15.12.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan kotisalissaan jatko-ottelun jälkeen AC Estudiantesille lukemin ja. 1-2, 1-1 (0-1). YIlves aloitti pelin korkealla prässillä ja Emmi Rauhala pääsi laukomaan kaarelta vain parinkymmenen sekunnin pelin jälkeen. Tiia Ropanen venytti kuitenkin jalkatorjunnan aivan alanurkasta. Hetkeä myöhemmin ACE:n Heidi Rannikko pääsi kääntymään, mutta YIlveksen onneksi laukaus suuntautui hieman takatolpan ohi. Tulostaululle tuli asiaa ensimmäisen kerran ajassa 2:05, kun ACE iski YIlveksen pelinrakenteluun ja Anne Riekin diagonaalisyöttö ohjautui YIlves-puolustuksen kautta maaliin 0-1.

Maalin jälkeen peliä käytiin pitkä tovi pääasiassa keskialueella kummankin joukkueen puolustaessa tiiviisti aluettaan. Hieman ennen jakson puoliväliä Sini Lauermaa murtautui pallon kanssa koko kentän läpi ja pääsi etenemään kaarelle, mutta Saara Viitanen peitti laukauksen oikea-aikaisella vastaantulollaan. YIlveksen hyökkaysalueen pallonmenetysten seurauksena ACE pääsi muutaman kerran puolittaisiin läpiajoihin, mutta Saara Viitanen selvitti tilanteet. Vieraiden toinen maali oli lähellä kulmapotkutilanteesta 12. minuutilla, kun torjunnasta kimmonnut pallo jäi pyörimään Sanna Koskisen kovan ja matalan laukauksen jälkeen takatolpalle. YIlves-puolustus ehti kuitenkin palloon ensin...

Katso maalit ja lue lisää»





5.12.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan AC Estudiantesille naisten futsal-cupin toisen kierroksen kotiottelussaan maalein 1-3 (1-2). YIlves sai ottelun alla jobinpostia, kun kolme avainpelaajaa joutui flunssan takia jäämään sivuun. mutta aloitti silti ottelun ennakkoluulottomasti korkealla prässillä. Riia Seppälän kaukolaukaus osui ristikkoon, kun peliä oli käyty vain 15 sekuntia ja Emilia Lindberg pääsi minuuttia myöhemmin laukomaan irtopalloon kaarelta, mutta Tiia Ropanen venytti paraatitorjunnan. Jälkimmäisestä tilanteesta seuranneen rajapotkun jälkeen käynnistyi ACE:n terävä vastahyökkäys, jonka päätteeksi YIlves-puolustus ei onnistunut luutimaan Helena Unkurin torjunnasta kimmonnutta paluupalloa, vaan lopulta Oona Jaatinen iski takatolpalta vierasjoukkueen 0-1 -johtoon, kun pelikellossa oli vain 1:46.

Hetkeä myöhemmin Riia Seppälän diagonaalisyöttö tavoitti vasemmalta boksista Emmi Rauhalan, mutta Tiia Ropanen luki tilanteen hyvin ja liukui oikea-aikaisesti peittämään laukauksen. Esra Erdenille avautui vastaava tilanne oikealta runsaan 4 minuutin jälkeen, mutta jälleen Tiia Ropanen tuli rohkeasti vastaan aina kaarelle asti ja esti YIlveksen maalintekoyrityksen. ACE hyödynsi YIlveksen hyökkäysalueen pallonmenetyksiä muutaman kerran vastaiskuilla, mutta Helena Unkuri piti maalinsa koskemattomana. Vähitellen ACE nosti prässiään ja pelin painopiste alkoi siirtyä YIlveksen päätyä kohti....

Katso maalit ja lue lisää»





24.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten tappioputki liigassa jatkui kärkijoukkue Ilves FS:n vieraana tuloksella 4-1 (0-1). YIlves sai otteluun terävän alun, kun Esra Erden pääsi katkoon ja karkasi läpiajoon heti ensimmäisellä peliminuutilla, mutta laukaus osui takarautaan. Tulostaululle tuli kuitenkin asiaa jo runsas minuutti myöhemmin, kun Sini Sutinen tavoitti nostollaan Ilves FS:n maalin edustalle vapaaksi jääneen Erdenin, joka onnistui tällä kertaa ohjaamaan pallon ohi Lilli Sandströmin 0-1 ajassa 1:59. Maalin jälkeen YIlves vetäytyi omalle alueelleen ja luovutti pallonhallinnan suosiolla kotijoukkueelle, joka saikin kävellen rakennella hyökkäyksiään alhaalta asti ilman painetta. Tämän johdosta peliä käytiin luonnollisesti suurelta osin vierasjoukkueen kenttäpuoliskolla YIlveksen tyytyessä puolustamaan johtoaan terävien vastaiskumahdollisuuksien toivossa. Ilves FS:n pyöritys oli tuottaa tulosta jo heti alkuunsa, kun Emilia Jokisalon kaukaa lähtenyt laukaus kolahti ylärimaan...

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 24.11.2018:

Ylöjärven Ilves matkaa seuraavaksi vieraspeliin Kauppiin isomman Ilveksen vieraaksi. Ilves FS hävisi edellisen ottelunsa ACE:lle rangaistuspotkukilpailun jälkeen 2-1, mutta se tulee olemaan erinomaisen valmentajansa Jaakko Laitisen johdolla ottelun kiistaton ja ainoa ennakkosuosikki. Ennen lauantaita valmentaja Laitinen on maajoukkueensa kanssa leirillä 20.-22.11 Eerikkilässä.

YIlveksen "Black November" liigassa sai jatkoa Team VanPa -pelin kirvelevän 4-5 tappion merkeissä. Loistava 2-0 -alku sai surkean lopun, mutta onneksi lohtua pimeyteen saatiin seuraavan päivän futsal-cupin voitolla FC Nokiasta selvin lukemin 3-6. Vaikka lähtökohdat Ilves-otteluun eivät ole aivan optimaaliset johtuen mm. eriasteisista loukkaantumisista, ei pelaajia tarvitse erikseen motivoida näihin paikallispeleihin. Ennen lauantain kohtaamista Ilves FS johtaa sarjaa ja Ylöjärven Ilves on sijalla seitsemän.

- Elisa Ilottu, hyvä peli Team VanPaa vastaan ja sama jatkui FC Nokia -pelissä, jossa sinut palkittiin YIlveksen parhaana. Millä fiiliksillä Ilvestä vastaan? ”Haastajana lähdetään peliin. Oman maaliputken voisi kyllä avata, kun on tullut vaan syöteltyä tähän asti.” - Ylöjärven Ilveksen päävalmentaja Vesa Parviainen, marraskuu on ollut taas viime vuoden tapaan melko raskas. Millä keinoin joukkue sytyttää omat jouluvalot Kaupissa? ”Ei ole mitään syytä uhota, nöyrällä asenteella mennään niin kuin aina Ilvestä vastaan. Toki jos saadaan lamput palamaan, pystytään ainakin tekemään vähän kiusaa.”




18.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset aloittivat futsal-cupin voitokkaasti kaatamalla ensimmäisen kierroksen vierasottelussaan FC Nokian maalein 3-6 (1-3). FC Nokia aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja oli vähällä avata maalitilinsä jo toisella peliminuutilla, mutta YIlveksen onneksi Pinja Aaltosen sijoitus takatolpalta kimposi pystypuun kautta leveäksi. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin YIlves, joka kontrasi riiston jälkeen nopeasti vastaan ja Esra Erden viimeisteli lähietäisyydeltä tilanteeksi 0-1 ajassa 2:28.

Maalin jälkeen FC Nokia vetäytyi puolustusmuotoon syvälle omalle alueelleen ja luovutti pallonhallinnan YIlvekselle. Vierasjoukkueen pyöritys oli kuitenkin tehotonta, eikä pallonhallinnasta syntynyt mitään vaarallisempaa. FC Nokia sen sijaan pääsi keskialueen terävällä prässillä riistoon ja Pinja Aaltonen onnistui tuikkaamaan pallon ohi Saara Viitasen 1-1 ajassa 6:14. YIlves terävöitti hyökkäyspeliään ja rakensi lyhyessä ajassa kolme erinomaista maalintekotilannetta, mutta ei saanut palloa ylärimaa ja tolppaa lähemmäs maalia...

Katso maalit ja lue lisää»





17.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan sarjanousija Team VanPa:lle kotonaan lukemin 4-5 (2-4). YIlves sai otteluun erinomaisen alun, kun Esra Erden siirsi ensin kotijoukkueen 1-0 -johtoon ajassa 1:25 ja vain hetkeä myöhemmin Elisa Mattila jo 2-0 -johtoon, kun peliä oli käyty vasta 2:06. Helpohko alku alkoi kuitenkin pian näkyä peliotteen ja fokuksen herpaantumisena ja YIlves ottikin aikalisän poikkeuksellisesti jo 8. minuutilla. Aikalisä ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, vaan Team VanPa:n nopea ja terävä hyökkäyspelaaminen palkittiin vain puolisen minuuttia myöhemmin, kun Anna-Kaisa Hannuksela ampui pallon Olivia Simulan kanssa pelaamansa nopean seinäsyöttökuvion päätteeksi maaliin 2-1 pelikellon näyttäessä aikaa 8:07.

Team VanPa sai kavennusmaalista luonnollisesti lisää virtaa tekemiseensä ja otti aggressiivisella, nopealla ja fyysisellä koko kentän prässipelillään tilaa ja aikaa pois. Vantaalaisten hyvä ote jatkui ja 2-2 -tasoitus syntyi jo ajassa 12:21, kun Anastasia Tkatsjova katkaisi YIlveksen oman alueen poikittaissyötön ja Sanna Olenius laukoi torjunnasta kimmonneen paluupallon YIlves-puolustuksen keskeltä maaliin. Tasoitusosuman jålkeen YIlveksellä oli pari erinomaista tilaisuutta johto-osumaan, mutta viimeistely ei ollut riittävän terävää ja niinpä tulostaululle tuli asiaa seuraavan kerran jälleen vierasjoukkueen toimesta. Jasmine Stubbe ohjasi Maija Huupposen puolikorkean avauspotkun rinnallaan keskelle ja palloon ensiksi karkean merkkausvirheen takia ennättänyt Petra Suutarinen laukoi läpiajonsa päätteeksi vantaalaiset ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon 2-3 ajassa 14:49...

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 14.11.2018:

Kotiotteluiden putki jatkuu lauantaina, kun Ylöjärvelle saapuu vieraaksi Team VanPa Vantaalta. VanPa on vaarallisempi vastustaja kuin mitä sarjataulukko näyttää. Joukkue on osoittanut kuuluvansa tälle sarjatasolle pistämällä kärkijoukkueita tiukoille. VanPa:n edellisen ottelun tappion lukemin 2-8 FTK:lle ei myöskään pidä antaa hämätä, vaan vantaalaiset tulevat Ylöjärven Ilveksen kotiluolaan varmasti pisteiden toivossa.

Kotijoukkueelle ei vielä tullut se "pöljä päivä" GFT:tä vastaan, vaikkei se todellakaan ollut kaukana. GFT kairasi väkisin voiton ja täydet kolme pistettä 5-6 lukemin, eivätkä GFT:n valmentajan kommentit nitrojen tarpeesta ottelun aikana olleet liioittelua. Ylöjärven Ilveksen pelaajat voivatkin kulkea pystyssä päin isosta pettymyksestä huolimatta. Joukkue osoitti osaavansa lajin hienouksia toteuttamalla niitä kentällä hienolla tavalla. Yleisöllekin ottelu oli varmasti mieleinen lopputulosta lukuunottamatta. VanPa-pelistä ei YIlvekselle kelpaa mikään muu kuin voitto. Kuuden pelatun kierroksen jälkeen VanPa on sarjassa yhdeksäntenä (3 pistettä) ja Ylöjärven Ilves sijalla kuusi ja 8:lla pisteellä.

- Esra Erden, parin maalin ilta GFT:tä vastaan, millä fiiliksellä Team VanPan kaatoon? ”Totta kai lähdetään tätäkin ottelua voittamaan ja siitä lähdetään, että verkot heiluu”. - Ylöjärven Ilveksen päävalmentaja Vesa Parviainen, katkeran kitkerä tappio GFT:lle, millä mielellä VanPaa vastaan? ”Kaikesta huolimatta hyvällä mielellä. Hyvät asiat mukaan edellisestä pelistä. Luotan siihen, että parannetaan vielä pieniä asioita ja hyvää siitä silloin seuraa.”




11.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan hallitsevalle liigamestari GFT:lle kotisalissaan lopulta maalein 5-6 (2-2). YIlves aloitti ottelun vahvasti ja sai nopeasti hyvää painetta espoolaisten kenttäpäätyyn . Vahva ote palkittiin ajassa 4:26, kun Esra Erden ohjasi Sini Sutisen kovan maannuoliaisen takatolpalta sisään siirtäen YIlveksen johtoon 1-0. GFT:n vastaus tuli kuitenkin lähes välittömästi YIlveksen puolustettua pehmeästi oman alueensa rajapotkutilanteen. Elina Vilkki tasoitti tilanteeksi Daniela Tjederin esityöstä 1-1, kun peliä oli käyty 5:55.

Avausosumien jälkeen peli aaltoili melko tasaisesti päästä päähän kummankin joukkueen pyrkiessä prässäämään melko korkealta. YIlveksen toinen maali oli lähellä hieman ennen jakson puoliväliä, kun Ella Lehtonen nosti pallon espoolaisten maalin ristikkoon. Lehtonen oli vähällä osua toistamiseen hetkeä myöhemmin jatkaessaan torjunnasta kimmonnutta paluupalloa takatolpalla, mutta Heidi Tahvanainen ehti viime hetkellä ohjaamaan pallon päätyrajan yli. Tilanteesta seuranneen kulmapotkun päätteeksi Daniela Tjeder karkasi läpiajoon, mutta Saara Viitanen peitti hyvin ja pallo sujahti hieman takatolpan ohi. Heti perään Emmi Rauhala karkasi puolittain läpi ja sijoitti kaarelta niin ikään hieman ohi...

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 8.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen vieraaksi sunnuntaina saapuu Espoosta hallitseva Suomen mestari GFT, joka lähtee otteluun vahvana ennakkosuosikkina. Joukkueen pelaajiston vankka kokemus yhdistettynä paremman luokan henkilökohtaiseen taitotasoon on vaikea paketti vastustajille avattavaksi. Alla GFT:llä on viime viikonlopulta 5-4 voitto FC Sport-j:stä ja ennen YIlveksen kohtaamista GFT pelaa vielä lauantaina kotipelin FTK:ta vastaan. Viiden pelatun kierroksen jälkeen GFT on sarjassa neljäntenä pisteen edellä Ylöjärven Ilvestä, joka on sijalla kuusi.

Ylöjärven Ilveksellä puolestaan on Jyväskylän tuliaisina niukempaakin niukempi 1-2 -vierasvoitto Liikunnan Riemusta. Ottelussa oli paikalla enemmän yleisöä Ylöjärveltä kuin paikallisia. Pelillinen anti ottelussa oli kokonaisuudessaan heikko ja koko joukkueella oli paha kokovartalokipsi kahden maalittoman ottelun jälkeen. Kaksi maalia erikoistilanteista, maalivahti Helena Unkurin torjunnat ja Riia Seppälän ensimmäinen maali liigassa olivat ottelun valopilkkuja. Riemun tähtenä vilkkui nopea ja taitava Heidi Malkki. Isoin tappio tuli Esra Erdenin valitettavan loukkaantumisen myötä, kun myöhästynyt taklaus lopetti hänen ottelunsa.

- Riia Seppälä, ensimmäinen maali liigassa tuli tehtyä Jyväskylässä, miltä tuntui? ”Hei, ihan törkeän hienolta. Ei lainkaan samalta kuin jalkapallossa, vaan paljon paremmalta”. - Toinenkin maali oli pelissä varsin lähellä? ”Kyllä oli, takasivurautaan helähti” Ylöjärven Ilveksen päävalmentaja Vesa Parviainen: ”GFT on ollut meille melkoinen mörkö. Viime kaudella vieraspelissä olimme kuin eksyksissä olevia turisteja, mutta kotona pystyttiin sentään haastamaan tappiosta huolimatta. GFT on aina paha vastustaja, joka on saanut vielä takaisin avainpelaajiaan. Haaste on kova, mutta nöyrällä asenteella lähdetään tiedostaen samalla, että huippupäivän osuessa voittokin on täysin mahdollinen.”




3.11.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue palasi voittokantaan kaatamalla vieraskentällä Liikunnan Riemun maalein 1-2 (0-1). Riemu luovutti aluksi pallonhallinnan YIlvekselle ja pyrki tukkimaan keskialuetta ja rikkomaan vieraiden pelinrakentelua. Peliä käytiinkin aluksi suurelta osin keskialueella, eikä ensimmäisten minuuttien aikana syntynyt vaarallisia tilanteita kummassakaan päädyssä. Ottelun avausosuma oli lähellä 7. minuutilla, kun Sini Sutisen laukaus 10 metristä kilahti vasempaan tolppaan. Riemu sai välittömästi pitkällä heittoavauksella pienen mylläkän YIlves-maalille, mutta Helena Unkuri selvitti tilanteen.

YIlveksen hyökkäykset katkesivat usein keskikentällä joko harhasyöttöön tai pallonmenetykseen. Näiden seurauksena Riemun Heidi Malkki karkasi jakson puolivälin tienoilla muutaman kerran läpiajoon, mutta Helena Unkuri esti kotijoukkueen aikeet oikea-aikaisilla vastaantuloillaan. Pelin hallinnasta huolimatta YIlveksellä oli jatkuvasti vaikeuksia päästä Riemun tiiviin muodon sisään ja niinpä vieraat joutuivatkin turvautumaan usein kaukolaukauksiin. Laukausten laatu ei ollut kuitenkaan riittävä ja Nina Nakari napsikin torjuntoja helpon näköisesti...

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 31.10.2018:

Ylöjärven Ilves matkustaa lauantaina Jyväskylään Liikunnan Riemun vieraaksi allaan pelillinen kasvojen pesu MusaFutsalia vastaan lopputuloksesta 0-3 huolimatta. Päällimmäisenä ottelusta nousi esille luokaton tuomaritoiminta, josta molemmat joukkueet kärsivät vuoron perään. Asia nousi merkittävän isoon rooliin 0-1 -maalia edeltävän tuomarin tekemän virheen osalta, joka vaikutti voimakkaasti ottelun kulkuun muuten tasaisessa ottelussa. Ylöjärven Ilvestä voidaan kuitenkin samaan hengenvetoon osoittaa sormella tehottomuudesta, sillä luotujen maalipaikkojen määrä oli riittävä toisenlaiseenkin lopputulokseen. Tärkeää oli kuitenkin joukkueen flow sekä pelitavan toteutus, joka oli kiitettävällä tasolla.

Liikunnan Riemulla on allaan 4-11 -tappio GFT:lle. Vauhdikas Heidi Malkki teki ottelussa hattutempun, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Riemu ei ole vielä tänä vuonna onnistunut pisteiden kalastamisessa, joten ei tarvitse olla ennustaja ymmärtääkseen halun pistetilin avaamiseen olevan Riemulla kohdallaan. Ylöjärven Ilveksellä puolestaan on alla kaksi tappiota kiikaritehoin ilman tehtyjä maaleja, mikä ei todellakaan ole valmennuksen mieleen. Maalivahti Saara Viitaselle tuleva vastustaja Liikunnan Riemu on hyvin tuttu joukkue: ”Niin, varmasti löytyy lisälataus tähän peliin ja kiva tavata kavereita. Suurempi voitontahto ja halu tehdä maaleja pitää meiltä löytyä, pisteitä Riemulta Jyväskylän päästä ensimmäistä kertaa lähdetään hakemaan”

Ylöjärven Ilveksen päävalmentaja Vesa Parviainen pienen filosofisen pohdiskelun jälkeen: ”Helppoa ei tule olemaan tämänkään ottelun suhteen. Vastustaja parantaa peliään koko ajan ja halu avauspisteisiin tulee olemaan varmasti kova. Totta kai MuSa -tappio harmittaa. Musa-pelin ilme siirretään Riemun riesaksi maustettuna pippurilla maalien tekemisen merkeissä. Tehot eivät kuitenkaan synny huutamalla vaan rentouden kautta”




27.10.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan kotikentällään MuSaFutsalille lukemin 0-3 (0-1). YIlves aloitti korkealla prässillä pakottaen MuSaFutsalin turvautumaan pitkiin avauksiin. Ensimmäinen maalintekotilanne avautui vain puolen minuutin pelin jälkeen Emmi Rauhalalle, joka pääsi pallon kanssa nokikkain Siiri Liljan kanssa. Liljan hyvä vastaantulo piti lukemat ennallaan. YIlves sai nopeasti hyvän otteen pelistä ja pystyi ensimmäisten minuuttien aikana rakentamaan tukun vaarallisia hyökkäyksiä. 6. minuutilla YIlvekselle tuomittiin vapaapotku hieman kaaren ulkopuolelta. Sini Sutisen maannuoliainen ei kuitenkaan läpäissyt pelaajamassaa, vaan peliä jatkettiin maalittomasta tasatilanteesta. YIlveksen hyvä ote jatkui ja joukkue haki aktiivisesti avausmaalia. 9. minuutilla Elisa Ilotun poikittaissyöttö vasemmasta kulmasta kimposi jo porilaispuolustuksen kautta tolppaan, mutta pallo päätyi lopulta Siiri Liljan syliin....

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 23.10.2018:

Ylöjärven Ilveksen tuleva vastustaja MuSaFutsal on aloittanut sarjan vahvasti kolmen ottelun voittoputkella. Edellisessä kotiottelussaan porilaiset ottivat voiton Liikunnan Riemusta varmaan tapaan lukemin 6-3. Ylöjärven Ilves joutui puolestaan Torniossa sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan FTK:n myllyyn tuloksena selkeä selkäsauna tylyin 5-0 lukemin. Pääarkkitehti Tiia Juntikan johdolla Putaan liikuntahallin kirous piti jälleen kerran pintansa.

Molemmilla joukkueilla on sarjapeleistä kahden viikon tauko, joka on mahdollistanut pelikuvioiden virittelyn. MuSaFutsal saapuu Ylöjärven Ilveksen kotiluolaan päävalmentajansa Juha Helanderin johdolla voitto mielessään ja vahvaa itseluottamusta puhkuen. Kotijoukkueen pitääkin saada FTK:n raatelema tilkkutäkki uudelleen kasattua, mikäli pistelaariin aiotaan saada täytettä MuSaFutsalin kustannuksella. Joukkueen pelaajilla tulee olemaan kova halu näyttää parempaa osaamista.

Kapteeni Sini Sutinen analysoi tuttuun tapaan tulevaa ottelua: ”Aina kovaa vääntöä on ollut Musaa vastaan ja tulee myös nyt olemaan.” Päävalmentaja Vesa Parviaisen mietteet ottelun alla: ”Vastaan tulee yksi sarjan suosikeista, luottavaisin mielin lähdemme otteluun haastajina. Joukkueen harjoitukset ovat sujuneet hyvän tekemisen merkeissä.”




13.10.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset kokivat kauden ensimmäisen tappionsa FTK:n vieraina selvin lukemin 5-0 (3-0). FTK otti pelin hallintaansa heti alkuvihellyksestä ja pyöritti peliä vahvan koko kentän prässinsä tukemana. Ensimmäinen vaarallisempi maalintekotilanne avautui kuitenkin YIlveksen Emmi Rauhalalle, joka katkaisi FTK:n syötön ja pääsi laukomaan oikealta. Senja Keisu venytti kuitenkin paraatipelastuksen taka-alakulmasta, eikä tilastomerkintää syntynyt. Tuomarilinja oli totuttuun tapaan melko salliva, mikä antoi tilaa ajoittain kovillekin kaksinkamppailuille. Parempi tilannekovuus ja fyysisyys käänsivät peliotteen vähitellen selvästi kotijoukkueelle ja YIlveksen pallollinen peli mureni varsin rikkonaiseksi...

Katso maalit ja lue lisää»





Ennakko 12.10.2018:

FTK:lla on alla suurinumeroinen voitto Liikunnan Riemusta, Ylöjärven Ilveksellä puolestaan jatkoajan jälkeen rangaistuspotkukilpailun voitto Kampuksen Dynamosta. FTK:n joukkue on kotisalissaan tunnetusti paha purtava kaikille vierailijoille ja pistepotin kartuttaminen tulee olemaan YIlvekselle haastava tehtävä. Maajoukkuepelaajat Juntikka ja Keränen ensimmäisten joukossa tulevat aiheuttamaan kiireisiä hetkiä Ylöjärven Ilvekselle, joka pääsee kuitenkin reissuun täydellä pelaajalistalla. FTK menee ottelussa varmasti kovaa, joten kaikki jalat ovat tarpeen.

Päävalmentaja Vesa Parviainen: "Hyvillä mielin reissuun lähdetään. Kotijoukkue tulee olemaan kova, kuten aiemminkin, eikä historian lehtien sivuilta löydy isoa pistesaalista tulevalta vastustajalta. Totta kai suosikkia lähdetään haastamaan ja pyritään saamaan jatkoa hyvälle alulle sarjassa."




6.10.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset ottivat kahden pisteen voiton kotiavauksessaan Kampuksen Dynamoa vastaan maalein 5-4 (vm. 2-0), ja. 4-4, 4-4, (1-2). Kumpikin joukkue aloitti kovalla liikkeellä ja koko kentän prässillä ja tämä oli myös pelin kuva käytännössä läpi koko ottelun, jossa tila ja aika olivat kortilla. KaDy vetäytyi kuitenkin ajoittain tiiviiseen muotoon omalle alueelleen pyrkien peittämään YIlveksen laukausyrityksiä ja hakien tilaisuuksia vastaiskuihin. YIlves oli vähällä avata maalitilinsä jo neljännellä peliminuutilla, kun Sini Sutisen laukaus kilahti tolppaan. Ottelun avausmaalista vastasi kuitenkin vierasjoukkue hetkeä myöhemmin, kun Maiju Syrjälä katkaisi YIlveksen keskialueen poikittaissyötön ja karkasi läpiajoon. Helena Unkurin torjunnasta kimmonneen paluupallon toimitti verkon perukoille lopulta Saana Vestola 0-1 ajassa 5:13...

Katso maalit ja lue lisää»





30.9.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue avasi liigakautensa 2018-2019 voitokkaasti kukistamalla vierasottelussaan FC Sport-j:n maalein 2-4 (1-2). YIlves otti pelin hallintaansa heti alkuvihellyksen jälkeen FC Sport-j:n vetäytyessä puolustusmuotoon omalle alueelleen ja pyrkien riiston jälkeisiin teräviin vastahyökkäyksiin. Jakson ensimmäiset minuutit olivatkin puolin ja toisin tarkkaa ja ajoittain fyysistäkin pelaamista kummankin joukkueen prässätessä melko ylhäältä.

Ottelun ensimmäinen vaarallisempi maalintekotilanne avautui YIlvekselle noin 5 minuutin kohdalla, kun Sini Sutisen poikittaissyöttö tavoitti vaasalaisten maalin edustalle vapaaksi jääneen Emmi Rauhalan. FC Sport-j:n maalivahti Wilma Teirfolk onnistui kuitenkin pitämään maalinsa koskemattomana, eikä palloa saatu maaliin vielä jatkotilanteestakaan. FC Sport-j nosti prässiään, eikä YIlves hetkeen päässyt pelaamaan palloa vaasalaisten muodon sisään. Vähitellen tiloja alkoi kuitenkin löytyä ja YIlves onnistui hätyyttelemään kotijoukkueen maalia yhä tihenevään tahtiin. Ottelun avausmaali syntyi lopulta ajassa 12:21, kun Esra Erdenin seinäsyöttö vapautti Rosa Sirén nousemaan oikealta. Nousunsa päätteeksi Sirén hassutti vaasalaispuolustuksen, leikkasi keskelle ja laukoi rangaistuspilkun kohdalta YIlveksen 0-1 -johtoon...

Katso maalit ja lue lisää»





27.9.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue lähtee kohti kahdeksatta perättäistä kilpailukauttaan naisten futsal-liigassa mielenkiintoisista asetelmista. Viime kaudella joukkueen peräsimeen siirtynyt valmennuskaksikko "Vesse" Parviainen - "Junnu" Peltomäki on jatkanut systemaattista pelaajakehitystyötään intensiivisesti läpi koko kesän tavoitteena kuroa liigan kärkijoukkueiden etumatkaa kiinni. Pelaajakehityksen ohella joukkueen kilpailullinen tavoite alkavalle kaudelle onkin tuttuun tapaan sarjasijoituksen parantaminen ja nappisuorituksella pääsy aina jopa neljän parhaan joukkoon.

Ylöjärven Ilveksen joukkueen runko on pysynyt pitkälti ennallaan, mutta rosteri on täydentynyt ilahduttavasti niin uusilla nuorilla pelaajilla kuin kokeneemmillakin futsalistoilla. Liigatasolla debytantteina YIlves-paidassa esiintyvät nuoret Riia Seppälä (2001) ja Miisa Lehtinen (2000), sekä kokeneempaa kaartia edustava Marika Oksanen (1996). Liigakokemusta joukkueeseen tuovat Liikunnan Riemusta palannut maalivahti Saara Viitanen (1993) ja FC Nokialta siirtynyt urallaan toistaiseksi 31 liigamaalia tehtaillut Ella Lehtonen (1998).

Joukkueen kapteeni, naisten futsalmaajoukkueessakin mainioita otteita esittänyt Sini Sutinen kiittelee joukkueen kesäharjoittelua: - Kauteen on valmistauduttu nyt paremmin kuin edellisillä kausilla. Kesäkuusta asti on treenattu kovalla asenteella, mikä on näkynyt erityisesti fysiikkatreeneissä. Vastuuvalmentaja Vesa Parviainen puolestaan taustoittaa valmennusfilosofiaansa: - Valmentajana hienointa on ollut huomata se, kuinka pelaajisto on omaksunut ja sitoutunut toimintamme johtoajatuksiin. Tällä tarkoitan pitkäjänteisyyttä ja päivittäistä työtä. Me emme halua uskoa "pikavoittoihin" vaan luotamme siihen, että pyrkimällä olemaan joka tapahtumassa parempia kuin edellisessä, saavutamme ennemmin tai myöhemmin nuorelle joukkueellemme myös ulospäin näkyviä tuloksia. Pelaajien kiitettävä sitoutumisen taso ja halu kehittyä näkyvät päivä päivältä selkeämmin treenikentällä sekä henkilökohtaisella että joukkuetasolla.

Maalivahti Iida Koskinen tiivistää joukkueen tavoitteet: - Tavoitteena on varmasti lähteä parantamaan viime kauden sijoitusta. Käytännössä tämä tarkoittaa taistelua playoff-paikoista. Odotan, että omaksumme joukkueena futsalmaisemman pelityylin ja pystymme pelaamaan oman pelikirjan mukaisesti. Liigassa on tällä kaudella enemmän joukkueita, jotka ovat aloittaneet valmistautumisen ajoissa, joten uskon, että sarja on entistä tasaisempi. Pelit on pelattava loppuun asti ja tasaiset ottelut pitäisi pystyä kääntämään voittoon. Tähän meillä on eväät.

Kauden avauskierroksella 30.9. klo 16:00 Ylöjärven Ilves kohtaa vierasottelussa Vaasan Ammattiopiston salissa viime kauden liiganelosen FC Sport-j:n.





11.3.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset päättivät futsal-liigakautensa 2017-2018 voitokkaasti kaatamalla runkosarjan päätöskierroksen kotiottelussaan paikallisvastustajansa FC Nokian maalein 4-2 (1-0). YIlves aloitti ottelun vahvasti ja otti pelin nopeasti hallintaansa. Hyvällä pelipäällä ollut Anni Hämäläinen laukoi pallon kertaalleen tolppaan jo 4 minuutilla, eikä vielä onnistunut yllättämään vieraiden maalivahti Emmi Kortesmaata. Kumpikin joukkue pyrki prässäämään melko ylhäältä ja vaikeuttamaan pelin avaamista. Jakson puoliväliin mennessä YIlves onnistui luomaan muutaman erinomaisen vastahyökkäyksen, joista palloa ei kuitenkaan saatu maaliin.

FC Nokian paikat rakentuivat lähinnä hyökkäyspään erikoistilanteista, mutta mitään kovin vaarallista ei Helena Unkurin vartioimalla maalilla tapahtunut. YIlves oli vähällä rikkoa kuparisen 9. minuutilla, kun Rosa Sirén pääsi nokialaisten kulmapotkun jälkeen läpiajoon, mutta laukaus kilahti jälleen tolppaan. YIlves avasi maalihanansa lopulta 13. minuutilla, kun Sini Sutinen katkaisi FC Nokian pitkän avauksen, pudotti pallon Anni Hämäläiselle, joka viimeisteli tarkalla laukauksella 10 metristä lukemiksi 1-0, kun peliä oli käyty 12:19. Muutaman lupaavan aihion jälkeen YIlveksen toinen maali oli lähellä jakson viimeisellä sekunnilla, kun Rosa Sirénin matala kaukoveto kimpoli kahden tolpan kautta kentän puolelle. Koska lisämaaleja ei nähty, siirrytiin tauolle YIlveksen niukassa 1-0 -johtoasemassa...

Katso maalit ja lue lisää»



3.3.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue joutui taipumaan selvin lukemin 7-1 (3-1) vieraspelissään Ilves FS:ää vastaan. Varsin puolikuntoisella ryhmällä ilman useita avainpelaajiaan peliin joutunut YIlves aloitti ottelun kaikesta huolimatta rohkeasti ja pyrki haastamaan mitalipeleihin mielivää kotijoukkuetta koko kentän alueella osin puolustuspelaamisen kustannuksella. Ilves FS olikin lähellä maalintekoa jo muutamaan otteeseen ennen kuin Emilia Jokisalo pääsi Iida Koskisen avaukseen ja laukoi YIlves-puolustuksen suuremmin estelemättä pallon maaliin 1-0, kun peliä oli käyty 3:30.

YIlveksen kuittaus tuli kuitenkin lähes välittömästi, kun kauden toista liigaotteluaan pelannut Saana Järvenpää laukoi pallon yllättäen keskiviivalta yli hieman ulkona maaliltaan olleen Emiilia Syväsen 1-1 ajassa 4:17. Maalin jälkeen YIlves vetäytyi alueelleen puolustusmuotoon ja antoi pallonhallinnan Ilvekselle. Peli ei ehtinyt vanhentua minuuttiakaan, kun keskityspallo kimpoili YIlves-puolustajan käteen rangaistuspotkun arvoisesti. Tiina Pöyry siirsi kotijoukkueen 2-1 -johtoon pilkulta tarkalla sijoituksellaan vasemman tolpan juureen ajassa 5:26...

Katso maalit ja lue lisää»



24.2.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue kärsi selvän tappion vieraskentällä FTK:ta vastaan lukemin 6-3 (3-3). FTK avasi ottelun terävästi, kun pallo pelattiin pitkällä avauksella target-pelaaja Tiia Juntikalle, joka pääsi kääntymään ja laukomaan tilanteeksi 1-0, kun peliä oli käyty vain 53 sekuntia. Aluksi peli aaltoili melko suoraviivaisesti päädystä toiseen, mutta avausjakson edetessä FTK vetäytyi omalle alueelleen luovuttaen pallonhallinnan YIlvekselle. Kotijoukkueen puolustusmuoto pysyi tiiviinä, eikä YIlves juurikaan päässyt kelvollisille maalintekopaikoille ennen jakson puoliväliä. FTK:lle avautui sen sijaan muutama erinomainen vastahyökkäys, mutta Helena Unkuri selvitti kiperät tilanteet YIlveksen viimeisenä lukkona.

FTK:lle tarjoutui erinomainen tilaisuus kasvattaa johtoaan runsaan 11 minuutin pelin jälkeen, kun YIlves-puolustus rikkoi Tiia Juntikkaa rangaistuspotkun arvoisesti. YIlveksen onneksi rankkari suuntautui kuitenkin ohi maalin. Tulostaululle tuli asiaa hetkeä myöhemmin, kun Mia Pajusen matala laukaus suoraan rajapotkusta yllätti FTK-vahti Maria Lehdon 1-1 pelikellon näyttäessä aika 11:56. Vierasjoukkueen ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä vain pari minuuttia edellisestä Tiia Juntikka murtautui vasempaan kulmaan ja tarjoili poikittaissyötön takatolpalle täysin vapaaksi unohtuneelle Heta Huhtaniskalle, jolla oli helppo työ ohjata pallo maaliin 2-1 ajassa 13:40...

Katso maalit ja lue lisää»



16.2.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan AC Estudiantesille vierasottelussaan maalein 4-2 (2-2). Ensi jakso oli tuloksellisesti tasainen, vaikka ACE hallitsikin pelitapahtumia esittämällä sarjan parasta prässipeliä. Maalinteon aloitti YIlveksen Heidi Linjamaa, kun peliä oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia. Ottelun myöhemmin ratkaissut ja hattutemppuun päätynyt Jonna Aro tasoitti pelin vain minuutti myöhemmin. Ottelun jälkeen Hollanti-maaotteluihin matkanneet YIlveksen Sini Sutinen ja ACE:n Sini Lauermaa onnistuivat molemmat 14. peliminuutilla maalinteossa. Tauolle mentiin siten tasatilanteessa 2-2...

Lue lisää»



10.2.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jatkoi vahvoja otteitaan kaatamalla kotisalissaan MuSaFutsalin maalein 4-2 (2-1). Ottelun alku oli tunnustelevaa ja melko rikkonaista. YIlves avasi maalihanat käytännössä ensimmäisestä tilanteestaan, kun Tintti Kurtti jatkoi Veera Allosen voittaman pallon vasemmalle Rosa Sirénille, jonka tarkka laukaus upposi porilaismaalin takakulmaan 1-0 ajassa 2:23. MuSaFutsalin kuitti oli lähellä heti aloituksen jälkeen, kun Elina Setälä pääsi laukomaan melko vapaasti 10 metristä, mutta Iida Koskinen onnistui torjunnassaan.

Peli aaltoili päästä päähän ja YIlveksen muutaman maukkaan tilanteen jälkeen MuSaFutsalin Mira Laurila osui kaukovedollaan kertaalleen ristikkoon. Porilaiset pyrkivät hyödyntämään pivot-pelaajaa pitkillä avauksillaan, kun taas YIlves yritti rakennella monipuolisemmin. Peli jatkui melko rikkonaisena ja hyvistä aihioista huolimatta tulostaululle ei tullut asiaa ennen jakson viimeisiä minuutteja. Ensin Esra Erden tarjoili seinäsyötön Heidi Linjamaalle, jonka laukaus oikealta yllätti Siiri Liljan 2-0 ajassa 18:46. Heti perään YIlveksen virhetili kuitenkin täyttyi ja pallo vietiin 10 metrin pilkulle. Jessica Kannoston kova laukaus ohitti Iida Koskisen 2-1, kun peliä oli käyty 19:18. Kun lisämaaleja ei nähty, siirryttiin tauolle YIlveksen johdolla lukemin 2-1...

Katso maalit ja lue lisää»



27.1.2018:

Ylöjärven Ilves joutui tyytymään pistejakoon kotiottelussaan Liikunnan Riemua vastaan maalein 2-2 (0-1). Kovalla liikkeellä aloittanut YIlves painoi pelin Riemun päätyyn heti ottelun alkuhetkillä. Hyvän liikkeen seurauksena vieraiden puolustusmuoto rakoili ensimmäisten kuuden minuutin aikana tarjoten YIlvekselle käytännössä kolme avopaikkaa maalien tekoon. Viimeistely ei kuitenkaan ollut riittävän kliinistä, eikä palloa saatu toimitettua Saara Viitasen taakse. Paikkojen tuhlailu kostautui hetkeä myöhemmin, kun Riemu sai epäsuoran vapaapotkun YIlveksen palautettua pallon omalle maalivahdille. Ilona Mikkelän matala laukaus löysi kuin löysikin tiensä YIlveksen lihamuurin läpi ja jyväskyläläiset siirtyivät ottelussa yllättävään 0-1 -johtoon, kun pelikellossa oli 6:24.

Takaiskusta huolimatta YIlves hallitsi peliä ja vyörytti jatkuvasti hyökkäyksiään kohti Riemun maalia. Vieraat saivat kuitenkin tilkittyä puolustusmuotonsa ja peittivät uhrautuvasti ja kurinalaisesti laukauksia. Häirinnän seurauksena suuri osa YIlveksen vedoista suuntautuikin joko maalin ohi tai yli, eikä Saara Viitanen joutunut paineesta huolimatta todellisiin torjuntatöihin kuin hetkittäin. Kun YIlveksen raivokas takaa-ajo jäi avausjaksolla tuloksettomaksi, siirryttiin tauolle Liikunnan Riemun johtaessa maalein 0-1...

Katso maalit ja lue lisää»



20.1.2018:

Ylöjärven Ilveksen naiset joutuivat taipumaan kotiottelussaan GFT/Prinsessoille lopulta selvin lukemin 3-9 (2-4). YIlves aloitti vahvasti ja sai hyvää painetta GFT:n päätyyn. Tintti Kurtti pääsi yrittämään maalintekoa aivan lähietäisyydeltä, mutta vieraiden puolustus pääsi häiritsemään sen verran, että tulostaululle ei tullut asiaa. Sen sijaan lähes parhaalla kokoonpanollaan liikkeellä olleet espoolaiset hyödynsivät rutiininsa, kun Maiju Hirvonen pääsi kääntymään ja tuikkaamaan maalin edustalta johtolukemiksi 0-1 pelikellon näyttäessä aikaa 2:09.

Takaiskusta huolimatta peli jatkui tasaisena vääntönä YIlveksen hakiessa aktiivisesti tasoitusta. GFT kontrasi tuttuun tapaansa muutaman kerran terävästi vastaan kotijoukkueen hyökkäyspään pallonmenetysten seurauksena, mutta Iida Koskinen piti maalinsa koskemattomana. YIlveksen yritteliäisyys palkittiin lopulta ajassa 7:54, kun Veera Allosen matala laukaus painui verkkoon aivan oikean pystypuun vierestä 1-1.

Tasoituksen jälkeen YIlves sai otteen kenttätapahtumista ja pommitti aktiivisesti kohti Jenni Niemelän vartioimaa maalia. Kotijoukkueen johto-osumakin oli lähellä, kun Sini Sutisen painava laukaus kilahti ylärimaan hieman ennen jakson puoliväliä. YIlveksen vyörytyksestä huolimatta maalinteossa onnistui seuraavaksi GFT, kun maalin eteen vapaaksi jäänyt Maiju Hirvonen rankaisi kotijoukkuetta jo toistamiseen vastahyökkäyksen päätteeksi 1-2, kun peliä oli käyty 11:48. Vain parikymmentä sekuntia myöhemmin palloa kaivettiin jälleen YIlveksen maalista, kun Heidi Lindströmin tuikkaus lähes nollakulmasta livahti luvattoman helposti maaliin 1-3 ajassa 12:09...

Katso maalit ja lue lisää»



13.1.2018:

Ylöjärven Ilveksen naisten edustusjoukkue jatkoi liigan kevätkierrosta voitokkaasti kaatamalla vuoden ensimmäisessä ottelussaan Kampuksen Dynamon vieraskentällä maalein 1-4 (1-1). Ottelun alku oli puolin ja toisin tunnustelevaa ja pian YIlves vetäytyi omalle alueelleen luovuttaen pallon hallinnan KaDylle. KaDy:n korkea prässi vaikeutti YIlveksen pallollista peliä, eikä kunnollisia tilaisuuksia maalin tekoon auennut kummassakaan päässä kenttää. YIlves pääsi tulostaululle ensimmäistä kertaa, kun peliä oli käyty 6:21 Tintti Kurtin ohjattua Sini Sutisen kovan maannuoliaisen maalin edestä ohi Martta Perälän 0-1.

Maalin jälkeen peli jatkui YIlveksen lievällä hallinnalla ja vaikka kontrolloidut hyökkäykset olivatkin harvassa, pystyi YIlves laukomaan muutamaan otteeseen vaarallisesti. Lähimmäs lisämaalia pääsi Sini Sutinen, jonka kova kaukoveto kilahti ylärimaan avausjakson puolivälin jälkeen. YIlveksen hyvistä paikoista huolimatta maalinteossa onnistui seuraavaksi kotijoukkue. Iina Markkanen pääsi etenemään pallon kanssa vasemmalta ja sai harhautettua jalkansa sen verran vapaaksi, että pystyi laukomaan tarkasti vasemman tolpan juureen 1-1 Helena Unkurin hyvästä torjuntayrityksestä huolimatta ajassa 15:31. Tasoitusmaalin myötä KaDy sai jakson loppuhetkiksi hyvän otteen pelistä ja hankki pari vaarallista erikoistilannetta. Lisämaaleja ei avausjaksolla kuitenkaan nähty, joten tauolle siirryttin tasatilanteessa 1-1...

Katso maalit ja lue lisää»





<< Edellinen

YIlveksen naisten vauhdissa mukana: