mutta laukaukset olivat vailla osoitetta tai voimaa, eikä tilastomerkintöjä ensimmäisten 20 minuutin aikana syntynyt. Ottelun avausmaali näki päivänvalon 22. minuutilla, kun Jenni Häklin pistosyöttö vapautti Rosa Sirénin maalintekoon boksin sisältä 0-1. Maalin jälkeen ottelu jatkui samoissa merkeissä ja molemmilla joukkueilla oli avausjakson jälkimmäisellä puoliskolla muutama potentiaalinen maalintekotilanne, mutta maalivahdit kummassakin kenttäpäädyssä onnistuivat torjunnoissaan. Tauolle mentiin siten YIlveksen johtaessa 0-1.

FC Nokia aloitti toisen puoliajan korkealla prässillä ja sai hetkeksi painetta vieraiden kenttäpäätyyn. YIlves hyödynsi tyhjää tilaa FC Nokian linjan takana ja onnistui useampaan kertaan vapauttamaan kärkipelaajia karkumatkalle. Salla Pere FC Nokian viimeisenä lukkona esti kuitenkin YIlveksen maalintekoyritykset, eikä vierasjoukkue siten onnistunut hyvistä paikoistaan huolimatta tappamaan peliä...

Katso maalit ja lue lisää»



21.5.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten harrastejoukkue kärsi kaikkien aikojen ja kaikkien sarjatasojen suurimman tappionsa kotipelissään Turun Pyrkivää vastaan maalein 1-13 (1-6). Pyrkivä otti vahvan otteen kenttätapahtumista heti alkuvihellyksen jälkeen ja ratkaisi ottelun ensimmäisen vartin aikana latomalla pallon kolmesti YIlveksen maaliin.

Kotijoukkueen avainpelaajista suurin osa oli joko loukkaantuneena tai lukuisista muista syistä estyneenä saapumaan paikalle, joten joukkuetta jouduttiin täydentämään seuran omilla junioreilla. Oudot pelipaikat, harjoittelun puute ja tottumattomuus naisten peleihin sekoittivatkin YIlveksen pelin täydellisesti niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaankin, eikä joukkue juuri saanut palloa omalta kenttäpuoliskoltaan pois. YIlveksen ainoa maali syntyi 26. minuutilla Anni Paukkusen ohjatessa Asta Grönforsin torjunnasta kimmonneen pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Pyrkivän kuittaus tuli kuitenkin välittömästi aloituksen jälkeen, kun Sanja Ketola vei vieraat jo 1-5 -johtoon. Kati Nummelin viimeisteli vielä taukotilanteeksi 1-6 pelikellon näyttäessä 40 minuuttia.

Toinen puoliaika ei tuonut muutosta peliin YIlveksen jatkaessa liiton sarjatasolle kuulumatonta lähinnä puistofutis-tasoista höntsäilyään. Pyrkivä iskikin viimeisen puolen tunnin aikana pallon maaliin vielä 7 kertaa. Vieraiden onnistujia olivat Tiia Tikkanen ja Johanna Tamminen 4 maalillaan, sekä Tuula Siren 3 maalillaan. Sarjapisteet matkasivat siten Turkuun tuloksella 1-13 (1-6).

Katso maalit ja lue lisää»



14.5.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset kärsivät kauden ensimmäisen tappionsa vieraspelissään NiceFutis/2:ta vastaan Porissa maalein 2-1 (2-0). Lyhyen tunnusteluvaiheen jälkeen NiceFutis otti kenttätapahtumat hallintaansa ja pyrki tuttuun tapaan varsin suoraviivaisella pelillä puhkaisemaan YIlveksen puolustuslinjaa. Ottelun ensimmäiset vaarallisemmat maalintekotilanteet syntyivät kuitenkin YIlvekselle, mutta laukaukset jäivät voimattomiksi tai suuntautuivat ohi maalin. Erinäisistä poisjäänneistä johtuen YIlves joutui peluuttamaan useita avainpelaajiaan hieman poikkeavilla pelipaikoilla mikä vaikeutti pelinrakentelua huomattavasti. Lisäksi NiceFutiksen hyvä ja terävä liike vei tilan keskikentältä ja nopeat suunnanmuutokset juoksuttivat YIlveksen puolustuslinjaa kerta toisensa jälkeen.

Kotijoukkueen hallinnasta huolimatta ottelu eteni pitkään maalittomana, mutta YIlveksen kannalta käännekohdaksi muodostui toppari Emilia Lindbergin loukkaantuminen pallontavoittelutilanteessa noin puolen tunnin kohdalla. NiceFutis onnistuikin hyödyntämään uuden tilanteen erinomaisesti, kun Mira Laurila puski kulmapotkusta pallon varmasti YIlves-maalin vasempaan alakulmaan ajassa 41'. Lisää kylmää vettä vieraiden niskaan tuli lisäajalla, kun Heli Kuusiluoto iski terävän prässin YIlveksen lyhyeen pelinavaukseen, pelasi pallon keskemmälle ja lopulta Milla Ljungmanin tarkka nosto 20 metristä aivan riman alle yllätti hieman maalistaan ulkona olleen Iida Koskisen 2-0 ajassa 45+1'. Tauolle siirryttiin siten NiceFutiksen johtaessa 2-0...

Katso maalit ja lue lisää»



7.5.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue otti kauden avausvoittonsa vieraspelissään Ilves-Kissoja vastaan maalein 0-3 (0-1). Pyynikin pienellä ja nopealla tekonurmella peli sumppuuntui pahasti keskialueelle, eikä kumpikaan joukkue päässyt kontrolloidusti omalle hyökkäysalueelleen. Vasta puoliajan viimeisillä minuuteilla YIlves suoraviivaisti hyökkäyksiään pyrkien hyödyntämään Ilves-Kissojen korkean linjan selustaan jääneen tyhjän tilan. 44. minuutilla Katariina Nilkun pystysyöttö vapautti oikealta karkumatkalle Heidi Linjamaan, jonka poikittaissyötön Rosa Sirén liukui takatolpalta varmasti maaliin 0-1. Hetkeä myöhemmin Jenni Häkli nosti läpiajonsa päätteeksi pallon yli maaliltaan vastaan tulleen Inkeri Remsun, mutta vieraiden epäonneksi pallo putosi yläriman kautta viivalle ja takaisin kentän puolelle. Tauolle siirryttiin siten YIlveksen johtaessa 0-1.

Toisella puoliajalla YIlves onnistui puhkaisemaan Ilves-Kissojen puolustuslinjan huomattavasti useammin, mutta maalia saatiin odotella aina 61. peliminuutille saakka. Elisa Mattilan oikea-aikainen pisto tavoitti Jenni Häklin, joka sijoitti pallon tarkasti alakulmaan ohi tauolla tolppien väliin vaihdetun Kiia Häkkilän. YIlvekselle tarjoutui vielä muutama erinomainen maalintekotilanne, mutta viimeistely ei ollut riittävän terävää. Rosa Sirén iski kuitenkin päivän toisen maalinsa 72. minuutilla hallitulla alanurkkasijoituksellaan läpiajonsa päätteeksi. Koska lisämaaleja ei nähty, matkasivat täydet sarjapisteet Ylöjärvelle tuloksella 0-3 (0-1)...

Katso maalit ja lue lisää»



29.4.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui tyytymään 1-1 (0-0) -tasapeliin kauden 2016 kotiavauksessaan Hämeenlinnan Härmää vastaan. Pelituntuman puute näkyi vielä ensimmäisillä minuuteilla kotijoukkueen otteissa, mutta hallinta siirtyi nopeasti YIlvekselle, joka painoi peliä vahvasti Härmän kenttäpäätyyn. Vieraat puolustivat kuitenkin tiiviisti ja tyytyivät hakemaan tilaisuuksia nopeisiin vastaiskuihin riiston jälkeen. Ensimmäinen vaarallisempi maalintekoyritys nähtiin 6. peliminuutilla, kun Jenni Häkli vapautti Rosa Sirénin puolittaiseen läpiajoon vasemmalta. Ida Ala-Kauhaluoma tuli kuitenkin oikea-aikaisesti vastaan ja ehti palloon niukasti ennemmin.

Avausjaksolla peliä käytiin suurimmalta osalta keskialueella YIlveksen yrittäessä puhkoa Härmän puolustuslinjaa. Yritykset päättyivät kuitenkin usein Härmän katkoon tai paitsioon. 42. minuutilla Elisa Mattila vapautti Anni Paukkusen etenemään oikealta. Paukkusen nosto boksin rajalta suuntautui kuitenkin hieman ohi vierasjoukkueen maalin. Vielä hieman ennen taukoa Rosa Sirén onnistui jo nostamaan pallon yli vastaan tulleen Ida Ala-Kauhaluoman, mutta hämeenlinnalaisten puolustus ehti viime hetkellä hätiin. Niinpä taukotilanteeksi jäi YIlveksen hyvästä hallinnasta huolimatta 0-0.

Toisen jakson alussa YIlves rakensi nopeaan tahtiin tukun erinomaisia maalintekotilanteita. 50. minuutilla Anni Paukkunen pääsi jo Härmän boksiin nokikkain Ida Ala-Kauhaluoman kanssa, mutta veto suuntautui suoraan päin maalivahtia. Hetkeä myöhemmin YIlves pelasi pitkän hyökkäyksen, jonka päätteeksi Emilia Lindbergin keskitys löysi lopulta maalin edustalta Jenni Häklin, joka avasi YIlveksen kauden 2016 maalitilin lähietäisyydeltä 1-0 ajassa 53´. Maalin jälkeen YIlves vyörytti lyhyessä ajassa useita laadukkaita hyökkäyksiä vierasjoukkueen maalille, mutta viimeiset ratkaisut olivat heikkoja, eikä joukkue onnistunut loistopaikoistaan huolimatta tappamaan peliä...

Katso maalit ja lue lisää»



27.2.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue päätti futsal-liigakautensa selvään 10-2 (3-2) -tappioon vierasottelussaan FTK:ta vastaan. Ottelu alkoi puolin ja toisin tunnustelevissa merkeissä, joskin FTK otti lentävän maalivahdin ensimmäistä kertaa käyttöön jo kolmannella peliminuutilla. Yhtään laukausta kohti maalia ei kuitenkaan nähty ennen kuin Katariina Nilkku sijoitti Rosa Sirénin tolppalaukauksen kimmokkeen maaliin siirtäen YIlveksen 0-1 -johtoon terävän hyökkäyksen päätteeksi ajassa 3:36. Pari minuuttia avausmaalin jälkeen FTK pääsi jälleen pyörittämään ylivoimaa, mutta tuloksetta. Kotijoukkue hyödynsi ison kentän tilan maksimaalisesti, kun Camilla Kari vapautti keskialueen poikittaissyötöllään Emma Heikkilän etenemään laidalta. Heikkilän kova ja tarkka kaukoveto takanurkkaan yllätti Iida Koskisen 1-1 ajassa 5:41.

FTK jatkoi yv:n pyörittämistä seuraavien minuuttien aikana rakentaen muutaman puolittaisen tilanteen vieraiden päätyyn. Ylivoima tuotti tulosta ajassa 9:06, kun Anna Keränen puski takatolpalta Camilla Karin tarjoilusta 2-1. YIlves otti samalla aikalisän, mutta ei saanut seuraavien minuuttien aikana FTK:n ylivoimapeliä kunnolla rikottua, vaan vaarallisia tilanteita syntyi YIlveksen maalille. Vierasjoukkue vastasi kuitenkin seuraavasta osumasta, kun Rosa Sirén haastoi vasemmalta ja ampui pallon kaukaa tarkasti yläkulmaan ohi Laura Jantusen 2-2, kun peliä oli käyty 13:25.

FTK:n ote kenttätapahtumista jatkui kuitenkin vahvana, eikä YIlves saanut montakaan kontrolloitua hyökkäystä aikaiseksi. FTK jatkoi aktiivista "reikäpaidan" käyttöä avausjakson loppuun saakka pitäen painetta vieraiden puolustusalueella. 18. peliminuutilla pallo kävi jo kertaalleen YIlves-maalin tolpassa ja lopulta "reikäpaita" Laura Jantunen vei kotijoukkueen 3-2 -johtoon kulmapotkun jälkitilanteessa ajassa 18:22. YIlves sai vielä pari maukasta tilannetta tasoitukseen, mutta tauolle siirryttiin FTK:n johtaessa 3-2...

Katso maalit ja lue lisää»



20.2.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan selvin 5-10 (2-8) -lukemin kotiottelussaan sarjakärki Ilves FS:lle. YIlves aloitti ottelun pirteästi ja sai ensi minuuteilla luotua painetta vierasjoukkueen maalille, mutta Emiilia Syvänen ei ollut yllätettävissä. Ottelun avausmaali syntyi vapaapotkusta, kun YIlves aikaili muurin asettelussa ja Anni Karelehdon veto 10 metristä muutti pelaajista suuntaa ja painui verkon perukoille 0-1 ajassa 05:45. YIlves ei takaiskusta lannistunut, vaan rakensi nopeaan tahtiin tukun maalintekotilanteita. Pari minuuttia myöhemmin Eve Reponen prässäsi pallon itselleen, karkasi oikealta puolittan läpi ja laukoi tulisesti tasoituksen 1-1, kun peliä oli käyty 07:50.

Avausmaalien jälkeen peli muuttui varsin avonaiseksi ja tilanteita syntyi molempiin kenttäpäätyihin. Ilves FS:n kuittaus tuli vajaa minuutti tasoituksesta, kun Jonna Kykkäsen rajapotku tavoitti maalin edustalta Jenni Häklin, jonka sijoitus alakulmaan ohitti Iida Koskisen 1-2 ajassa 08:42. Johtomaalin jälkeen peli rauhoittui hetkeksi, mutta vieraat rankaisivat seuraavien kolmen minuutin aikana YIlveksen virheistä kovalla kädellä. Ensin Anni Karelehto siirsi vieraat tarkalla sijoituksellaan vapaapotkusta 1-3 -johtoon YIlves-puolustuksen epäonnistuttua muurin sijoittamisessa. Runsas minuutti edellisestä pääsi Jonna Kykkänen pehmeästi puolustetussa rajapotkutilanteessa vapaasti leikkaamaan keskelle ja laukomaan 1-4, kun pelikello näytti 11:46.

YIlves nousi kuitenkin uudelleen peliin mukaan, kun Iida Koskisen heittoavaus tavoitti keskiympyrän yläkaarelta Rosa Sirénin, joka pyörähti ohi vartioinnistaan ja laukoi 2-4 -kavennuksen Ilves-puolustuksen keskeltä 10 metristä ajassa 14:23. Avausjakson viimeinen 5-minuuttinen koitui kuitenkin kotijoukkueen turmioksi, sillä Ilves FS osui ennen taukoa vielä peräti neljästi. Ensin Mira Teittinen siirsi vieraat yllättävällä kärkkärillään uudelleen kolmen maalin johtoon vain puoli minuuttia YIlveksen kavennuksesta 2-5 ja puoli minuuttia myöhemmin Elina Korsumäki osui YIlveksen merkkausvirheen seurauksena Mira Teittisen tarjoilusta 2-6 ajassa 15:24. Toinen "musta minuutti" osui jakson lopulle, kun ensin takatolpalle täysin vapaaksi unohtunut Jenni Häkli sijoitti Jonna Kykkäsen poikittaissyötöstä 2-7 ja 6 sekuntia myöhemmin Emilia Jokisalon syötöstä jo 2-8 ajassa 18:13. Tämä jäi myös taukotulokseksi...

Katso maalit ja lue lisää»



14.2.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue taipui selvin lukemin 0-4 (0-1) vieraottelussaan MuSa Futsalia vastaan. MuSa sai otteluun salama-alun, kun Netta Hannula upotti pallon YIlves-maaliin kotijoukkueen ensimmäisestä hyökkäyksestä, kun peliä oli käyty vain 32 sekuntia. MuSa otti pelin hallintaansa ja rakenteli ensimmäisen 10-minuuuttisen aikana 5-6 lupaavaa maalintekotilannetta, mutta ei onnistunut toistamiseen ohittamaan Iida Koskista. YIlveksellä oli suuria vaikeuksia rakentaa kontrolloituja hyökkäyksiä ja ensimmäiset puolittaiset tilanteet syntyivät vapaapotkuista 5 minuutin kohdalla. Lisäksi Rosa Sirén ja Eve Reponen pääsivät kertaalleen yrittämään maalintekoa tuloksetta.

Avausjakson jälkimmäisellä puoliskolla YIlves sai puolustuspelaamisensa kulkemaan hieman paremmin, eikä MuSa onnistunut luomaan merkittävästi painetta YIlves-maalille. YIlveksen hyökkäyspeli sen sijaan tyrehtyi täysin, eikä porilaistenkaan kenttäpäätyyn syntynyt tilanteita, joten tauolle siirryttiin MuSa Futsalin johtaessa niukasti 1-0.

Toinen puoliaika alkoi kuin avausjakson toisintona MuSa:n Pauliina Paakkisen liu'uttua pallon Netta Hannulan käynnistämän terävän vastahyökkäyksen päätteeksi takatolpalta maaliin siirtäen kotijoukkueen jo 2-0 -johtoon vain 44 sekunnin pelaamisen jälkeen. Tästä MuSa:n peli vapautui lopullisesti, eikä YIlves pystynyt vastaamaan porilaisten parempaan ja terävämpään liikkumiseen ja korkeaan pelitempoon. MuSa pystyi luomaan nopeaan tahtiin useita laadukkaita maalintekotilanteita ja ajassa 22:26 Niina Sirviö pääsi kasvattamaan kotijoukkkueen johdon 3-0:aan laukomalla pallon Alina Kuoppalan antamasta kulmapotkusta Iida Koskisen torjunnan kautta maaliin.

Kolmannen maalin jälkeen MuSa:n hyvä pelivire parani entisestään, eikä YIlves päässyt kunnolla peliin sisälle missään vaiheessa. Kotijoukkue hyödynsikin ison kentän tilan ja ajan erinomaisesti, liikkui hyvin ja toimitti palloa suoraviivaisesti targetille. YIlveksen katkontapeli oli puutteellista, haltuunotot ja syötöt luokattomia, eikä vastaiskumahdollisuuksia siten juurikaan avautunut. MuSa:lle sen sijaan tarjoutui useita paikkoja lisämaaleihin, mutta vasta Pauliina Paakkinen osui takatolpalta Netta Hannulan syötöstä YIlveksen pehmeän maalineduspelaamisen seurauksena 4-0 ajassa 26:32.

YIlveksen toisen puoliajan ensimmäinen laukaus kohti maalia antoi odottaa itseään 28. peliminuutille saakka ja vieraiden käytännössä ainoat maalintekotilanteet syntyivät viiden viimeisen peliminuutin aikana. Siiri Lilja onnistui kuitenkin pitämään maalinsa koskemattomana. Kun MuSakaan ei saanut enää paikkojaan hyödynnettyä, päättyi ottelu lopulta kotijoukkueen 4-0 -voittoon, mikä kasvatti piste-eron tavoittamattomaksi ja varmisti porilaisille liigan pronssimitalit.

Katso maalit ja lue lisää»



6.2.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kärsi niukan 3-5 (1-3) -tappion kotiottelussaan GFT/Prinsessoja vastaan. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja vieraat onnistuivat rakentamaan pari vaarallista tilannetta YIlves-maalille heti ensimmäisellä minuutilla, mutta Iida Koskinen piti maalinsa koskemattomana. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa minuuttia myöhemmin, kun Elisa Mattilan pystysyöttö tavoitti Anni Paukkusen, joka kääntyi ja laukoi pallon tarkasti takareunaan 1-0, kun peliä oli käyty ainoastaan 02:08. Maalin jälkeen peli aaltoili päädystä päätyyn ja paikkoja syntyi puolin ja toisin nopeaan tahtiin.

GFT/Prinsessat onnistui maalinteossaan seuraavaksi, kun Anna Helenius osui YIlves-puolustuksen keskeltä Jannica Tjederin poikittaissyötöstä 1-1 ajassa 06:05. Pelin kuva ei juurikaan muuttunut ja kun YIlves ei osunut omista paikoistaan, karkasi GFT kolmisen minuuttia myöhemmin merkkausvirheen seurauksena 1-2 -johtoon, kun Daniela Tjederin tarkka sijoitus näppärän seinäsyöttökombinaation päätteeksi yllätti Iida Koskisen ajassa 09:17. GFT:n johto-osuman jälkeen YIlves sai paremman otteen pelistä ja onnistui luomaan tukun lupaavia maalintekotilanteita, muttei saanut palloa ohi Petra Häkkisen. YIlveksen pehmeä pelaaminen oman maalin edustalla kostautui ajassa 16:28, kun Elina Vilkki osui lähietäisyydeltä 1-3, mikä jäi myös taukotilanteeksi.

Toiselle puoliajalle kumpikin joukkue tiivisti puolustuspelaamistaan, eikä maalipaikkoja syntynyt entiseen tahtiin. GFT:llä oli kuitenkin jakson alkupuoliskolla 3-4 kohtalaista tilannetta, mutta seuraavasta maalista vastasi YIlves. Saija Torvisen keskialueen syöttö vapautti puolittaiseen läpiajoon Rosa Sirénin, joka sai jalkansa vapaaksi ja laukoi pienestä kulmasta YIlveksen maalin päähän 2-3 ajassa 28:12. YIlves haki kavennuksen jälkeen aktiivisesti tasoitusmaalia, mutta Petra Häkkinen onnistui torjunnoissaan. Ajassa 33:15 siirtyi GFT uudelleen kahden maalin johtoon, kun Daniela Tjeder pääsi katkoon keskialueella ja laukoi tarkasti alakulmaan 2-4.

YIlves ei kuitenkaan lannistunut, vaan nousi jälleen peliin mukaan kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Elisa Mattilan no-look rajapotku tavoitti maalin edustalta Anni Paukkunen, joka kääntyi ja iski illan toisen maalinsa 3-4, kun pelikellossa oli 36:34. YIlves jatkoi tasotusmaalin hakemista, mutta hyvä loppukiri katkesi pari minuuttia ennen päätössummeria, kun Daniela Tjederin "määrämittainen" pystypallo löysi YIlves-puolustuksen selustasta Eveliina Makkosen, joka ohitti Iida Koskisen ja sijoitti tyhjiin 3-5 ajassa 37:53. YIlveksellä oli ottelun loppuhetkillä vielä jokunen maalintekotilanne, mutta lisämaaleja ei nähty ja sarjapisteet matkasivat tällä kertaa Espooseen.

Katso maalit ja lue lisää»



29.1.2016:

Ylöjärven Ilves joutui taipumaan naisten futsal-liigan vierasottelussaan AC Estudiantesille maalein 4-1 (1-0). Aggressiivisella koko kentän prässillä pelannut ACE tukki keskialueen vaikeuttaen YIlveksen hyökkäyspelaamista. Avausjakson ensimmäisillä minuuteilla kummallakin joukkueella oli muutama puolittainen maalintekotilanne, mutta muuten peliä käytiin lähinnä keskialueella molempien joukkueiden puolustaessa tarkasti. ACE siirtyi 1-0 -johtoon, kun Susanna Savijoen matala kaukolaukaus kimposi Iida Koskisen jalkatorjunnan kautta maaliin ajassa 11:56.

Johtomaalin jälkeen peli jatkui tasaisena keskialueen vääntönä ja hyvät maalipaikat olivatkin kortilla. Kolmisen minuutia ennen taukovihellystä ACE-pelaajaa rikottiin YIlveksen boksissa rangaistuspotkun arvoisesti, mutta Sini Lauermaan rankkari sujahti YIlveksen onneksi vasemmalta ohi. YIlveksen avausjakson paras maalintekotilanne avautui puolisen minuuttia myöhemmin, kun Anni Paukkunen leikkasi pallon kanssa keskelle ja ampui, mutta pallo nousi reilusti yli maalin. Kun lisämaaleja ei nähty, siirryttiin tauolle ACE:n 1-0 -johdossa.

Toisen puoliajan alussa kotijoukkueella oli pari lupaavaa maalintekotilannetta, mutta Iida Koskinen piti maalinsa koskemattomana. ACE tukki keskialueen edelleenkin tehokkaasti, eikä YIlves päässyt kontrolloidusti hyökkäysalueelleen. ACE iski kahdesti hieman ennen jakson puoliväliä, kun ensin Sini Lauermaan kaukoveto löysi tiensä YIlves-maalin alakulmaan ja vajaata minuuttia myöhemmin Jonna Hyvärinen viimeisteli ACE:n 3-0 -johdon tarkalla alanurkkalaukauksellaan ajassa 28:05. Takaiskuista huolimatta YIlves jatkoi sinnikkäästi kavennusmaalin hakemista, mutta ACE:n terävä prässipeli vesitti useimmat hyökkäysaihiot.

YIlves sai kuparisen rikki vasta vajaat kolme minuuttia ennen päätössummeria, kun Rosa Sirén onnistui kaventamaan tilanteeksi 3-1 ajassa 37:10. Vierasjoukkue haki lisäosumia vielä lentävällä maalivahdilla, mutta ei hyvistä yrityksistä huolimatta saanut enää palloa maaliin. Tinja Haikka sen sijaan iski loppunumeroiksi 4-1 tyhjään maaliin, joten sarjapisteet jäivät tällä kertaa Tampereelle.

Katso maalit ja lue lisää»



16.1.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla vierasottelussaan paikallisvastustaja FC Nokian maalein 2-3 (1-1). Ottelun avausjakso oli puolin ja toisin tarkkaa keskialueen peliä, eikä kovin vaarallisia maalintekotilanteita syntynyt kumpaankaan päähän kenttää ensimmäisten 10 minuutin aikana. FC Nokia siirtyi 1-0 -johtoon ajassa 10:31, kun Senni Virenin vapaapotku noin 10 metristä kimposi hieman löysän puolustuksen tuloksena YIlves-muurin kautta maaliin.

Avausmaali ei juuri muuttanut pelin kuvaa ja YIlves ottikin taktisen aikalisän runsaan 15 minuutin pelin jälkeen. Heti aikalisän jälkeen Veera Allonen pelasi pallon suoraviivaisesti ylös Anni Paukkuselle, jonka veto kimposi Tiia Ropasen torjunnasta uudelleen pelattavaksi. Toisella yrittämällä pallo löysi tiensä verkon perukoille ja vieraat tulivat tasoihin 1-1 pelikellon näyttäessä 15:36. Tasoitusmaalin jälkeen YIlves sai avausjakson viimeisen 5-minuuttisen ajaksi hyvän otteen pelistä ja loi pikatahtiin muutaman erinomaisen tilaisuuden lisämaaleihin, mutta ei osunut tolppalaukausta lähemmäs. Niinpä tauolle siirryttiin tasatilanteessa 1-1.

Toisen puoliajan alku oli molemmilta hieman aktiivisempaa peliä ja ensimmäisten viiden minuutin aikana kummankin joukkueen onnistui rakentaa laadukkaita aihioita, mutta maalivahdit eivät olleet yllätettävissä. Tapahtumat kentällä tasoittuivat alun jälkeen ja peliä käytiin tasaisena keskialueen vääntönä, jota FC Nokian terävä prässipeli jossain määrin rikkoi. YIlves siirtyi johtoon hieman ennen toisen puoliajan puoliväliä, kun Sinin Sutinen katkaisi FC Nokian syötön keskiympyrässä, eteni muutaman metrin ja laukoi pallon voimalla yläkulmaan 1-2 ajassa 28:47.

Johtomaalin jälkeen peliote siirtyi YIlvekselle, jolla oli seuraavan minuutin aikana parikin erinomaista tilannetta kasvattaa maalisaldoaan. Tiia Ropanen piti kuitenkin torjunnoillaan kotijoukkuetta pystyssä. FC Nokia otti lentävän maalivahdin käyttöön ensimmäistä kertaa 34. minuutilla, mutta ei onnistunut maalinteossa. Aikalisän jälkeen FC Nokia jatkoi pelin pyörittämistä YIlves-päädyssä tasakentällisin mikä tarjosi vierasjoukkueelle vastaiskun paikkoja. Ajassa 17:40 FC Nokian target pääsi kääntymään ja laukomaan vaarallisesti, mutta Iida Koskinen onnistui torjunnassaan. Tilanteesta käynnistyi YIlveksen vastahyökkäys. jonka päätteeksi Anni Paukkunen ja Elisa Mattila pääsivät tuloksetta yrittämään maalintekoa.

FC Nokia jatkoi lentävällä maalivahdilla 2 minuuttia ennen täyttä aikaa. YIlves rakensi suoraviivaisen hyökkäyksen, kun Sini Sutisen pystyavaus tavoitti keskeltä Saija Torvisen, joka kääntyi ja laukoi 10 metristä pallon kärkkärillä tarkasti alakulmaan ohi Tiia Ropasen vieden vieraat jo 1-3 -johtoon, kun ottelua oli pelattu 38:19. Kotijoukkue jatkoi pelaamista "reikäpaidalla", mutta YIlves puolusti aluettaan tehokkaasti ja kulutti viimeisiä hetkiä. FC Nokia onnistui kuitenkin kaventamaan, kun Maria Tetri nousi omalta alueeltaan pallon kanssa ja ampui pallon kaukaa maaliin 2-3 ohi maskin taakse jääneen Iida Koskisen, kun peliä oli jäljellä enää 8 sekuntia. Lisämaaleja ei nähty, joten joukkueiden toinenkin keskinäinen kohtaaminen päättyi YIlveksen yhden maalin voittoon, tällä kertaa lukemin 2-3...

Katso maalit ja lue lisää»



9.1.2016:

Ylöjärven Ilveksen naiset jatkoivat voitokkaita otteitaan kaatamalla ensimmäistä kertaa liigahistoriassaan FC Sport-j:n kotiottelussaan maalein 3-1 (1-1). Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti ja sai luotua kovaa painetta YIlveksen kenttäpäätyyn. Parin minuutin pelin jälkeen pallo pelattiin YIlveksen kaaren sisään, jossa Tiina Takala kaadettiin pallontavoittelutilanteessa rangaistuspotkun arvoisesti. Tiialeena Hakala ampui pallon 6 metristä voimalla ylös ohi Iida Koskisen siirtäen vieraat 0-1 -johtoon kellon näyttäessä vasta 2:21. YIlves oli vähällä kuitata tilanteen heti seuraavasta hyökkäyksestään, kun Anni Paukkunen laukoi pallon tolppaan.

FC Sport sai pelin hallintaansa YIlveksen vetäytyessä omalle alueelleen puolustusmuotoon. Avausjakson puoliväliin mennessä ei tilanteita juurikaan syntynyt kumpaankaan päähän kenttää. YIlveksen ensimmäinen vaarallisempi tilanne aukesi ajassa 10:38, kun Veera Allosen kova kaukolaukaus suuntautui kohti vaasalaismaalin yläkulmaa. Karoliina Muurimäki sai kuitenkin kätensä väliin ja torjui tilanteen kulmaksi. Hetkeä myöhemmin Annika Lemisen pusku kilahti YIlves-maalin tolppaan minkä jälkeen kotijoukkue otti aikalisän. Aikalisän jälkeen Annika Leminen oli jälleen päästä maalintekoon riistettyään pallon keskialueella, mutta Iida Koskinen onnistui vastaantulollaan peittämään laukauksen.

YIlves nosti vähitellen prässiään ja sai paremman otteen kenttätapahtumista mikä kuitenkin samalla tarjosi myös vieraille vastaiskumahdollisuuksia. Pian aikalisän jälkeen Sini Sutinen ja hetkeä myöhemmmin Anni Paukkinen pääsivät jo laukomaan, mutta Karoliina Muurimäki ei ollut yllätettävissä. Hetkeä myöhemmin YIlves tasoitti ottelun, kun Rosa Sirén katkaisi FC Sportin pohjapelaajan avaussyötön, haastoi vasemmalta ja ampui pallon Karoliina Muurimäen jalkatorjunnan kautta maaliin 1-1 ajassa 13:13.

Maali vapautti kotijoukkueen peliä ja pari minuuttia myöhemmin YIlvekselle avautui muutama erinomainen maalintekotilanne, mutta viimeistely ei ollut tarpeeksi terävää, eikä tilastomerkintöjä syntynyt. YIlveksen ote pelistä jatkui hyvän tovin, mutta pari minuuttia ennen taukoa sai FC Sport luotua vielä painetta kotijoukkueen päätyyn. YIlves-puolustus pelasi kuitenkin uhrautuvasti ja peitti laukauksia kovalla prosentilla. Vielä juuri ennen taukoa joutui Karoliina Muurimäki venyttämään nopean jalkatorjunnan Eve Reposen kovan ja matalan kaukolaukauksen eteen. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty, joten tauolle siirryttin tasatilanteessa 1-1...

Katso maalit ja lue lisää»



2.1.2016:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue aloitti futsal-vuotensa 2016 voitokkaasti kukistamalla vierasottelussaan SiPS Futsalin maalein 1-3 (0-1). Ottelun ensimmäiset 5 minuuttia olivat molemmilta joukkueilta tunnustelevaa peliä ilman kunnollisia maalintekotilanteita. YIlvekselle ison kentän tilan ja ajan runsaus tuotti alkuun ongelmia muodon hajotessa ja etäisyyksien kasvaessa turhan suuriksi. Ensimmäinen potentiaalinen maalipaikka syntyi SiPSille noin 6 minuutin kohdalla, kun Elina Torvi tavoitti YIlveksen selustaan nostetun kaaripallon, mutta Iida Koskisen vastaantulo pelasti vierasjoukkueen takaiskulta.

Vähitellen ote siirtyi aggressiivista koko kentän 1v1 -prässipeliä harjoittaneelle SiPSille ja avausmaali olikin lähellä minuuttia myöhemmin, kun target Anu Koponen pudotti pallon Sanni Ryhäselle, jonka tulinen veto 10 metristä oli yllättää Iida Koskisen. Kotijoukkue pääsi vielä vaaralliseen 2v2 -vastahyökkäykseen ennen kuin YIlves sai rakennettua ensimmäisen maalintekotilanteensa. Iida Koskisen avaus vapautti Eve Reposen etenemään pystyyn, mutta laukaus 10 metristä kimposi Satu Inkisen torjunnasta päätyrajan yli. Vielä ennen jakson puoliväliä SiPSin Sanni Ryhänen pääsi suoraviivaisen hyökkäyksen päätteeksi laukomaan kaaren tuntumasta tolppaan.

YIlveksen pelinrakentelu oli osin uusittujen kentällisten takia vaatimatonta ja hyökkäykset pysähtyivät keskialueen huonoon syöttöön tai pallonmenetykseen. Kotijoukkueelle avautui jälleen loistopaikka 13. minuutilla, kun Sanni Ryhänen murtautui keskeltä läpi ja pääsi aivan vapaasti laukomaan kaarelta, mutta Iida Koskisen oikea-aikainen vastaantulo piti YIlves-maalin edelleen koskemattomana. YIlves otti hetkeä myöhemmin aikalisän ja yritti saada peliään parempaan kuosiin. Aikalisä tuottikin tulosta, kun YIlves pelasi keskialueella hyvän syöttökombinaation, jonka päätteeksi Rosa Sirén haastoi SiPS-puolustuksen ja ampui pallon tarkasti yläkulmaan 0-1, kun peliä oli käyty 14:06.

Maalin jälkeen YIlves pääsi aiempaa paremmin mukaan peliin, mutta huolimattomat syötöt ja haltuunotot sekoittavat edelleen hyökkäyspelaamista. 16. minuutilla YIlvekselle avautui mainio tilaisuus lisämaaliin, kun Saija Torvinen oli vähällä päästä ohjaamaan poikittaissyötön aivan maalin edustalta. Avausjakson viimeinen tilanne syntyi kuitenkin kotijoukkueelle 18. minuutilla, kun Juuli Kauppinen pelattiin vasemmalta läpiajoon. Iida Koskinen onnistui jälleen torjunnassaan, joten tauolle mentiin vieraiden johtaessa maalein 0-1...

Katso maalit ja lue lisää»





<< Edellinen

YIlveksen naisten vauhdissa mukana: